Joustavuutta lapsen eduksi

Mitä perheen ja opiskelun yhdistäminen vaatii? Vai kuuluuko näitä asiota edes yhdistää keskenään?

Monien tutkimusten mukaan perheellisten opiskelijoiden taloudellinen asema on huonompi kuin opiskelijoiden keskimäärin. Lisäksi perheelliset ovat joutuneet muita useammin turvautumaan opintolainaan opiskelunaikaisten kulujen kattamiseksi. Tuntuu siltä, että raha on ainoa tekijä perheellisten opiskelijoiden auttamiseksi.

Mielestäni kuitenkin tärkeää on, että lasten kanssa todella on mahdollista opiskella ilman, että lapsi pitäisi viedä viitenä päivänä viikossa kahdeksaksi tunniksi päiväkotiin. Opikselu on joustavaa ja lasten hoitokin voi silloin olla joustavaa. Vanhempi ei välttämättä tarvitse päivittäin kuin neljä tuntia opiskeluun, siis neljä tuntia sitä aikaa jolloin lapsi ei välttämättä voi olla vanhemman seurassa. Tällöin lapsen etua palvelisi, että lapsen ei tarvitsisi olla poissa vanhemman luota täyttä hoitopäivää vaan ehkä vain tuon tarvittavan neljä tuntia.

Helsingin yliopistolla HYY:n lapsiparkki tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua HYY:n jäsenille. Toimitilat ovat Kruununhaassa, lähellä yliopistoa keskustassa. Lapsiparkki tarjoaa merkittävän avun silloin, kun pitää käydä tenttimässä jokin kurssi tai kertaamassa nopeasti tulevaa kuulustelua varten. Lapsiparkki keskustassa onkin suosittu ja tarpeellinen.

Lapsiparkki täytyy olla jokaisella Helsingin yliopiston kampuksella, jotta kaikilla HY:n perheellisillä opiskelijoilla todella olisi sitä mahdollista käyttää. Lisäksi resurssipulan takia vuoroja on melko vähän ja ne on pituudeltaan rajoitettuja. Siksi lapsiparkki tarvitsee lisää resursseja, jotta perheen ja opiskelun yhdistäminen todellisuudessa olisi mahdollista. Vaihtoehtona tiestysti olisi myös nykyistä joustavampi kunnallinen päivähoitojärjestelmä, joka joustaisi lapsen etua ajatellen.

Jouko Hämäläinen
Nuorten keskustalaisten perhepoliittisen työryhmän jäsen
Heko vpj

Loppuvuosi mennään velaksi- mitattiin sitten miten päin vaan.

Eilen torstaina oli tutkimuslaitos Global Footprint Networkin laskelmien mukaan päivä (overshoot day), jolloin kaikki luonnon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on tämän vuoden osalta kulutettu. Loppuvuoden ihmiset elävät siten velaksi suhteessa uusiutuviin luonnonvaroihin. Suomen osalta tilastot ovat vielä karummat, sillä keskimääräisen suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman 16. suurin. (Suomen ympäristökeskus 2008).

On valitettava tosiasia, että pidemmän päälle velka käy kalliiksi. Siksi ei liene liioiteltua sanoa, että panostukset energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja ylipäänsä uudenlaisiin tuotantomenetelmiin taloudessa tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä, joilla tämä velanotto voitaisiin pysäyttää.

Yhtenä ratkaisevana tekijänä tulevat olemaan yritysten toimintatavat, jossa kestävä kehitys tulisi huomioida nykyistä paremmin. Mutta mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Olin maanantaina keskustelutilaisuudessa Yhdysvaltojen suurlähetystössä, jossa paikalla oli tutkija ja businesskonsultti Paul Scheldon . Scheldon on tutkinut paljon kestävän kehityksen liiketoimintaa. Mielestäni hänen vetämässä keskustelussa tuli esille mielenkiintoisia argumentteja kestävän kehityksen liiketoiminnan puolesta. Lisäksi keskusteluissa tuli esille myös se, että ympäristöystävällisemmät tuotantomenetelmät voivat olla myös hyvä mahdollisuus liiketoiminnalle ja oikeastaan toimivien kannustien luominen yrityksille on ympäristön kannalta yksi avaintekijöitä, joilla saasteita ja ympäristön kuormitusta voidaan vähentää.

Yksi esimerkki uudenlaisesta ajattelusta oli käsite yritysten voitosta. Voitolla käsitetään yleensä aina vain yrityksen tuottaman voitto. (profit) On kuitenkin hyvä esittää kysymys, onko tämä tapa enää ainoa oikea tapa miettiä liiketoimintaa ja voisiko yrityksillä olla myös muita kannustimia? En tarkoita tällä, että yritysten kannustinta tuottaa voittoa pitäisi vähentää ja että siinä olisi itsessään mitään pahaa, mutta mielestäni olemme jo voineet yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella ja siihen liittyneellä arvokeskustelulla nähdä muutosta tähän suuntaan. Scheldonin mielestä yritysten tulisikin ennemmin määritellä yritysten voitto ns. triple bottom line (people, planet,profit) mukaisesti. Tällöin pelkän taloudellisen voiton sijasta tarkasteltaisiin voittoa myös ekologisten ja sosiaalisten arvojen kautta. Mielestäni tämä on voisi olla hyvä lähestymistapa pohdittaessa yritysten kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Tämäkään lähestymistapa ei silti ole aukoton, mutta silti ajattelutapana pelkkää taloudellista voittoa monipuolisempi. Lähestymistapa saattaa kuullostaa myös tutulta siinäkin mielessä, että Ranskan presidentti Nicholas Sargozy esitti samanlaista krittiikkiä bruttokansantuotteen suhteen Vaikka Sarkozyn motiivina voidaan nähdä puheessaan myös se fakta, että hän haluaa saada Ranskan talouden näyttämään esimerkiksi Yhdysvaltojen talouden suhteen paremmalta kuin vain BKT:n per capita suhteutettuna (Ranskassa on pidemmät lomat jne), on ehkä asenneilmapiirissä taloudellisten mittareiden käytön suhteen havaittavissa ihan oikeitakin muutoksia.

Keskustelussa nousi esiin myös ajatus siitä, mihin asioihin tieteellisessä tutkimuksessa pitäisi panostaa. Scheldon korosti teknologian kehityksen merkitystä eikä syyttä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että tutkimusresursseja ei valtioilla tai yrityksillä ole loputtomiin. Ei ole siksi sama asia mitä tutkitaan. Aina on olemassa vaihtoehtoiskustannus, jonka vuoksi kaikkiin tutkimusprojekteihin ei rahoitus voi riittää. Voidaankin kysyä, kuinka paljon mahdollisuuksia innovaatioilla oikeasti on kestävän yritystoiminnan, energiatekniikan ja uusiutuvan energian suhteen? Mielestäni niitä on paljon, mutta poliittisten päätösten tekijöiden harmiksi niiden ennustettavuus on todella hankalaa. Ehkä juuri siksi (ja osin päästökaupan vuoksi) ydinvoima pysyy energiakeskusteluiden kestosuosikkina. Tämä ei ole toisaalta ihme, mutta en silti usko, että esimerkiksi Suomen ensisijainen keino olisi energiaongelmien ja päästötavoitteiden suhteen rakentaa montaa uutta ydinvoimalaa, kuten jotkin tahot ovat ehdottaneet. Vaikka ydinvoimasta ei voida vielä pitkään aikaan luopua jo Suomen heikon energiaomavaisuudenkaan vuoksi, en silti näe sitä ensisijaisena tulevaisuuden energia-alana, johon käytettäisiin suuria tutkimuspanostuksia (fuusiovoima on oma lukunsa, mutta en viittaa siihen). Mielestäni uusiutuvan energian kehittämisestä voidaan nähdä paljon suurempia mahdollisuuksia kestävämmän kehityksen ja innovaatioiden ja työllisyydenkin suhteen. Toisin sanoen, mikä on ydinvoimaan panostamisen vaihtoehtoiskustannus suhteessa näihin? Onko se kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna todella kannattavin pidemmän päälle? Suomen kaltaisella pienellä maalla ei "pelimerkkejä" ole liikaa: mitattiin niitä millä mittarilla tahansa. Suomi ei toisaalta ole myöskään ollenkaan huonoimmassa asemassa maailman muihin maihin verrattuna, mutta silti velaksi elämisellekin tulee todennäköisesti jossain vaiheessa seinä vastaan.

Asko Autelo

Edustajistovaalit 2009 – urhoutta ylioppilaskuntaan!

Syksy tuo tullessaan HYY:n edustajistovaalit. Vaalit tiivistävät toimintaa monella tapaa. Vaalit ovat osa politiikan sykliä. Poliittista valtaa voidaan kuvata täytekakulla, jota jaetaan osiin kannatuksen mukaan.

Keskustalaiset opiskelijat ovat tällä kertaa ehdokkaina vaaleissa liitossa, jonka nimi on Keskeiset. Nimellä haluamme kertoa ennen kaikkea siitä, että keskustaopiskelijat ovat olleet keskeisessä asemassa HYY:n historiassa. Keskustalaiset opiskelijat ovat ajaneet rakentavaa ja eteenpäin katsovaa politiikkaa HYY:ssä. Miksikö kannattaa äänestää HYY:n eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa? Mistä 60-jäseninen edustajisto päättää? Minäpä kerron.

Edustajisto päättää ylioppilaskunnan taloudesta. Siis siitä, miten HYY:n mittavaa 200 miljoonan euron omaisuutta käytetään! Sinua saattaa kiinnostaa, paljonko opiskelijalounas maksaa, kolahtaako Ylioppilaslehti luukusta vai saako sitä pelkästään kampukselta tai onko Ylioppilaskalenteri ilmainen. Merkityksetön ei myöskään liene ylioppilaskunnan jäsenmaksun suuruus, vai kuinka? Ylioppilaskunta on siis merkittävä opiskelijan edunvalvoja ja palvelujen tarjoaja. Siksi sen ylimpään päättävään elimeen, edustajistoon, kannattaa äänestää hyviä vastuullisia edustajia. Sinä, joka mietit, lähdenkö ehdolle vai en, mieti, haluatko saada yliopistosta muutakin kuin tutkinnon?

Mahdollisuuksien tasa-arvoa kampuksille

Helsingin Keskustaopiskelijoiden vaalikampanjan kantava ajatus on, että opiskelijoilla olisi tasavertaiset opiskeluolosuhteet kaikilla kampuksilla. Korostamme politiikassamme kampuksien välistä tasa-arvoa. Se tarkoittaa erityisesti, että täytyy olla mahdollista opiskella joustavasti perheellisenä. Täytyy olla mahdollisuus opiskella etänä tai tenttiä mahdollisimman paljon myös tiedekuntatenttien lisäksi ns. tenttiakvaariossa. Täytyy olla mahdollisuus opiskella tehokkaasti työn ohessa. UniCafeiden aukioloaikoja tulee laajentaa muuallakin kuin keskustakampuksella. Edustajiston kautta näihin asioihin voi vaikuttaa.

Yliopisto-opiskelu ja työelämä – maailma, johon jokainen joutuu valmistuttuaan siirtymään, mielletään liian usein toisensa poissulkeviksi. Näin ei suinkaan ole, sillä noin kolmannes opiskelijoista tekee työtä, ei välttämättä oman alansa, mutta yhteiskunnalle hyödyllistä, opiskelun ohessa. Työelämään joudutaan onneksi tutustumaan tutkintoihin kuuluvan työharjoittelun aikana. On valitettavaa, että kaikilla aloilla ei harjoittelusta makseta palkkaa. On ilmiselvää, että kohtuullinen korvaus tehdystä työstä lisää motivaatiota. Opiskelijat ovat huomisen työvoimaa, miksei heidän värväämiseen panosteta enempää? Uskon, että talkootyö vahvistaa omaa ammatillista identiteettiä vain harvalla.

Keskitä äänesi Keskeisiin. Äänestä Suomen sivistyspolitiikan pellonraivaajapuoluetta 3.-4.11. niin voit olla varma, kenelle äänesi annat!

Kalle Peltokangas
Keskeisten vaaliliiton vaalipäällikkö

Kuuleeko Eurooppa?

Viime lauantaina vietettiin koko Euroopan unionin alueella Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin julistukseen perustuvaa Eurooppa-päivää. Schuman lausui 9.5.1950 ehdotuksen, jonka pohjalta luotiin nykyinen Euroopan unioni. Vuonna 1985 Euroopan yhteisön päämiehet sopivat Milanon huippukokouksessa, että tätä päivää juhlitaan Euroopan päivänä.

Eurooppa-päivää juhlittiin tänä vuonna Suomessa viidettätoista kertaa. Eri puolella Suomessa järjestettiin erilaisia yleisötapahtumia, kuten katu- ja toritapahtumia, seminaareja, ja koulutustilaisuuksia. Tapahtumissa esiteltiin eurooppalaista kulttuuria ja tietoa Euroopan unionista. Eurooppa-päivän tapahtumien ja juhlatilaisuuksien tavoitteena on ollut saada unioni lähemmäksi kansalaisiaan ja kansalaisia lähemmäksi toisiaan. Tänä vuonna tapahtumien yhtenä teemana oli luonnollisesti myös kesäkuussa tulevat europarlamenttivaalit.

Tiedotukselle on epäilemättä tilausta, sillä äskettäin julkaistun Eurobarometrin tutkimuksen mukaan kiinnostus europarlamenttivaaleja kohtaan ei ole lisääntynyt, vaikkakin kansalaiset tietävät vaaleista nykyään enemmän kuin edellisinä vuosina. EU:n roolille kansainvälisellä näyttämöllä ei aseteta myöskään yhtä suurta painoarvoa kuin ennen. Erityisesti Suomessa äänestämättä jättäminen johtuu kuitenkin vastaajien mukaan Euroopan parlamentin tuntemuksen puutteesta. Suomessa suurin osa vastaajista mainitsi syyksi, että ei tunne Euroopan parlamentin roolia riittävän hyvin tai ei usko äänensä muuttavan mitään. Näinhän EU-asioiden kiinnostamattomuutta kuullaan usein selitettävänkin: EU-politiikka on etäistä, epäkonkreettista tai jopa naurettavaa direktiivien tehtailua.

On varmasti totta, että EU-asioista ei tiedetä tai toisaalta niistä ei kerrota tarpeeksi ymmärrettävällä kielellä. Politiikasta olisi löydettävä yhtymäkohdat omaan maailmaan. Niitä voi olla vaikea löytää etenkin EU-politiikasta. Äänestyskäyttäytymistä tutkinut valtio-opin professori Tuomo Martikainen esimerkiksi mainitsee, että jos politiikka ja vaalien asetelma on kiinnostava, ihmiset äänestävät. Mikä politiikassa on sitten sellaista, että se ei kiinnosta? Syytä pitää etsiä ehkä politiikasta itsestään. Varsinkin nuorten mielissä politiikka on kärsinyt arvostuksen laskusta, tähän on varmasti vaikuttanut osaltaan viimeaikaiset politiikan ns. lieveilmiöt. Monet vanhemmista äänestäjistä saattavat käydä vaaliuurnilla myös vain tavan vuoksi, mutta ainoastaan velvollisuuden tunteeseen vetoamalla ei saada aikaan varmastikaan nuoria tai monia muitakaan ryntäämään vaaliuurnalle.

Osaltaan kiinnostusta ja arvostusta europarlamenttivaaleja kohtaan laimentaa myös se, että ehdolla on ehdokkaita, jotka oikeasti tähtäävät aivan johonkin muualle kuin Brysseliin. Viime aikoina on saanut nähdä sen kaltaisia otsikoita, että edessä ovat muka vaalit, jossa on muka ehdolla muka ehdokkaita, jotka muka tähtäävät Euroopan parlamenttiin, mutta oikeasti tähtäävätkin johonkin aivan muualle. Parhaimmassa tapauksessa ilmoittavat jo europarlamenttivaaleihin lähtiessään pyrkivänsä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. En epäile yhtään, että suomalaisistakin suuri osa epäilee äänensä vaikuttavuutta. Tällainen ”muka muka -asetelma” ei varmastikaan paranna kansalaisten luottamusta. On selvää, että kesäkuun vaalitkin on otettava tosissaan ja EU-parlamenttiin pitää valita tehtävään sitoutuvia ehdokkaita. Onneksi on niitäkin ehdokkaita, jotka ihan oikeasti ja tosissaan tahtovat päästä europarlamenttiin. Ehdokkaita, joita voisi harkita myös äänestävän.

Kannattaako äänestää? Suomesta valitaan kesäkuussa 13 edustajaa ajamaan Euroopan ja Suomen asiaa. Erityisesti nyt vallitsevan talouskriisin lisäksi ympäristö-, ilmasto-, energia- ja työllisyyskysymykset tulevat olemaan eittämättä seuraavan komission ja parlamentin haasteita. Näiden teemojen ohelle täytyy nousta ja varmasti myös nouseekin maahanmuutto- sekä ihmisoikeuskysymykset.

Äänestäminen varmasti kannattaa, joten nyt sitten vain vaikka vaalikoneiden kimppuun ja etsimään sitä innokasta ja tosissaan olevaa ehdokasta. Innokkaita ja tosissaan olevia ehdokkaita voi mennä testaamaan ja haastamaa livenä esimerkiksi tällä viikolla perjantaina 15.5. klo 11.00-12.30 Eduskunnan Kansalaisinfossa pidettävään keskustelutilaisuuteen: Tasa-arvoinen ja ihmisläheinen Eurooppa nuorkeskustalaisin silmin. Nuorta keskustalaista Eurooppaa ruotivaan keskustelutilaisuuteen ottavat osaa Juha Iso-Aho, Riikka Manner, Anna Ranki ja Timo Tapaninen. Puheenjohtajana tilaisuudessa toimii kansanedustaja Antti Kaikkonen. Järj. Keskustan eduskuntaryhmä.

Aurinkoisin ja keväisin ajatuksin,
Terhi Saarinen

Edarikuulumisia, osa 1.

Koska edustajistovaalit ovat jo ensi loka-marraskuussa on aika pureutua ajankohtaisiin ylioppilaskunnan asioihin. Tämä kirjoitus toimikoon johdatuksena ylioppilaskuntapolitiikan jännittävään tematiikkaan.

Käytin edellisessä edustajiston kokouksessa puheenvuoron, siitä ärsyttävän värisestä vaaleanvihreästä pöntöstä, että meidän edustajien on laitettava käsi sydämelle ja pohdittava ryhmissämme, mistä voimme pitää kiinni, mistä luopua. Lainasin Vanhan testamentin Saarnaajaa. Elämme nimittäin historiallisia aikoja. Ylioppilaskunta on rakentanut kolmannen yo-talonsa ja investoinut muunmuassa Domus Academican maanalaisiin tiloihin(mm. juhlaravintola ja bändikämppiä) ja vanhaan Villa Kuunariin. Edellisestä talo-projektista onkin aikaa jo 100 vuotta, joten tästä perspektiivistä. Vuosittaiset säästötarpeet ovat vähintään 200 000 euroa. HeKO:lla on jo alustavia ehdotuksia säästötoimenpiteiksi!

On siis paineita säästöille, leikkauksillekin. On perin harmillista, mitä olemme oppositiossa toittottaneet, että jäsenistön kukkarolle käydään sumeilematta. Tällä hetkellä hallituksessa olevat ryhmät tuntuvat luottavan eräänlaiseen ikuiseen rahasampoon, joka suoltaa HYY:lle rahaa kuin solkenaan. Käytännössä tämä "sampo" on ollut jäsenmaksun korottaminen ja HYY Yhtymän tuloutustarpeen jatkuva kasvattaminen. On arvioitu, että jos tämä meno jatkuu, niin ylioppilaskunnan käyttörahasto on syöty loppuun vuoteen 2012 mennessä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Yhtymän puolelta ollaan tultu tiukkaan paikkaan. Toimintataloutta ja liiketoimintaa on katsottava kokonaisuutena.

Olemme oppositiossa(erit. HeKO, Oikea edustajistoryhmä, Osakunnat) vaatineet, että on käytävä arvokeskustelua, mikä on ylioppilaskunnan varsinainen ja perimmäinen tehtävä. Mikä on sen ydintoimintaa, jota pitää vaalia, mikä puolestaan kehätoimintaa, josta voitaneen luopua. Mikä on oikeudenmukainen jäsenistö- ja järjestöpalveluiden suhde ja saama tuki? Me haluamme turvata ylioppilaskunnan jatkuvuuden ja jäsenistön tasavertaisen kohtelun!

Seuraavan kerran edustajisto kokoontuu 27.4. päättämään viime vuoden tilinpäätöksestä. 28.5. esityslistalla on Kehys-budjetti, jossa määritellään alustavasti Talousjohtokunnan valmisteleman ja ylioppilaskunnan hallituksen hyväksymän esityksen pohjalta ensi vuoden talouden suuntaviivoista, tuloista ja menoista. Yksittäiselle hyyläiselle konkreettisin asia on jäsenmaksun suuruus. Tämän hetkisten tietojen mukaan sitä ollaan nostamassa, mikä on valitettavaa. Kehys-budjetti on siis käytännössä jäsenmaksun perustelu. Se on lisäksi ohjeellinen väline budjetin valmisteluun. Kehys puolestaan valmistellaan KTS:n eli Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman linjausten mukaisesti. KTS:ää päivitetään joka toinen vuosi, ja tänä vuonna siihen jälleen tartutaan.

Toivon henkilökohtaisesti, että kevään aikana saamme luotua edustajistoon säästötalkoo-hengen päälle, jotta todellisiin rakenteellisiin säästöihin on valmiuksia ensi joulukuun budjetti-edarissa. Konkreettisia säästömahdollisuuksia on paljon, jos on uskallusta tehdä valintoja. Lisäksi mm. UniCafelle ja Ylioppilaslehdelle tulee asettaa jo omistajanäkökulmastakin nousten tiukemmat tulostavoitteet.

Edustajiston kokoukset ovat muuten avoimia, joten olkaa tervetulleita kuuntelemaan debattejamme!

Keväisin säästöterveisin, Kalle Peltokangas

Itsekkäitä ekotekoja?

Taantuman aikana on moneen otteeseen kehoitettu välttämään turhaa nuukailuja ja kuluttamaan kuten ennenkin. Bob Helsingin ja ETLA:n Älä ruoki lamaa-kampanja on talven aikana pistänyt ainakin oman pääni pyörälle. Yhtäkkiä järkevä nuukailu onkin pannaan. Miksi parsia sukkia, kun voi saman tien ostaa kymmenet uudet, miksi kituuttaa vanhan telkkarin kanssa, kun uuden hienon full-hd:n hankkiminen olisi suorastaan sankariteko markkinatalouden puolesta. Internetin keskustelupalstoilla useat, erityisesti hilpeät nuoret aikuiset, ovat ottaneet edellä mainitun kampanjan vapahtajakseen: ”Shop till you drop”-iskulauseet ovat tulleet kestävän kehityksen vastalauseiksi ja yhtäkkiä ilmastonmuutos ei enää pelotakaan. NYT PELASTETAAN SUOMI LAMALTA, yhdessä tuumin käykäämme taistoon ja suorinta tietä lähimpään ostariin!

Hyvä on. Saatan hieman kärjistää, mutta annettakoon se anteeksi. Yksinkertainen mieleni uskoo kuitenkin vahvasti, että laman vastaisen sotakampanjan päihdyttämät massat räiskivät kukkaroidensa sisältöjä minne sattuu sen enempää miettimättä. Paras vain tuhlata ja paljon, ihan sama mihin. Elvytetään henkkamaukan tuotantoa ostamalla muutama kymmen trikoopaitaa ja miksi tyytyä mäkkärissä yhteen bigmäkkiin, kun voi saman ties ostaa kaksi?

Itse liityin jokin aika sitten facebookissa Ruoki lamaa-ryhmään ja viaton mielenilmaisuni tuotti lähipiirissäni suorastaan skandaalin aineksi. Muutamat eivät voineet käsittää miksi minä, näennäisesti sovinnainen ihminen, voin olla niin radikaali, että teen tuollaisen statementin jopa facebookissa, ihan julkisesti (!). Haluanko todella suosia lamaa ja tehdä kaikki työttömiksi ja onnettomiksi? Huh huh. En vain pidä Bob Helsingin ja ETLA:n mainoskampanjasta siinä kaikki. Laajemmin ajateltuna en myöskään pidä tavasta miten markkinatalous on rakennettu. Mielestäni on surkuhupaisaa, että jos joulumyynti pysyy edellisvuoden tasolla alkaa samantien hampaiden kiristely tuhkan viskonta. Ainainen voiton tavoittelun kilpajuoksu ahdistaa ainakin minua siinä määrin, että alan jo haaveilla epikurolaisesta elämäntyylistä. Myönnän rehellisesti, että tietoni maailmantaloudesta ovat rajalliset ja viisaat varmasti tuhahtelavat mielipiteitteni aukoille, mutta pitää koittaa silti yrittää.

Yleisen mielipiteen mukaan ilmastonmuutos huolestuttaa ihmisiä lamaa enemmän (HS 11.3.09). Ilmastonmuutoksen ehkäisy yksilön kohdalla tarkoittaa puolestaan kestäviä ja fiksuja kulutustottomuksia, eli parsitaan sukat ja tyydytään sähkönkulutukseltaan vaatimattomampaan telkkariin full hd:n sijaan, suositaan mahdollisimman lähellä tuotettua kasvisruokaa ja matkustetaan julkisilla jne. On ihan tervettä nuukailla välillä, tyytyä kerrankin vähempään ja iloita pienistä iloista. Jokaisella on oikeus jättää kaupassa ylimääräinen muropaketti ostamatta ilman että tarvitsee huokailla kassalla että ”voi ei nyt mä ruokin sitä lamaa, paha minä”.

Itse sympatiseeraan kaikenmoista pienyrittäjyyttä, katutaiteilijoita, suutareita, parsijoita, kampaajia, luomutilallisia jne. Ja heitä tahdonkin taantuman aikana kannustaa. On vastuullista suosia Suomalaista monestakin syystä, mutta etenkin siksi, että se on kirjaimellisesti aina kotiin päin. Suosikaamme luomua, hinta-laatusuhteeltaan reilua. Moraalinen tuote varmasti lämmittää ostajansa sielua enemmän kuin mahdollisimman halvalla väsätty. Vanhojen tavaroiden vaaliminen nostaa niiden tunnearvoa ja joskus myös taloudellista arvoa. Jos vanhat rikkimenneet saappaat käy suutarilla korjauttamassa, tulee niistä omistajalleen sen jälkeen tuhat kertaa rakkaammat kuin mitkään uudet kaupasta ostetut.

Jokainen meistä on varmasti välillä langennut epäeettisen, mutta vastustamattoman halvan tuotteen ansaan, itse olen ainakin useasti. Mutta ehkäpä juuri nyt taloudellisen epätasapainon aikana onkin oikea aika tehdä hyviä lupauksia ja fantasioida maailmanpelastamisesta pienin ja suurin konkreettisin teoin.

(HYY:n ympäristövaliokunnan nuukuusviikko 20.-24.4.09)

Heidi Kauppinen

Päämäärä yhteinen, mutta keinotko vääriä?

Nyt vasta maaliskuussa kuluva vuosi tuntuu jo pitkältä, ainakin jos aikaa mitattaisiin otsikoiden ja pinnalla olleiden keskusteluiden valossa. Suomi on nyt virallisen määritelmäänkin mukaan taantumassa, sillä kansantuotteemme on supistunut puoli vuotta jo yhtä soittoa. Viime aikoina on tosin alettu puhua jo lamastakin. Monien ekonomistien mielestä lama on kuitenkin vielä kaukana, mutta saattaa toisaalta hyvin olla vielä edessämmekin. Suurin taloudellinen uhka tulee tällä hetkellä maailmalta, mutta sen vaikutukset näkyvät nyt jo monin tavoin myös meillä Suomessa. Taloudellisesti haastavan tilanteen vuoksi otsikoissa ovat olleet lisääntyvät lomautukset, irtisanomiset, ihmisten huoli omasta ja läheistensä työpaikasta ja toimeentulosta. On arvioitu, että suurin osa suomalaisista selviää taantumasta ”kuivin jaloin” tänä ja ensi vuonna, mutta irtisanomisten ja lomautusten kautta laskukauden ennustetaan koskettavan kuitenkin 150 000 perhettä eli yhteensä runsasta puolta miljoonaa suomalaista.

Keskustajohtoinen hallituksemme sopi tammikuussa lisäbudjetista, joka oli jo sarjassaan hallituksen neljäs elvytyspaketti. Onko hallitus sitten elvyttänyt tarpeeksi? Itse asiassa Suomi elvytti ensimmäisenä Euroopassa ja sen elvytystoimet ovat olleet tähän mennessä Euroopan mittavimpia; komission vertailussa Suomen elvytyksen mittaluokka on tänä vuonna ollut EU:n 27 jäsenmaan joukossa kolmanneksi suurin. Sanomattakin on selvää, että tukitoimet eivät jää varmasti myöskään tähän. Hallituksemme tavoitteena on viedä Suomi mahdollisimman ehyenä läpi taantuman. Tavoitteena työllisyyttä, välittämistä, sivistystä ja vastuullisuutta lisäävät toimet, joilla pyritään estämään työttömiksi joutuvien ja jo joutuneiden työttömyysjaksojen pitkittyminen.

Haastavan taloudellisen tilanteen ohessa vuoden alussa useat hallituksen esitykset ovat myös herättäneet laajaa keskustelua, kuten yliopistolaki, ”Lex Nokia”, ulkomaalaislaki ja työnantajien Kela-maksun poisto. Viimeisimpänä otsikoita ja keskustelua on hallinnut hallituksen politiikkariihestä helmikuussa annettu poliittinen kannanotto. Hallitusohjelman puolivälitarkistuksen myötä opiskelijat saivat odottamiaan positiivisia uutisia, sillä politiikkariihi päätti, että opintotukea tullaan tulevaisuudessa uudistamaan siten, että se kannustaa opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun. Tätä uudistustyötä toteuttamaan on asetettu johtoryhmä, jonka tarkoituksena on tehdä uudistusesityksiä jo vuoden 2009 loppuun mennessä.

Edellisestä huolimatta päivän polttavin puheenaihe on kuitenkin ollut ja on yhä edelleen hallituksen aikomus korottaa eläkeikää 63:sta 65 ikävuoteen. Tarkoituksena olisi nostaa eläkeikää portaittain kaksi kuukautta vuosittain 12 vuoden siirtymäajan kuluessa, jolloin vanhuuseläkkeen ikäraja olisi 65 vuotta vasta vuonna 2022.

Tämän hetkinen kärhämä eläkeiästä on mielestäni kaikin puolin hämmästyttävä yleislakkopuheineen, välikysymyksineen ja nettiadresseineen. Nimittäin uskon, että loppujen lopuksi lähes jokaiselle suomalaiselle tästä eräänlaisesta hysteriastakin huolimatta, on varmasti melko selvää, että eläkeiän nostaminen on välttämätön ratkaisu, johon olisimme päätyneet todennäköisesti ennen pitkää myös ilman taantuman aiheuttamaa valtion velkaantumista ja sen takaisinmaksun pohdintaa. Eläkeiän korottamisessa on kyse huoltosuhteen turvaamisesta, väestörakenteen muutoksesta johtuvasta lähitulevaisuuden työvoimapulasta ja myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut, keskimääräiseen eliniän odotteeseen on tullut noin kaksi vuotta lisää joka kymmenes vuosi vuodesta 1970 lähtien, erityisesti toiminnalliset vuodet ovat lisääntyneet. Suomalaiset elävät siis paljon pitempään tänä päivänä kuin silloin, kun eläkejärjestelmää on luotu ja nykyinenkin vanhuuseläkeikä päätetty. Muissa Pohjoismaissa tehdään töitä 2-3 vuotta Suomea pidempään. Tanskassa on jo päätetty nostaa vanhuuseläkeikää asteittain 65 vuodesta 67 vuoteen, näin tehdään myös Saksassa. Tähän samaan on varmasti Suomessakin tarkoitus pyrkiä, kansanterveydellistä estettä eläkeiän nostolle ei ole! Mikä meidän työelämässä on sitten pielessä? Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ei usko edes jaksavansa työelämässä 65-vuotiaaksi asti. Tämän hetkisestä keskustelusta voisi tehdä jopa sen oletuksen, että työuraa verrataan eräänlaiseen vankilatuomioon. Ja nyt siis taistellaan sitä vastaan, että tämä ”kakku” ei vaan tulevaisuudessa kasvaisi.

Työelämä ja -tahti ovat kiristyneet; töitä paiskotaan nyt yhä enemmän ja tehokkaammin. Työuupumisesta johtuvien sairauspäivien jatkuva lisääntyminen ja työntekijöiden ennenaikainen eläköityminen kertovat, ettei suomalaisilla työpaikoilla voida hyvin. Itse eläkeiän korottamisen ohella suuri kysymys ja keskeinen haaste onkin se, miten ihmiset saataisiin jatkossa jaksamaan paremmin työelämässä. Tosiasia on, että työurien pidentämisestä on turha unelmoida, jos ihmisiä ei saada jaksamaan ja viihtymään työelämässä. Hallituksen tarkoituksena onkin edistää työssä jaksamista panostamalla osaamisen uudistamiseen työuran aikana, työkyvyn ylläpitoon ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Työurien pidentämisen edellytysten parantamiseksi erityisesti osatyökykyisten ja vaikeasti työllistyvien työelämään osallistumista hallitus edistää muun muassa lisäämällä panostusta työntekijöiden terveyttä ja työkykyä sekä työelämän laatua parantaviin toimiin. Sata-komitea valmistelee asiaa koskevat ehdotukset kesään 2009 mennessä. Tämä edellyttää etenkin Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työ- ja elinkeinoministeriön aktiivista toimintaa työkyvyn ja työolojen kehittämiseksi ja hyvien käytäntöjen levittämiseksi.

Näitä hallituksen toimia ja yhteystyötä tarvitaan, sillä hallituksen tavoitteena on pidentää työuria myös uran alkupäästä eli saada opiskelijat nopeammin valmistumaan ja siten myös aikaisemmin työelämän syrjään kiinni. Tämä edellyttää työelämän laajaa ja moninaista kehittämistä; mahdollisuutta tarvittaessa työuran aikana työn jaksottamiseen ja ns. huokoisiin hetkiin, jolloin henkilön olisi mahdollisuus hengähtää ja kerätä voimia, kouluttautua tai kehittää muutoin itseään. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että eläkeiän nostolla hallitus ei ole kuitenkaan poistamassa työkyvyttömyyseläkkeitä, vaan muun muassa tämä turva olisi ihmisillä saatavilla jatkossakin, henkilön sairastuessa ja ollessa kykenemätön enää työskentelemään tai jaksamaan töissä vanhuuseläkeikään saakka. Työelämän kehittäminen vaatii myös erityistä sitoutumista työnantajilta!

Nyt on ennen kaikkea huolehdittava ihmisten hyvinvoinnista; opinnoissa ja työssä jaksamisesta ja siitä, että kaikki suomalaiset selviävät yli taantuman ja sittenkin kun talous taas kääntyy nousuun!

Lex Nokia opiskelijalle

Jotkut hallituksen suunnittelemat lait saavat enemmän huomiota kuin toiset. Tämä niin sanottu Lex Nokia eli sähköisen viestinnän tietosuojasta annetun lain muuttamiseen tähtäävä prosessi kuuluu varmasti niiden lakien ryhmään, joiden valmistelua ja käsittelyä on seurattu mediassa keskimääräistä enemmän. Eikä suotta. Pureutuuhan se yhteen suomalaisten visusti suojelemaan osa- alueeseen, yksityisyyden suojaan. Eihän kukaan meistä halua kertoa muille suurimpia salaisuuksiamme, ei varsinkaan pomollemme. Pitäähän töissäkin olla oma rauha, eikä kaiken tiedon tarvitse levitä yrityksen johdolle asti. Lain tavoitteena oleva yrityssalaisuuksien suoja on tosin saanut jopa liian suuren painoarvon verrattuna työntekijöiden yksityisyyden suojaan. Perustellusti voidaan myös kysyä, onko lakimuutoksella todellista vaikutusta yrityssalaisuuksien suojaajana.

Mutta mitä töissä pitää tehdä. Lähetellä omia sähköposteja, joita nyt aletaan seuraamaan yritysjohdossa. Ja kertoa omia salaisuuksia muille. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että yrityksen salaisuuksia muille ei saa kertoa ja tätä pitää pystyä valvomaan. Mutta samalla saattavat selvitä myös yksityiset salaisuudetkin. Mutta positiivisiakin uutisia yksityistä sähköpostia työaikana käyttäville löytyy. Työnantaja ei sentään pääse nettipalvelimilla oleviin sähköpostilaatikoihin kiinni. Eli sitä kautta voidaan edelleen laittaa kaikki tieto, mikä ei kestä pomon silmiä. Tai sitten hoidetaan työaikana vai työasioita ja vapaa- ajalle muut viestittelyt.

Vaikuttaako uusi laki myös opiskelijaan? Urkintaoikeus ei rajoitu ainoastaan työnantajiin vaan myös muihin yhteisöihin. Voin kuvitella tiedekunnan dekaanin lukemassa opiskelijoiden sähköposteja ja tarkkailemassa, etteivät yliopiston sisäiset salaisuudet leviä muiden tietoisuuteen. Merkittäviä vaikutuksia opiskelijan elämään tuskin syntyy, vaikka yhteisöllä onkin oikeus verkossaan liikkuuvien tunnistetietojen käsittelyyn. Oppilaitoksen verkossa tulee tuskin olemaan mitään suuria tarkastusiskuja uuden lain syntymisen jälkeenkään.

Työssä käyviin opiskelijoihin lain muuttuminen taasen voi vaikuttaa. Varaudu siihen, että isoveli valvoo. Pomo tietää kaikki asiasi ja luonnollisesti levittää tiedot koko työyhteisöön. Yksityisyyttä ei enää ole, vaan kaikki työaikana lähetetty tieto on yhteistä hyvää kahvitaukojen keskusteluihin. Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille!

Kertamaksuja alentamalla säännölliseen liikkumiseen!

Kannanotto
19.2.2009
Helsingin Keskustaopiskelijoiden vuosikokous

Helsingin Keskustaopiskelijat vaatii, että Yliopistoliikunta huomioi paremmin Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilökunnan, eikä korota kertakäyntimaksuja yhtenään. Tällä hetkellä ilman liikuntamaksua liikkuvat joutuvat maksamaan neljä euroa liikuntakerrasta. Jos kertamaksu olisi esimerkiksi kahden euron hintatasolla, olisi Yliopistoliikunnan viesti erityisesti vähän liikkuville opiskelijoille, että se haluaa heidän liikunnan olevan säännöllisempää. Tätä kautta myös kausikorttien määrä todennäköisesti kasvaisi.

Liikunta ja sen aikaansaama myönteinen terveysvaikutus edistää tehokkaasti opiskelukykyä. Toivomme, että Ylioppilasliikunnassa otettaisiin paremmin huomioon satunnaisesti salilla tai jumpassa kävijät alentamalla kertamaksuja vähintään Helsingin yliopiston(opiskelijat ja henkilökunta) osalta. Näin Yliopistoliikunta tukisi entistä paremmin liikunnan osallisuutta yliopistolaisten elämässä!

Kannanotto: Avoimuus ja demokratian kunnioittaminen ovat politiikassa pyhiä asioita

Helsingin Keskustaopiskelijat kummeksuu Vantaan kunnallispoliittista tilannetta, joka liittyy sitoutumattoman kaupunginvaltuutetun Timo Auvisen loikkaamiseen Keskustasta Perussuomalaisiin, ja puolustaa keskustalaisia periaatteita, joita lähinnä nuoret ovat olleet aktiivisesti puolustamassa. Kannanottomme viittaa tänään 26.1.09 Helsingin Sanomissa julkaistuun uutiseen "Valtuutetun loikkaus perussuomalaisiin kuumentaa Vantaalla".


Nuoret ovat aina olleet Keskustan väkevyys ja voima. Nuoret kunnioittavat ja ymmärtävät vanhempien kollegoidensa kokemuksen arvon. Nuoret haluavat samalla kuitenkin painottaa olevansa itse tasavertaisia puolueen jäseniä päätöksenteossa. Nuoret haluavat kunnioittaa niin Keskustaopiskelijoissa kuin Keskustanuorissa avointa politiikan tekoa ja ja toivovat samanlaista toimintakulttuuria kaikissa Keskustan järjestöissä. Vaalitulos on kansan tahto, jota on kuunneltava. Kuunneltava on myös kunnallisjärjestöjen demokraattisia päätöksiä. Myös nuorten virallisen mielipiteen kuuleminen on olennaista.


Rehellisyys ja totuudessa pysyminen puolestaan ovat poliitikon luovuttamattomia arvoja. Minkäänlainen kiristely, uhkailu tai neuvottelemattomuus ei voi kuulua terveeseen yhteisten asioiden hoitamiseen. Politiikan teko ei voi olla kenenkään omaneduntavoittelua eikä yhteisten pelisääntöjen puolustajia voida painostaa tai rangaista. Oikeudenmukaisuus, yhteinen hyvä ja avoin toisia kunnioittava lähestymistapa on ainakin Helsingin Keskustaopiskelijoiden toimintaa ohjaava, tinkimätön periaate.


Toivomme, että tilanteessa päästään ratkaisuun, jonka lopputuloksena luottamushenkilöpaikat, koskien niin kaupunginhallitusta, lautakuntia kuin kaikkia muitakin luottamustehtäviä, jaetaan vaalitulosta ja kunnallisjärjestön päätöstä vastaavalla tavalla. Olemme ylpeitä siitä, että Helsingin Keskustaopiskelijoiden Sini Luokkanen ja Turun Keskustaopiskelijoiden Markus Ylimaa ovat yksityishenkilöinä rohkeasti tuoneet esille Vantaan Keskustan enemmistön näkökulman tapahtumien kulkuun. Olemme heidän takanaan avoimuuden, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolustamisessa.

Helsingin Keskustaopiskelijoiden puolesta

Puheenjohtaja Kalle Peltokangas

Teologian ylioppilas

040-7791210

“My fellow citizens…

Uusi aika, Obamania, Washingtonin uudet tuulet jne. Barack Obamaa on suitsutettu lehtien otsikoissa ympäri maailmaa. Virkaanastujaisissa oli ainutkertaista tunnelmaa ja historian siipien havinaa: Martin Luther King olisi varmasti iloinen näkemästään, jos olisi ollut paikalla Barack Obaman vannottua virkavalansa Yhdysvaltojen 44. presidenttinä. Obama on elävä todiste siitä, että menneiden vuosien uhraukset eivät ole olleet turhia vaan Yhdysvallat ja koko maailma voivat nähdä uuden ajan koittavan.
Obaman puhe, kuten niin monet yhdysvaltojen presidenttien virkaanastujaispuheet, oli todellista puheretoriikan näytöstä. Puhe oli samalla todellisen johtajan aito puhe, joka kertoi kansalle kovien aikojen olevan tulossa, mutta että niistä selvittäsiin kovalla työllä., mutta puheessa ei silti viitattu juurikaan mihinkään talouslukuihin. Lähinnä koko puheen tarkoitus oli antaa yhdysvaltalaisille ja koko maailmalle uskoa tulevaisuuteen suuren taloudellisen kriisin aikana. Lisäksi puhe korosti myös selvästi Yhdysvaltojen historiaa ja koko maan ainutlaatuisuutta ja sen poikkeavuutta muista maista.

Kuuntelin tänään radiota (YLE Suomi) ja siellä keskusteltiin Obaman puheesta: sen tyylistä, viesteistä ja siitä miltä se suomalaisten korvaan kuullosti. Kuten odottaa sopii, suurin osa kuuntelijoista piti kuulemastaan ja erityisesti Obaman voimakkaasta retoriikasta, karismasta ja selkeästä kielestä ja viesteistä kansalaisille. Kuuntelijoilta kysyttiin myös, onko vastaavia yhtä hyviä puhujia Suomessa. Ei ollut yllättävää vastaus oli aina jo, joko “Ei” tai “no olihan meillä Kekkonen”. Olen samaa mieltä siinä mielessä siitä poliitikkojen kapulakielisyydestä, joka hankaloittaa äänestäjien ja poliitikkojen vuorovaikutusta. Voidaan myös sanoa, että ihmiset voivat antaa hyväksyntänsä vaikeillekin päätöksille, jos ne vain perustellaan riittävän hyvin. No, toisaalta vaikeiden päätösten puolesta puhuminen on aina helppoa, mutta toteutus sitäkin vaikeampaa. Sen varmasti Obamakin tulee huomaamaan. Kaikesta huolimatta varmasti jokainen poliitikko voi Obaman suosion syistä oppia jotain.

Puheessaan Obama korosti myös muutosta ulkopolitiikassa ja Yhdysvaltojen ystävyyttä kaikkiin demokratiaa ja rauhaa haluaviin maihin. Obama on erittäin suosittu myös Yhdysvaltojen ulkopuolella ja kaikki Euroopan päättäjät odottavat jo innoissaan sitä, koska Obama tulee vierailemaan ja mihin valtioihin ensimmäisenä. Hyvin todennäköisesti ensimmäinen matka suuntautuu perinteisesti Iso-Britanniaan, jonne edellistenkin presidenttien ensimmäiset ulkomaan valtiovierailut ovat suuntautuneet. Aika näyttää osuuko Obaman matka myös joskus Suomeen asti.