"Suomalaisen korkeakoulupolitiikan suurimpia ongelmia on, että meillä retoriikka ja todellisuus eivät kohtaa."

Näin jyrähtää STTK:n koulutuspoliittinen asiamies Petri Lempinen Ylioppilasledessä 19.2.2010. Hänen mukaansa korkeakoulu-uudistuspuheet ovat vain retoriikkaa. Todelliset teot siis puuttuvat. Perustelut elävät omassa todellisuudessaan. "Se on jonkinlaista henkistä laiskuutta, tai sitten se on sitä, että on olemassa jokin ideaalikuva yliopistosta, jota ei oikeasti ole olemassa", pohtii Lempinen Antti Järven avartavassa jutussa. Yritän seuraavassa hiukan avata sitä, miltä 25-vuotiaasta, perheellisestä opiskelijasta, neljännen vuoden teologian opiskelijasta ja gradun tekijästä ja keskustalaisesta opiskelijapolitikosta tämänhetkinen korkeakoulu-uudistus tuntuu. Minullakin oli ennen opintojen alkamista ideaalikuva yliopistosta. Nyt 3,5 vuotta täysipäiväisesti opiskelleena edeaalikuva on muuttunut kokemusperäiseksi näkemykseksi.

Aloitin opinnot teologisessa tiedekunnassa elokuussa 2006. Yliopisto-opiskelu on ollut rikasta aikaa elämässäni. Helsingin yliopisto kantaa mukanaan historiaa ja tieteellisiä ansioita, joka on Suomessa vertaansa vailla. Kansainvälinen ympäristö ja ilmapiiri tukevat tiedemaailmaan kiinnittymistä. Yliopiston opettajat ovat opettaneet itsenäistä ajattelua ja vakuuttavaa argumentaatiota ja selkeää ilmaisua. Kun aloitin opintoni, päätin, että valmistun vähintään tavoiteajassa eli suosituslukujärjestyksen mukaisesti viidessä vuodessa. Tavoite näyttäisi täyttyvän melko varmasti. Olen kuitenkin opiskelijapolitiikkona oppinut yhteiskunnasta muun muassa sitä, että yhteiskunnassa tulee olla tilaa erilaisille opintopoluille. Kaikilla ei ole määränpää heti kirkkaana silmissä, vaan tutkinto voidaan vääntää kasaan moninaisten vaiheiden jälkeen. Nykyisessä keskustelussa näitä "moninaisia vaiheita" tunnutaan karsastavan kuin mustaa surmaa. Haluan kertoa, että tähänkin tautiin on jo keksitty lääkkeet.

Tutkintouudistus ja nopean valmistumisen vaatimuksen ahdistus

Vuoden 2008 kevään aikana tuli niin sanotun vanhan tutkintorakenteen mukaan opiskelleiden valmistua, jotta eivät olisi joutuneet sovittamaan tutkintoaan uuteen järjestelmään(ov/op sekä kaksiportaisuus: kandidaatti-/maisteriopinnot). Seurauksena oli maisterisuma ja korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu. Koen, että uudistus jätti jälkeensä myös ilmapiirin, jossa opiskelijan oikeusturva alkaa olla uhattuna. Pakote nopeaan valmistumiseen tuntuu leijuvan korkeakoulujen seinien sisällä, ja se ahdistaa monia kanssaopiskelijoitani. Muinoin korkeakoulut pitivät opiskelijoistaan huolta kuin vanhemmat rakkaista lapsistaan. Nyt tuntuu siltä, että korkeakoulujen johto ei halua edes kuunnella opiskelijoita. On kyse pahemman luokan perheriidasta. Tässä kohdin heitän vakavan kysymyksen myös Helsingin yliopiston johdolle: koetteko, että olette pitäneet tarpeeksi selkeästi opiskelijoiden puolta niin yliopistolain kuin työelämän pidentämiskeskusteluissa?

Olen sitä mieltä, että työelämästä opitaan parhaiten olemalla työelämässä. Siksi opisntojen aikaista työssäkäymistä ei saisi rankaista palvellaanhan siinä samaan aikaan yhteiskuntaa sekä opiskellen että töitä tehden. Olen Lempisen kanssa samaa mieltä, että työssäkäyminen on vain hyväksyttävä todellisuutena ja muutospaineet on suunnattava korkeakoulujen tutkintoihin. Miten niissä huomioidaan tulevaisuudessa paremmin ympäröivä yhteiskunta ja sen vaatima osaajien määrä on Suomen menestyksen kannalta yksi keskeinen kysymys. Lempisen mukaan korkeakoulujen toiminta tulisi ajatella uudestaan ymmärtäen, että kolmannesta opiskeluvuodesta alkaen pääosa opiskelijoista on myös työelämässä. Silloin lukukausirytmiä, opetusmenetelmiä ja opintotukea on muutettava radikaalisti. Lempinen esittää havahduttavan kysymyksen maamme päättäjille: "Tarkoittaako opiskelijoiden mielenterveysongelmien yleistyminen sitä, että koulutusjärjestelmämme ei sittenkään kykene vastaamaan siihen, missä todellisuudessa ihmiset elävät tänä päivänä?". Vastaan Lempiselle, että olen hyvin vakuuttunut siitä, että vastaus on "Kyllä!". Vaikka työelämän pituutta tulee pidentää myös alkupäästä, tärkeintä on kuitenkin huolehtia korkeimman opetuksen sisällöistä ja laadusta. Ei elinkeinoelämäkään halua korkeakouluista valmistuneita "putkiaivoilla varustettuja opiskelijoita" Lempistä lainatakseni.

Korkeakoulu-uudistuksen punaisena lankana tulee olla opiskelijan paras. Olen vakuuttunut, että se on samalla pitkällä tähtäimellä myös Suomen paras. Panostetaan opiskelijoiden opiskelukykyyn ja tasavertaiseen osallisuuteen korkeakoulujen päätöksenteossa. Panostetaan korkeakoulujen haluun pitää opiskelijoidensa puolta. Panostetaan siihen, että yleinen mielipide korkeakouluopiskelijoista ei perustu laiskureiksi leimaamiseen, vaan yhteiskunnan joukkoon, joka valmistautuu monin tavoin valmistumisen jälkeiseen elämään, joukkoon, jonka varassa yhteiskunnan tulevaisuus lepää. Jos opiskeluajan tuntemus on päässyt katoamaan kuin umpeen kasvanut taimikko, niin silloin kannattaa kääntyä aidosti opiskelijoiden puoleen ja kysyä ja ihmetellä. Me vastaamme kyllä.

Kalle Peltokangas
KOL:n liittohallituksen jäsen

Työttömyys on osa arkea jo joka viidennen alle 25-vuotiaan kohdalla - Tänä keväänä on suuntaan saatava muutos

Nuorisotyöttömyys kasvaa huolestuttavan nopeasti ja uusimpien tilastojen mukaan jo yli 33000 alle 25-vuotiasta on jo työttömänä. Luku on valtava, sille melkein joka viides alle 25-vuotias joutuu olemaan vailla työtä. Kuluneella viikolla myös mediassa nousi keskustelua aihepiiristä. Suomen Keskustanuoret teki viime viikolla aloitteen niin sanotusta nuorisotuposta ja kutsui kaikki poliittiset nuorisojärjestöt keskustelemaan, miten nuorisotyöttömyyteen saadaan löydettyä ratkaisuja. On ensiarvoisen tärkeää, että nuorisotyöttömyyden ongelmien ratkaisemiseen käytetään nyt aikaa ja vaivaa, mutta ennen kaikkea sen hoitoon pitää löytyä myös taloudellisia panostuksia. Vanhasen hallitus onkin lupaillut panostuksia lisäbudjettiin, mutta poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen tulee tässä kysymyksessä olla ”piikkeinä hallituspuolueiden lihassa" ja pitää huolta, että panostukset nuorisotyöttömyyden hoitoon ovat riittäviä.

Nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen ja sen aiheuttamien haittojen minimoiminen liittyy osaltaan käynnissä olevaan SATA-komitean työhön, jossa on etsitty sosiaaliturvan kannustavuuteen ja tuloloukkuihin ratkaisuja. Haaste on valtava ja komitea on kohdannut myös paljon kritiikkiä. Tästä yhtenä esimerkkinä on viime keskiviikkona köyhyystutkija Heikki Hiilamo luonnehti Kauppalehdessä komitean perusturvajaoston toimintaa vain hyvätuloisia ja ansiosidonnaiseen tukeen oikeutettujen työelämäasioiden edistämisestä. Hänen mielestään jaosto on unohtanut tärkeimmän eli köyhyys- ja tuloloukkujen poistamisen sekä köyhimpien kansanosien elintason parantamisen. Artikkelissa oli mielestäni hyvä näkökulma sosiaaliturvan uudistamiseen, koska varsin usein etenkin nuorilla ansiosidonnaista ei ole ehtinyt kertymään niin paljon kuin pitkään työelämässä olleilla. Lisäksi tuloloukkujen vuoksi pahimmillaan toimeentulotukea saavan perheen nuoren ei kannata ottaa edes työtä vastaan, koska se laskee koko perheen yhteenlaskettuja tuloja.


Nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi ollaan ehdottamassa myös tiukennuksia alle 25-vuotiaiden elämän ja työllistymisen valvontaan. Ehdotetussa nuorisolain muutoksessa kuntien halutaan seurata entistä aktiivisemmin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mielestäni valvonta ei ole sinänsä itsessään hyvä asia, mutta toisaalta kuntien tukiverkostojen yhteistyön parantaminen voisi tuoda toivottuja tuloksia. Nuoren ei kuitenkaan pidä kokea tulevansa holhotuksi: työllistämiseen, koulutukseen sekä elämänhallintaan annetun tuen lisäksi tuki- ja yhteistyöverkoston tulisi olla niin kannustava, että se kannustaisi nuorta myös oma-aloitteisuuteen. (Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty). Toisen asteen kouluissa tämä tarkoittaisi mielestäni parannuksia mm. opinto ja työelämäohjaukseen, ja erilaisten oppimistapojen huomioimista. Lisäksi esimerkiksi myös oppisopimuskoulutusjärjestelmän kehittäminen varmasti palvelisi näiden tavoitteiden saavuttamista.

Tämä viikko tulee jatkumaan työmarkkinoihin liittyvillä uutisilla, koska mm. kunta-alalla neuvotellaan sopimuksesta ja työmarkkinajärjestöt neuvottelevat puolestaan eläkeiän nostamisen keinoista. Myös Keskusta kutsuu kaikki mukaan keskustelemaan suomalaisesta työstä ja työelämästä. Tänään järjestetään Suomitori-keskustelutilaisuus  Helsingissä klo 17 alkaen Sokos Hotel Presidentissä.  Tervetuloa keskustelemaan! Lisätietoja alla olevasta linkistä:
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Keskusta_viestii/Keskusta_viestii_.iw3?showmodul=149&newsID=8c7681a1-c558-4110-9c07-ae0c132e97ed