keskiviikko 21. tammikuuta 2009

“My fellow citizens…

Uusi aika, Obamania, Washingtonin uudet tuulet jne. Barack Obamaa on suitsutettu lehtien otsikoissa ympäri maailmaa. Virkaanastujaisissa oli ainutkertaista tunnelmaa ja historian siipien havinaa: Martin Luther King olisi varmasti iloinen näkemästään, jos olisi ollut paikalla Barack Obaman vannottua virkavalansa Yhdysvaltojen 44. presidenttinä. Obama on elävä todiste siitä, että menneiden vuosien uhraukset eivät ole olleet turhia vaan Yhdysvallat ja koko maailma voivat nähdä uuden ajan koittavan.
Obaman puhe, kuten niin monet yhdysvaltojen presidenttien virkaanastujaispuheet, oli todellista puheretoriikan näytöstä. Puhe oli samalla todellisen johtajan aito puhe, joka kertoi kansalle kovien aikojen olevan tulossa, mutta että niistä selvittäsiin kovalla työllä., mutta puheessa ei silti viitattu juurikaan mihinkään talouslukuihin. Lähinnä koko puheen tarkoitus oli antaa yhdysvaltalaisille ja koko maailmalle uskoa tulevaisuuteen suuren taloudellisen kriisin aikana. Lisäksi puhe korosti myös selvästi Yhdysvaltojen historiaa ja koko maan ainutlaatuisuutta ja sen poikkeavuutta muista maista.

Kuuntelin tänään radiota (YLE Suomi) ja siellä keskusteltiin Obaman puheesta: sen tyylistä, viesteistä ja siitä miltä se suomalaisten korvaan kuullosti. Kuten odottaa sopii, suurin osa kuuntelijoista piti kuulemastaan ja erityisesti Obaman voimakkaasta retoriikasta, karismasta ja selkeästä kielestä ja viesteistä kansalaisille. Kuuntelijoilta kysyttiin myös, onko vastaavia yhtä hyviä puhujia Suomessa. Ei ollut yllättävää vastaus oli aina jo, joko “Ei” tai “no olihan meillä Kekkonen”. Olen samaa mieltä siinä mielessä siitä poliitikkojen kapulakielisyydestä, joka hankaloittaa äänestäjien ja poliitikkojen vuorovaikutusta. Voidaan myös sanoa, että ihmiset voivat antaa hyväksyntänsä vaikeillekin päätöksille, jos ne vain perustellaan riittävän hyvin. No, toisaalta vaikeiden päätösten puolesta puhuminen on aina helppoa, mutta toteutus sitäkin vaikeampaa. Sen varmasti Obamakin tulee huomaamaan. Kaikesta huolimatta varmasti jokainen poliitikko voi Obaman suosion syistä oppia jotain.

Puheessaan Obama korosti myös muutosta ulkopolitiikassa ja Yhdysvaltojen ystävyyttä kaikkiin demokratiaa ja rauhaa haluaviin maihin. Obama on erittäin suosittu myös Yhdysvaltojen ulkopuolella ja kaikki Euroopan päättäjät odottavat jo innoissaan sitä, koska Obama tulee vierailemaan ja mihin valtioihin ensimmäisenä. Hyvin todennäköisesti ensimmäinen matka suuntautuu perinteisesti Iso-Britanniaan, jonne edellistenkin presidenttien ensimmäiset ulkomaan valtiovierailut ovat suuntautuneet. Aika näyttää osuuko Obaman matka myös joskus Suomeen asti.

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */