Kokoomusnuoret aloittivat otsikon mukaisen kampanjan tällä viikolla. Täytyy onnitella tovereita siellä leirissä, kampanja on hyvän asian puolesta ja tarpeellinen. Tämä tuli esille viimeksi pari päivää sitten tiistaina Helsingin keskustaopiskelijoiden järjestämässä Pääministerin kyselytunnilla, jossa opiskelijatoiminta-liike veti oman show’nsa. Sama asia tuli esille myös eri tavalla aivan toisen puljun, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan johdon suusta.
Otetaan ensin tämä jälkimmäisenä mainittu kommentti. Siinä joku HYY:n johtoon kuuluva kiitti, että olimme järjestäneet Pääministerin kyselytunnin kaltaisen tilaisuuden. Hekin kuulema olivat yrittäneet saada korkean profiilin edustajaa yliopistolle keskustelemaan opiskelijoiden kanssa yliopistouudistuksesta, laihoin tuloksin.
Kuten viimeisimmässä Keskustaopiskelijoiden Keskustelija-lehdessä 10 murrettua myyttiä nimisessä artikkelissa hyvin asia ilmaistaan: Oman puolueen opiskelija-aktiivin yhteydenotto kiinnostaa kansanedustajaa noin sata kertaa enemmän kuin Sitoutumattomien Iloisten Insinöörien edustajan soitto!
Näinpä. Tämä asia on yksi merkittävä tekijä kun miettii esimerkiksi sitä, ketä kannattaa edustajistovaaleissa äänestää. Monesti poliittisesti sitoutumattomat ehdokkaat haukkuvat poliittisia ehdokkaita mitä ihmeellisimmillä väitteillä.
Asia on kuitenkin niin, että edustajiston yksi tärkeimmistä tehtävistä on edunvalvonta. Mitä arvelet, arvoisa lukija, kumpi voi vaikuttaa esimerkiksi päättäviin poliitikkoihin paremmin: ”Iloinen insinööri” vai nuori opiskeleva puolueaktiivi? Oma arvioni on, että puolueaktiiveilla löytyy piiikkaisen paremmat kontaktit ja verkostot päättäjiin. Niistä ei ole ainakaan haittaa edunvalvonnassa!
Mennään sitten näihin opiskelijatoiminta-liikkeen asioihin. Aikaisemmin mainitussa tilaisuudessa pääministeri Matti Vanhasen aloituspuheen jälkeen he pistivät karvevaalimeiningin pystyyn pilleillä, serpentiineillä, vihellyksillä ja taputuksilla.
Sen jälkeen alkoi melko erikoinen puhe. Siinä mm. todettiin, että he ("me opiskelijat") vastustivat pääministerin tuloa ylioppilaskunnan tiloihin. Näin nämä eri tiloja kaikille käyttöön vaativat henkilöt ovat ensimmäisenä itse kieltämässä tiloihin tuloa. Eikä tila ole edes heidän… Eivätkä he edes edusta lähimainkaan kaikkia opiskelijoita… Eikä tässä puheessa tunnettu käsitettä realismi ja monin osin väitteet olivat pielessä…
Tuossa ”hauskassa” satiiriyritelmässä puheessaan he kiittivät kuitenkin paikalle tullutta pääministeriä siitä, että hän on eronnut. Pääministeri kuittasi viestin jo hauskemmalla huumorilla siteeraamalla kirjailija Mark Twainia: ”tiedot kuolemastani ovat ennenaikaisia”.
Oli tällä ryhmällä asiaakin. He mm. vaativat tuloerojen kasvun pysäyttämistä, asunnottomuuden poistamista, perustuloa ja rikkaita suosivan veropolitiikan lopettamista. Hienoja kantoja ja tavoitteita, mutta oleellista on miettiä miten oma viesti tuodaan esille?
Kohkaamalla ja pelleilemällä tärkeä viesti jää alle. En usko, että opiskelijatoiminta-liike saavutti tempauksellaan mitään. Opiskelijoiden toimeentuloa koskevan kysymyksen esitti myöhemmin huomattavasti fiksummin HYY:n edustajistoon kuuluva henkilö. Uskon, että hänen viestinsä ja huolensa meni pääministerille paljon paremmin perille, kuin opiskelijatoiminta-liikkeen.
Tempauksellaan opiskelijatoiminta-liike aiheutti myös närää muiden tilaisuudessa läsnä olleiden keskuudessa. He kuluttivat pitkillä puheenvuoroillaan jo muutenkin lyhyttä aikaa. Monet halukkaat eivät ehtineet esittää kysymystään pääministerille. Vaikka tavoitellaankin kauniita asioita ja on hienoa olla räväkkä ja tempaista, niin kannattaisi silti vielä kerran miettiä niitä toimintatapoja. Muita loukkaamalla ei omaa asiaa edistetä.
Tämä liike mielellään valtaa tiloja, osoittaa mieltänsä ja on muutoinkin radikaalina. Mitä he saavuttavat? Olisiko järkevämpiä tapoja pyrkiä saavuttamaan omat tavoitteet? Uskon, että he eivät saavuta juuri mitään. Osallistumalla puolueisiin ja politiikkaan tulos olisi parempi, niin naiivilta kuin se kuulostaakin. On parempi olla päättävien seinien sisäpuolella kuin osoittamassa mieltä ulkona.
Näiden järkevien vaikuttamiskeinojen puolesta Kokoomusnuoretkin kampanjoivat. Vilpittömät onnittelut ja kiitokset siitä heille. Pari mielenkiintoista tietoa kampanjan teksteihin on kuitenkin eksynyt.
Kampanjassa esitetään mm. seuraavat väitteet:
”Suomen suurimman puolueen nuorisojärjestönä meillä on vahva asema poliittisessa päätöksenteossa.”
”Me Kokoomusnuoret olemme Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö.”
”Kokoomusnuoret on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö, melkeinpä millä tahansa mittapuulla mitattuna. Tämä on helppoa, onhan Kokoomus Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen liike.”
Mielelläni kuulen perustelut väitteille kokoomusnuori-tovereiltani. Vastikään teleoperaattori Elisa joutui luopuman mainoksistaan, jossa kehui 3G-verkkoaan maan parhaaksi. Markkinaoikeus katsoi, ettei Elisalla ollut mainoslauseelleen riittäviä perusteita ja faktoja. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Markkinaoikeus sanoisi Kokoomusnuorten väitteistä.
Keskustanuorilla on poliittisista nuorisoliikkeistä eniten jäseniä, kuten on myös keskustalla puolueista. Keskustalla on eniten kunnanvaltuutettuja kuin myös alle 30-vuotiaita kunnanvaltuutettuja.
Ainut alle 30-vuotias kansanedustaja tulee keskustalta ja keskustanuorilta.
Ainut alle 30-vuotias meppi tulee myös keskustalta ja keskustanuorilta.
Keskustanuorten puheenjohtaja kuuluu puolueen puheenjohtajistoon. Onko kokoomusnuorilla jäsentänsä puolueen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana?
Millä perusteella Kokoomus on Suomen vaikutusvaltaisin puolue? Viimeksi kun tarkistin, pääministeripuolue oli Keskusta. Keskusta on saanut eniten ääniä viimeisimmässä eduskuntavaaleissa.
En sitten tiedä, mitä mittareita ja mittapuita kokoomusnuoret ovat käyttäneet. Ainakin näillä mittareilla epäselvyyksiä ei jää. Keskustanuoret ovat Suomen vaikutusvaltaisin ja suurin poliittinen nuorisojärjestö.
torstai 22. lokakuuta 2009
lauantai 17. lokakuuta 2009
Joustavuutta lapsen eduksi
Mitä perheen ja opiskelun yhdistäminen vaatii? Vai kuuluuko näitä asiota edes yhdistää keskenään?
Monien tutkimusten mukaan perheellisten opiskelijoiden taloudellinen asema on huonompi kuin opiskelijoiden keskimäärin. Lisäksi perheelliset ovat joutuneet muita useammin turvautumaan opintolainaan opiskelunaikaisten kulujen kattamiseksi. Tuntuu siltä, että raha on ainoa tekijä perheellisten opiskelijoiden auttamiseksi.
Mielestäni kuitenkin tärkeää on, että lasten kanssa todella on mahdollista opiskella ilman, että lapsi pitäisi viedä viitenä päivänä viikossa kahdeksaksi tunniksi päiväkotiin. Opikselu on joustavaa ja lasten hoitokin voi silloin olla joustavaa. Vanhempi ei välttämättä tarvitse päivittäin kuin neljä tuntia opiskeluun, siis neljä tuntia sitä aikaa jolloin lapsi ei välttämättä voi olla vanhemman seurassa. Tällöin lapsen etua palvelisi, että lapsen ei tarvitsisi olla poissa vanhemman luota täyttä hoitopäivää vaan ehkä vain tuon tarvittavan neljä tuntia.
Helsingin yliopistolla HYY:n lapsiparkki tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua HYY:n jäsenille. Toimitilat ovat Kruununhaassa, lähellä yliopistoa keskustassa. Lapsiparkki tarjoaa merkittävän avun silloin, kun pitää käydä tenttimässä jokin kurssi tai kertaamassa nopeasti tulevaa kuulustelua varten. Lapsiparkki keskustassa onkin suosittu ja tarpeellinen.
Lapsiparkki täytyy olla jokaisella Helsingin yliopiston kampuksella, jotta kaikilla HY:n perheellisillä opiskelijoilla todella olisi sitä mahdollista käyttää. Lisäksi resurssipulan takia vuoroja on melko vähän ja ne on pituudeltaan rajoitettuja. Siksi lapsiparkki tarvitsee lisää resursseja, jotta perheen ja opiskelun yhdistäminen todellisuudessa olisi mahdollista. Vaihtoehtona tiestysti olisi myös nykyistä joustavampi kunnallinen päivähoitojärjestelmä, joka joustaisi lapsen etua ajatellen.
Jouko Hämäläinen
Nuorten keskustalaisten perhepoliittisen työryhmän jäsen
Heko vpj
Monien tutkimusten mukaan perheellisten opiskelijoiden taloudellinen asema on huonompi kuin opiskelijoiden keskimäärin. Lisäksi perheelliset ovat joutuneet muita useammin turvautumaan opintolainaan opiskelunaikaisten kulujen kattamiseksi. Tuntuu siltä, että raha on ainoa tekijä perheellisten opiskelijoiden auttamiseksi.
Mielestäni kuitenkin tärkeää on, että lasten kanssa todella on mahdollista opiskella ilman, että lapsi pitäisi viedä viitenä päivänä viikossa kahdeksaksi tunniksi päiväkotiin. Opikselu on joustavaa ja lasten hoitokin voi silloin olla joustavaa. Vanhempi ei välttämättä tarvitse päivittäin kuin neljä tuntia opiskeluun, siis neljä tuntia sitä aikaa jolloin lapsi ei välttämättä voi olla vanhemman seurassa. Tällöin lapsen etua palvelisi, että lapsen ei tarvitsisi olla poissa vanhemman luota täyttä hoitopäivää vaan ehkä vain tuon tarvittavan neljä tuntia.
Helsingin yliopistolla HYY:n lapsiparkki tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua HYY:n jäsenille. Toimitilat ovat Kruununhaassa, lähellä yliopistoa keskustassa. Lapsiparkki tarjoaa merkittävän avun silloin, kun pitää käydä tenttimässä jokin kurssi tai kertaamassa nopeasti tulevaa kuulustelua varten. Lapsiparkki keskustassa onkin suosittu ja tarpeellinen.
Lapsiparkki täytyy olla jokaisella Helsingin yliopiston kampuksella, jotta kaikilla HY:n perheellisillä opiskelijoilla todella olisi sitä mahdollista käyttää. Lisäksi resurssipulan takia vuoroja on melko vähän ja ne on pituudeltaan rajoitettuja. Siksi lapsiparkki tarvitsee lisää resursseja, jotta perheen ja opiskelun yhdistäminen todellisuudessa olisi mahdollista. Vaihtoehtona tiestysti olisi myös nykyistä joustavampi kunnallinen päivähoitojärjestelmä, joka joustaisi lapsen etua ajatellen.
Jouko Hämäläinen
Nuorten keskustalaisten perhepoliittisen työryhmän jäsen
Heko vpj
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Mielipidekirjoitus: Keskusta unohti köyhän asian
Julkaistu Suomenmaan kolmossivulla keskiviikkona 7.10.2009.
Asiasta muualla:
HS.fi: Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria
Hallitusryhmät sopivat torstaina 1.10.2009 parlamentaarisen työryhmän esitystä mukaillen Yleisradiomaksun käyttöönotosta vuodesta 2012 lähtien. Tämä päivä osoitti valtiovallan ja keskustan demokratian surkean tilan sekä perimmäisten arvojen unohtamisen.
Yleisradiomaksu-tapaus kelpaa malliesimerkiksi nykyisestä vaiennetun keskustelun kulttuurista valtakunnan tasolla sekä keskustan sisällä. Paljoa ei myöskään kansan laaja Yle-veron vastustus painanut vaakakupissa.
Olen hyvin pettynyt keskustan selkärangattomuuteen hyväksyessään Yle-veron. Se on regressiivinen vero, joka ei välitä tippaakaan kansalaisen maksukyvystä. Yhteiskunta on jo muutoinkin liukumassa tasaveron suuntaan.
Yleisradio kuuluu julkisen palveluiden tarjontaan, jonka hyväksi kaikkien kansalaisten tulee kantaa kortensa kekoon, mutta sen rahoittaminen tulisi tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Ylen kohdalla ei ole mitään perustetta poiketa julkisten palveluiden rahoituksen yleisestä linjasta.
Ylen itsenäisyyden tai sananvapauden vaarantuminen budjettirahoituksessa on kestämättömällä pohjalla oleva väite, enkä voi ymmärtää siihen turvautuvien henkilöiden argumentointia. Eduskunta päättää joka tapauksessa Ylen rahoituksen tasosta, joko suoraan tai välillisesti.
Kaiken muun hyvän lisäksi erillisen maksun luominen, sen kohdentuminen epämääräiseen yksikköön ja kompensaatioiden haku lisäävät byrokratiaa.
Näyttäessään vihreää valoa Yle-verolle keskusta unohti köyhän asian. Sitä paikkaaman kyllä perustetaan työryhmä miettimään kompensaatiota pienituloisille.
Kuten politiikan toimijat tietävät, asian irrottaminen kokonaisuudesta työryhmään tarkoittaa useimmiten samaa kuin villaisella painaminen ja ikävän asian jättämistä takavasemmalle.
Ehkä sieltä jotain kompensaatiota tulee esimerkiksi toimeentulotuen varassa eläville, mutta moni pienituloinen ryhmä jää takuulla tappiolle.
Aikaisemmat vaatimukset tiettyjen ryhmien ulkopuolelle jättämisestä taisivat nekin olla vain julkisuuskikka.
Keskustanuoret toivat jatkuvasti esiin eri vaiheissa eriävän mielipiteensä Yle-verosta ja vaihtoehtoisia malleja.
Asia oli menossa puoluehallituksessa äänestykseen, mutta kauhistuttava demokratian mörkö vältettiin turhalla työryhmällä.
Keskustan demokratiavajetta kuvaava kommentti löytyi Suomenmaasta: ”asia uhkasi mennä jopa äänestykseen”. On erikoista, että puolueessa on syntynyt ilmapiiri, jossa äänestäminen tuntuu olevan uhkaava asia ja jonkinlainen riski.
Tapaus on yksi esimerkki lisää, joka osoittaa puolue-elinten vesitetyn aseman. Käytäväkeskusteluissa tukea kyllä heruu, mutta kokoussalissa ei. Kertonee paljon puolue-elinten sekä eduskuntaryhmän heikosta hapesta.
Yle-vero valmisteltiin alun perin parlamentaarisessa työryhmässä. Asiaa ei sopinut kommentoida valmistelun aikana, jotta ”työryhmä saa työrauhan”. Tilaisuus siihen piti tulla esityksen jälkeen.
Sitä tilannetta ei tullutkaan, koska ”emme voi mennä kaikkien puolueiden yksimielisesti esittämää mallia vesittämään”.
Tämä demokratian kukka, parlamentaarinen työryhmä, ei missään vaiheessa hakenut mandaattia tai kysynyt mielipidettä puoluejäsenistöltä.
Yle-vero on vain yksi esimerkki puoluejärjestön ja puolue-elinten demokratian huonosta tilanteesta. Harvainvaltaan ajautunut puolue ei kykene uusiutumaan.
Järjestöuudistuksista on puhuttu pitkään ja puoluesihteerikin on esitellyt kehittämishankkeita. Kovin vähän vain löytyy mitään valmista ja tuloksia.
On aivan turha kuvitella, että tämän päivän ihminen liittyy puolueeseen vain kannatuksen vuoksi. Hän vaatii myös oman viestinsä kuuntelemista ja vaikutusmahdollisuuksia.
Mitä puolueella on tarjota tänä päivänä? Kuinka palvelut ja toimintamallit toimivat?
Olen huolissani keskustan tilasta. Keskustelu- ja arvostelukulttuuri on surkea.
Milloin viimeksi olet nähnyt Suomenmaassa pääkirjoituksen, jossa kritisoidaan puoluetta? Ei kritiikki ole omien kampittamista, vaan tärkeä osa oman joukon sparrausta ja tervettä kehittämistä.
Kritiikittömiä hymistelijöitä me emme tarvitse, se on itsensä pettämistä. Tämän lisäksi järjestörakenne sekä puoluekoneisto ovat rapautuneet ja teemme Yle-veron kaltaisia poliittisia virheitä.
Hallituksen työkyvyn alttarille on nyt uhrattu liian kalliit uhrilahjat. Demokratian ja aatteen unohtaminen on anteeksiantamatonta.
Nyt tarvitaan ryhdistäytymistä, avointa keskustelua ja reipasta uusiutumista. Se on tervettä toimintaa. Jos sitä ei muuten tapahdu, voi vastuuhenkilöitäkin vaihtaa.
Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Asiasta muualla:
HS.fi: Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria
Hallitusryhmät sopivat torstaina 1.10.2009 parlamentaarisen työryhmän esitystä mukaillen Yleisradiomaksun käyttöönotosta vuodesta 2012 lähtien. Tämä päivä osoitti valtiovallan ja keskustan demokratian surkean tilan sekä perimmäisten arvojen unohtamisen.
Yleisradiomaksu-tapaus kelpaa malliesimerkiksi nykyisestä vaiennetun keskustelun kulttuurista valtakunnan tasolla sekä keskustan sisällä. Paljoa ei myöskään kansan laaja Yle-veron vastustus painanut vaakakupissa.
Olen hyvin pettynyt keskustan selkärangattomuuteen hyväksyessään Yle-veron. Se on regressiivinen vero, joka ei välitä tippaakaan kansalaisen maksukyvystä. Yhteiskunta on jo muutoinkin liukumassa tasaveron suuntaan.
Yleisradio kuuluu julkisen palveluiden tarjontaan, jonka hyväksi kaikkien kansalaisten tulee kantaa kortensa kekoon, mutta sen rahoittaminen tulisi tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Ylen kohdalla ei ole mitään perustetta poiketa julkisten palveluiden rahoituksen yleisestä linjasta.
Ylen itsenäisyyden tai sananvapauden vaarantuminen budjettirahoituksessa on kestämättömällä pohjalla oleva väite, enkä voi ymmärtää siihen turvautuvien henkilöiden argumentointia. Eduskunta päättää joka tapauksessa Ylen rahoituksen tasosta, joko suoraan tai välillisesti.
Kaiken muun hyvän lisäksi erillisen maksun luominen, sen kohdentuminen epämääräiseen yksikköön ja kompensaatioiden haku lisäävät byrokratiaa.
Näyttäessään vihreää valoa Yle-verolle keskusta unohti köyhän asian. Sitä paikkaaman kyllä perustetaan työryhmä miettimään kompensaatiota pienituloisille.
Kuten politiikan toimijat tietävät, asian irrottaminen kokonaisuudesta työryhmään tarkoittaa useimmiten samaa kuin villaisella painaminen ja ikävän asian jättämistä takavasemmalle.
Ehkä sieltä jotain kompensaatiota tulee esimerkiksi toimeentulotuen varassa eläville, mutta moni pienituloinen ryhmä jää takuulla tappiolle.
Aikaisemmat vaatimukset tiettyjen ryhmien ulkopuolelle jättämisestä taisivat nekin olla vain julkisuuskikka.
Keskustanuoret toivat jatkuvasti esiin eri vaiheissa eriävän mielipiteensä Yle-verosta ja vaihtoehtoisia malleja.
Asia oli menossa puoluehallituksessa äänestykseen, mutta kauhistuttava demokratian mörkö vältettiin turhalla työryhmällä.
Keskustan demokratiavajetta kuvaava kommentti löytyi Suomenmaasta: ”asia uhkasi mennä jopa äänestykseen”. On erikoista, että puolueessa on syntynyt ilmapiiri, jossa äänestäminen tuntuu olevan uhkaava asia ja jonkinlainen riski.
Tapaus on yksi esimerkki lisää, joka osoittaa puolue-elinten vesitetyn aseman. Käytäväkeskusteluissa tukea kyllä heruu, mutta kokoussalissa ei. Kertonee paljon puolue-elinten sekä eduskuntaryhmän heikosta hapesta.
Yle-vero valmisteltiin alun perin parlamentaarisessa työryhmässä. Asiaa ei sopinut kommentoida valmistelun aikana, jotta ”työryhmä saa työrauhan”. Tilaisuus siihen piti tulla esityksen jälkeen.
Sitä tilannetta ei tullutkaan, koska ”emme voi mennä kaikkien puolueiden yksimielisesti esittämää mallia vesittämään”.
Tämä demokratian kukka, parlamentaarinen työryhmä, ei missään vaiheessa hakenut mandaattia tai kysynyt mielipidettä puoluejäsenistöltä.
Yle-vero on vain yksi esimerkki puoluejärjestön ja puolue-elinten demokratian huonosta tilanteesta. Harvainvaltaan ajautunut puolue ei kykene uusiutumaan.
Järjestöuudistuksista on puhuttu pitkään ja puoluesihteerikin on esitellyt kehittämishankkeita. Kovin vähän vain löytyy mitään valmista ja tuloksia.
On aivan turha kuvitella, että tämän päivän ihminen liittyy puolueeseen vain kannatuksen vuoksi. Hän vaatii myös oman viestinsä kuuntelemista ja vaikutusmahdollisuuksia.
Mitä puolueella on tarjota tänä päivänä? Kuinka palvelut ja toimintamallit toimivat?
Olen huolissani keskustan tilasta. Keskustelu- ja arvostelukulttuuri on surkea.
Milloin viimeksi olet nähnyt Suomenmaassa pääkirjoituksen, jossa kritisoidaan puoluetta? Ei kritiikki ole omien kampittamista, vaan tärkeä osa oman joukon sparrausta ja tervettä kehittämistä.
Kritiikittömiä hymistelijöitä me emme tarvitse, se on itsensä pettämistä. Tämän lisäksi järjestörakenne sekä puoluekoneisto ovat rapautuneet ja teemme Yle-veron kaltaisia poliittisia virheitä.
Hallituksen työkyvyn alttarille on nyt uhrattu liian kalliit uhrilahjat. Demokratian ja aatteen unohtaminen on anteeksiantamatonta.
Nyt tarvitaan ryhdistäytymistä, avointa keskustelua ja reipasta uusiutumista. Se on tervettä toimintaa. Jos sitä ei muuten tapahdu, voi vastuuhenkilöitäkin vaihtaa.
Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
maanantai 5. lokakuuta 2009
Noitavainoja, raukkamaisuutta ja tekopyhää moralisointia
Entinen Keskisuomalaisen päätoimittaja, emeritusprofessori Erkki Laatikainen kirjoittaa tuoreessa nettikolumnissaan seuraavaaa:
"Kansanvallan vahtikoiran rooli on liukunut viime aikoina huolestuttavan paljon koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi. Lukuisat journalistit liekehtivät tarkoitushakuisuutta. Kun he olettavat jonkin vääryyden tapahtuneen, he valjastavat käyttämänsä massamedian tarkoitusperiensä edistämiseen eikä median sisällä kukaan rohkene kyseenalaistaa menettelyä, vaikka toimittajan perusteet olisivat kestämättömät."
"Kiitollisin kohde on poliitikkojen ja puolueiden syyttäminen mädännäisyyden pesäkkeiksi, olipa tähän näyttöä tai ei. Tapahtumien henkilöittäminen vastaa ajan kiivautta. Media nostaa ja murskaa. Se tekee sankareita ja leimaa heitä mitä ihmeellisimmillä perusteilla halveksittaviksi. Netti, jota sosiaaliseksi mediaksi nimitetään, ruokkii raadollisuutta."
"Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä."
Otin tähän alkuun pitkät lainaukset, koska ne sisältävät paljon olennaista hyvin tiivistettynä. Vaalirahakohu, keskustaan kohdistuneet hyökkäykset ja viimeisimpänä pääministeri Matti Vanhaseen kääntynyt "noitavaino" on ollut hyvin erikoista seurattavaa.
Tapahtumaketjussa on kaiveltu vähän kaikkialta, jotkin asiat on tuotu hyvin neutraalista esille ja jätetty sikseen. Toisista asioista on revitelty valtavat otsikot ja annettu ymmärtää vihjailemalla vaikka minkälaisista laittomuuksista tai vähintään hämäräperäisyydestä. Näin tehdään, vaikka mitään näyttöä ei olisi tai todellisuudessa kyse ei ole mistään laittomuudesta, vaan hurskastelusta ja typerästä moralisoinnista.
Uutisointi on ollut tarkoituksenhakuista. Milloin on haettu entinen vasemmistotoimija yliopiston pölyttyneestä nurkkauksesta viisaasti kommentoimaan kohua ja esittämään näkemyksiään. Jos sellaista ei ole löytynyt, niin naamansa esille on saanut opposition kansanedustaja, joka luonnollisesti virkansa puolesta vaatii hallituksen eroa. Ne, jotka esittävät maltillisempia kommentteja, ovat jääneet lehtien palstoilla vähemmistöön.
Koko vaalirahoituskohusta on syntynyt kuva, että vaalitulos olisi ostettavissa. Ihan kuin äänestäjillä ei olisi ollenkaan omaa ajattelukykyä. On myös synnytetty mielikuva, että Suomessa olisi korruptiota. Näin voi tuntua nimenomaan niiden mielikuvien perusteella, minkä julkisuudesta on viime aikoina saanut.
Kun miettii kuitenkin karusti vain faktoja, tähän mennessä esille tulleet seikat ovat loppujen lopuksi kuitenkin olleet suhteellisen vähäisiä. Asian kimpussa on häärännyt valtava "tutkivien journalistien" armeija jo puolitoista vuotta. Mitään konkreettista todistetta tai tapausta, jossa olisi suoranaista korruptiota ollut, ei ole löytynyt. Tämä kertonee jo paljon todellisesta tilanteesta.
Epäillykset mahdollisesta laittomasta toiminnasta kohdistuvat muutamiin yrityksiin tai säätiöihin. Niistä vastaavat niiden puljujen johtajat, ei hallitus, ministeri tai jokin puolue.
Oppositio on SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johdolla syyttänyt pääministeri Vanhasta ties mistä. Kun on pyydetty, että yksilöikää nämä seikat, ovat vastaukset olleet ympäripyöreitä pyörittelyjä tai huvittavia selityksiä. Oppositiolla on ilmeisesti aseet ja argumentit varsinaisen politiikan puolella vähissä, kun täytyy turvautua epämääräiseen syyttelyyn ja vihjailuun. Ei kovin vakuuttavaa, oppositiojohtaja Urpilainen.
Tottakai systeemi on ollut pielessä ja sitä pitää korjata. Kuitenkin vastuun vyöryttäminen yhdelle puolueelle tai pääministerille on liian yksipuolista. Kyllä vanhasta lainsäädännöstä ja tavoista vastaavat aivan hyvin myös kokoomus, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto. Median toimintakin on sitä edesauttanut. Toivottavasti esitys uudesta laista tulee pian ja se on kaikin puolin hyvä - ilman ylilyöntejä.
Yhtenä esimerkkinä median luomista harhaisista mielikuvista koskee keskustanuoria ja sille tukea antavaa Maaseudun Kukkaisrahasto. Jopa Patentti- ja rekisterihallituksen johtava henkilö kommentoi sen olleen säätiön sääntöjen vastaista.
Säätiön säädekirja nimenomaan toteaa, että se toteuttaa tarkoitustaan pääasiallisesti keskustanuoria tukemalla. Olisi ehkä kannattanut ensin tutkia, eikä hutkia mielipiteitä julkisuuteen. Tosin näitä PRH:ta ja muita vastaavia tahoja edustaneita kommentteja ulos antaneet ovat lähinnä olleet entiset vasemmistopuolueiden toimijat.
Keskustanuorten merkittävin rahoituksen lähde on veikkausvoittorahoista saatava nuorisojärjestöjen valtionapu. Sen ehtona on kuitenkin 15% oma varainhankinta. Nyt tätä Opetusministeriön edellyttämää toimintaa tuomitaan julkisesti. En voi kuin kummastella. Nuorten toiminnan tukeminen pitäisi nähdä päinvastoin esimerkillisenä tekona.
Huvittavaa kohussa on ollut, kuinka esimerkiksi Sauli Niinistö ja kokoomuskin ovat näytelleet viatonta pulmusta. Kohuttu Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen liikemiehet löysivät toisensa juuri Niinistön presidentinkampanjaa tukiessaan. Niinistön rahoituksesta on paljastunut useita unohtuneita seikkoja. Noh, tätä valtakunnan messiasta ei sovi tällä hetkellä arvioida kriittisesti mediassa.
Paljon on jäänyt kaivelematta. Esimerkiksi kerrotun perusteella kokoomuksen vaalibudjetit ovat olleet ihmeellisen pieniä verrattuna niiden näkyvyyteen. Tämä selittynee "ohilaskutuksella", jota siellä on ilmeisesti harjoitettu. Se ei ainakaan ole läpinäkyvää toimintaa!
SDP taas on herkullisessa asemassa, jossa se saa työvoimaa ja tarvikkeita ay-liikkeeltä. Tämä ei ole rahallista tukea, joten se ei näy missään muualla kuin vaalikentillä.
Viimeisimmän naulan ylilyöntien arkkuun iski Yle Silminnäkijä-ohjelmallaan. Ohjelma tunnetaan kyseenalaisesta "tutkivasta journalismista" jo ennalta. Matin talot-jakson toimittaja teki mm. keskustan viime puoluekokouksessa "tutkimusta" keskustalaisten kannoista. Muutama itselleen sopiva vastaus ja ne esitettiin keskustalaisten yleisenä mielipiteenä.
Ohjelmalla on usein ollut tapa, että se haluaa viestittää jotain ja viestin vastaiset asiat sivuutetaan. "Syytettyä" kenties haastatellaan, mutta haastattelusta leikellään vain sopivat pätkät ohjelmaan.
Ohjelman tekijöiden mukaan heidän saamansa tiedon varmistaminen vei yli vuoden. Se oli tehty ennen Nuorisosäätiö-kohua. Herää epäillys, miksi ulosajo ajoitettiin juuri hallituksen luottamusäänestyksen alle? Miksei toimittajat kyenneet vuoden aikana esimerkiksi käymään Vanhasen myynnissä olevassa talossa tarkistamassa, näkyykö siellä sitä rakennuserää, jonka Vanhanen olisi saanut lahjuksena? Miksi Silminnäkijä-ohjelman lähde kelpasi Ylelle, mutta ei muille medioille, joille sitä oli tarjottu? Eivätkö muut pitäneet sitä luotettavana?
Ohjelma tehtiin myös inhottavan törkeällä tavalla. Siinä vältettiin suoraan syyttämästä Vanhasta mistään, jotta vältyttäisiin oikeudelliselta vastuulta. Luotiin vain tarkoituksellisesti mielikuva, että juttu on hämärä ja siinä on tehty laittomuuksia, jotka on helposti yhdistettävissä Vanhaseen. Tämä paljastuu hyvin tästä Uuden Suomen uutisesta. Mistään ei oteta vastuuta.
Vanhanen esitti ohjelman tekijöille asialliset kysymykset, jotta hän tietäisi mistä tarkkaanottaen häntä "syytetään" ja voisi puolustautua. Näihin asiallisiin kysymyksiin Yle ja Silminnäkijä eivät ole olleet halukkaita vastaamaan. Ilmeisenä tekosyynä käytetään lähdesuojaa. Muutoinkin on erikoista, että syytetyn pitäisi todistaa syyttömyytensä. Sen kuuluisi mennä päinvastoin, Ylen tulisi todistaa Vanhasen syyllisyys.
Puristamalla Yle sentään suostui kertomaan, että kyseinen rakennustarvike-erä on "korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa". Sen tulisi olla huomattavan arvokas eli suuri erä. Vanhanen on tyrmännyt, että tälläistä edes hänen talossaan olisi käytetty. Samaa on todistanut talon myyntiä hoitava kiinteistönvälittäjä. Väitteet tuntuvat olevan tyhjän päällä.
Silminnäkijä-ohjelma ja sen lähde ampuivat raukkamaisesti puskasta. Vastuuta he eivät halua ottaa. Ihan mitä tahansa, kuten mahdollisesti perättömiä syytöksiä, ei lähdesuojankaan takaa saisi tehdä. On poliitikoillakin ihmisoikeudet.
Ohjelman tekijöiden on esitettävä todisteensa. Jos syytökset ovat perättömiä, on vastuunkannon aika. Journalistisen vastuun kantavat ohjelman toimittaja Ari Korvola, tuottaja Hannele Valkeeniemi, ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt, sekä päätoimittajan vastuun kantava TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari. Monen jakkari heiluu ja pahasti.
Ensi kesän korvalla loppuu myös toimitusjohtajan Mikael Jungerin toimikausi. Veikata voi, ettei jatkoa ole luvassa. Se olisikin positiivista, sillä luvassa olisi 45 vuoden jälkeen joku muu kuin demari Ylen johtoon.
Kansa näyttää kaiken tämän keskellä pitäneensä kylmän harkinnan päässään. Ylilyönteihin, hössötykseen ja raakoihin noitavainoihin ei ole ollut tarvetta. Se näkyy, sillä keskustan kannatus on noussut peräti prosenttiyksiköllä keskellä hurjinta ajojahtia!
Aloitin lainauksella, joten lopetetaan myös lainaukseen. Aamulehden blogisti Seppo Roth lausui seuraavaa: "Politiikassa selvitäkseen pitäisi kai olla yliluonnollisen puhtoinen. Palvelukseen halutaan umpimielinen impotentti. Ei ota turhia sosiaalisia kontakteja vääriin ihmisiin eikä vehtaa naisten kanssa. Sitä kai halutaan?"
Näinpä.
"Kansanvallan vahtikoiran rooli on liukunut viime aikoina huolestuttavan paljon koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi. Lukuisat journalistit liekehtivät tarkoitushakuisuutta. Kun he olettavat jonkin vääryyden tapahtuneen, he valjastavat käyttämänsä massamedian tarkoitusperiensä edistämiseen eikä median sisällä kukaan rohkene kyseenalaistaa menettelyä, vaikka toimittajan perusteet olisivat kestämättömät."
"Kiitollisin kohde on poliitikkojen ja puolueiden syyttäminen mädännäisyyden pesäkkeiksi, olipa tähän näyttöä tai ei. Tapahtumien henkilöittäminen vastaa ajan kiivautta. Media nostaa ja murskaa. Se tekee sankareita ja leimaa heitä mitä ihmeellisimmillä perusteilla halveksittaviksi. Netti, jota sosiaaliseksi mediaksi nimitetään, ruokkii raadollisuutta."
"Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä."
Otin tähän alkuun pitkät lainaukset, koska ne sisältävät paljon olennaista hyvin tiivistettynä. Vaalirahakohu, keskustaan kohdistuneet hyökkäykset ja viimeisimpänä pääministeri Matti Vanhaseen kääntynyt "noitavaino" on ollut hyvin erikoista seurattavaa.
Tapahtumaketjussa on kaiveltu vähän kaikkialta, jotkin asiat on tuotu hyvin neutraalista esille ja jätetty sikseen. Toisista asioista on revitelty valtavat otsikot ja annettu ymmärtää vihjailemalla vaikka minkälaisista laittomuuksista tai vähintään hämäräperäisyydestä. Näin tehdään, vaikka mitään näyttöä ei olisi tai todellisuudessa kyse ei ole mistään laittomuudesta, vaan hurskastelusta ja typerästä moralisoinnista.
Uutisointi on ollut tarkoituksenhakuista. Milloin on haettu entinen vasemmistotoimija yliopiston pölyttyneestä nurkkauksesta viisaasti kommentoimaan kohua ja esittämään näkemyksiään. Jos sellaista ei ole löytynyt, niin naamansa esille on saanut opposition kansanedustaja, joka luonnollisesti virkansa puolesta vaatii hallituksen eroa. Ne, jotka esittävät maltillisempia kommentteja, ovat jääneet lehtien palstoilla vähemmistöön.
Koko vaalirahoituskohusta on syntynyt kuva, että vaalitulos olisi ostettavissa. Ihan kuin äänestäjillä ei olisi ollenkaan omaa ajattelukykyä. On myös synnytetty mielikuva, että Suomessa olisi korruptiota. Näin voi tuntua nimenomaan niiden mielikuvien perusteella, minkä julkisuudesta on viime aikoina saanut.
Kun miettii kuitenkin karusti vain faktoja, tähän mennessä esille tulleet seikat ovat loppujen lopuksi kuitenkin olleet suhteellisen vähäisiä. Asian kimpussa on häärännyt valtava "tutkivien journalistien" armeija jo puolitoista vuotta. Mitään konkreettista todistetta tai tapausta, jossa olisi suoranaista korruptiota ollut, ei ole löytynyt. Tämä kertonee jo paljon todellisesta tilanteesta.
Epäillykset mahdollisesta laittomasta toiminnasta kohdistuvat muutamiin yrityksiin tai säätiöihin. Niistä vastaavat niiden puljujen johtajat, ei hallitus, ministeri tai jokin puolue.
Oppositio on SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johdolla syyttänyt pääministeri Vanhasta ties mistä. Kun on pyydetty, että yksilöikää nämä seikat, ovat vastaukset olleet ympäripyöreitä pyörittelyjä tai huvittavia selityksiä. Oppositiolla on ilmeisesti aseet ja argumentit varsinaisen politiikan puolella vähissä, kun täytyy turvautua epämääräiseen syyttelyyn ja vihjailuun. Ei kovin vakuuttavaa, oppositiojohtaja Urpilainen.
Tottakai systeemi on ollut pielessä ja sitä pitää korjata. Kuitenkin vastuun vyöryttäminen yhdelle puolueelle tai pääministerille on liian yksipuolista. Kyllä vanhasta lainsäädännöstä ja tavoista vastaavat aivan hyvin myös kokoomus, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto. Median toimintakin on sitä edesauttanut. Toivottavasti esitys uudesta laista tulee pian ja se on kaikin puolin hyvä - ilman ylilyöntejä.
Yhtenä esimerkkinä median luomista harhaisista mielikuvista koskee keskustanuoria ja sille tukea antavaa Maaseudun Kukkaisrahasto. Jopa Patentti- ja rekisterihallituksen johtava henkilö kommentoi sen olleen säätiön sääntöjen vastaista.
Säätiön säädekirja nimenomaan toteaa, että se toteuttaa tarkoitustaan pääasiallisesti keskustanuoria tukemalla. Olisi ehkä kannattanut ensin tutkia, eikä hutkia mielipiteitä julkisuuteen. Tosin näitä PRH:ta ja muita vastaavia tahoja edustaneita kommentteja ulos antaneet ovat lähinnä olleet entiset vasemmistopuolueiden toimijat.
Keskustanuorten merkittävin rahoituksen lähde on veikkausvoittorahoista saatava nuorisojärjestöjen valtionapu. Sen ehtona on kuitenkin 15% oma varainhankinta. Nyt tätä Opetusministeriön edellyttämää toimintaa tuomitaan julkisesti. En voi kuin kummastella. Nuorten toiminnan tukeminen pitäisi nähdä päinvastoin esimerkillisenä tekona.
Huvittavaa kohussa on ollut, kuinka esimerkiksi Sauli Niinistö ja kokoomuskin ovat näytelleet viatonta pulmusta. Kohuttu Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen liikemiehet löysivät toisensa juuri Niinistön presidentinkampanjaa tukiessaan. Niinistön rahoituksesta on paljastunut useita unohtuneita seikkoja. Noh, tätä valtakunnan messiasta ei sovi tällä hetkellä arvioida kriittisesti mediassa.
Paljon on jäänyt kaivelematta. Esimerkiksi kerrotun perusteella kokoomuksen vaalibudjetit ovat olleet ihmeellisen pieniä verrattuna niiden näkyvyyteen. Tämä selittynee "ohilaskutuksella", jota siellä on ilmeisesti harjoitettu. Se ei ainakaan ole läpinäkyvää toimintaa!
SDP taas on herkullisessa asemassa, jossa se saa työvoimaa ja tarvikkeita ay-liikkeeltä. Tämä ei ole rahallista tukea, joten se ei näy missään muualla kuin vaalikentillä.
Viimeisimmän naulan ylilyöntien arkkuun iski Yle Silminnäkijä-ohjelmallaan. Ohjelma tunnetaan kyseenalaisesta "tutkivasta journalismista" jo ennalta. Matin talot-jakson toimittaja teki mm. keskustan viime puoluekokouksessa "tutkimusta" keskustalaisten kannoista. Muutama itselleen sopiva vastaus ja ne esitettiin keskustalaisten yleisenä mielipiteenä.
Ohjelmalla on usein ollut tapa, että se haluaa viestittää jotain ja viestin vastaiset asiat sivuutetaan. "Syytettyä" kenties haastatellaan, mutta haastattelusta leikellään vain sopivat pätkät ohjelmaan.
Ohjelman tekijöiden mukaan heidän saamansa tiedon varmistaminen vei yli vuoden. Se oli tehty ennen Nuorisosäätiö-kohua. Herää epäillys, miksi ulosajo ajoitettiin juuri hallituksen luottamusäänestyksen alle? Miksei toimittajat kyenneet vuoden aikana esimerkiksi käymään Vanhasen myynnissä olevassa talossa tarkistamassa, näkyykö siellä sitä rakennuserää, jonka Vanhanen olisi saanut lahjuksena? Miksi Silminnäkijä-ohjelman lähde kelpasi Ylelle, mutta ei muille medioille, joille sitä oli tarjottu? Eivätkö muut pitäneet sitä luotettavana?
Ohjelma tehtiin myös inhottavan törkeällä tavalla. Siinä vältettiin suoraan syyttämästä Vanhasta mistään, jotta vältyttäisiin oikeudelliselta vastuulta. Luotiin vain tarkoituksellisesti mielikuva, että juttu on hämärä ja siinä on tehty laittomuuksia, jotka on helposti yhdistettävissä Vanhaseen. Tämä paljastuu hyvin tästä Uuden Suomen uutisesta. Mistään ei oteta vastuuta.
Vanhanen esitti ohjelman tekijöille asialliset kysymykset, jotta hän tietäisi mistä tarkkaanottaen häntä "syytetään" ja voisi puolustautua. Näihin asiallisiin kysymyksiin Yle ja Silminnäkijä eivät ole olleet halukkaita vastaamaan. Ilmeisenä tekosyynä käytetään lähdesuojaa. Muutoinkin on erikoista, että syytetyn pitäisi todistaa syyttömyytensä. Sen kuuluisi mennä päinvastoin, Ylen tulisi todistaa Vanhasen syyllisyys.
Puristamalla Yle sentään suostui kertomaan, että kyseinen rakennustarvike-erä on "korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa". Sen tulisi olla huomattavan arvokas eli suuri erä. Vanhanen on tyrmännyt, että tälläistä edes hänen talossaan olisi käytetty. Samaa on todistanut talon myyntiä hoitava kiinteistönvälittäjä. Väitteet tuntuvat olevan tyhjän päällä.
Silminnäkijä-ohjelma ja sen lähde ampuivat raukkamaisesti puskasta. Vastuuta he eivät halua ottaa. Ihan mitä tahansa, kuten mahdollisesti perättömiä syytöksiä, ei lähdesuojankaan takaa saisi tehdä. On poliitikoillakin ihmisoikeudet.
Ohjelman tekijöiden on esitettävä todisteensa. Jos syytökset ovat perättömiä, on vastuunkannon aika. Journalistisen vastuun kantavat ohjelman toimittaja Ari Korvola, tuottaja Hannele Valkeeniemi, ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt, sekä päätoimittajan vastuun kantava TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari. Monen jakkari heiluu ja pahasti.
Ensi kesän korvalla loppuu myös toimitusjohtajan Mikael Jungerin toimikausi. Veikata voi, ettei jatkoa ole luvassa. Se olisikin positiivista, sillä luvassa olisi 45 vuoden jälkeen joku muu kuin demari Ylen johtoon.
Kansa näyttää kaiken tämän keskellä pitäneensä kylmän harkinnan päässään. Ylilyönteihin, hössötykseen ja raakoihin noitavainoihin ei ole ollut tarvetta. Se näkyy, sillä keskustan kannatus on noussut peräti prosenttiyksiköllä keskellä hurjinta ajojahtia!
Aloitin lainauksella, joten lopetetaan myös lainaukseen. Aamulehden blogisti Seppo Roth lausui seuraavaa: "Politiikassa selvitäkseen pitäisi kai olla yliluonnollisen puhtoinen. Palvelukseen halutaan umpimielinen impotentti. Ei ota turhia sosiaalisia kontakteja vääriin ihmisiin eikä vehtaa naisten kanssa. Sitä kai halutaan?"
Näinpä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
