Vaikuta paremmin

Kokoomusnuoret aloittivat otsikon mukaisen kampanjan tällä viikolla. Täytyy onnitella tovereita siellä leirissä, kampanja on hyvän asian puolesta ja tarpeellinen. Tämä tuli esille viimeksi pari päivää sitten tiistaina Helsingin keskustaopiskelijoiden järjestämässä Pääministerin kyselytunnilla, jossa opiskelijatoiminta-liike veti oman show’nsa. Sama asia tuli esille myös eri tavalla aivan toisen puljun, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan johdon suusta.

Otetaan ensin tämä jälkimmäisenä mainittu kommentti. Siinä joku HYY:n johtoon kuuluva kiitti, että olimme järjestäneet Pääministerin kyselytunnin kaltaisen tilaisuuden. Hekin kuulema olivat yrittäneet saada korkean profiilin edustajaa yliopistolle keskustelemaan opiskelijoiden kanssa yliopistouudistuksesta, laihoin tuloksin.

Kuten viimeisimmässä Keskustaopiskelijoiden Keskustelija-lehdessä 10 murrettua myyttiä nimisessä artikkelissa hyvin asia ilmaistaan: Oman puolueen opiskelija-aktiivin yhteydenotto kiinnostaa kansanedustajaa noin sata kertaa enemmän kuin Sitoutumattomien Iloisten Insinöörien edustajan soitto!

Näinpä. Tämä asia on yksi merkittävä tekijä kun miettii esimerkiksi sitä, ketä kannattaa edustajistovaaleissa äänestää. Monesti poliittisesti sitoutumattomat ehdokkaat haukkuvat poliittisia ehdokkaita mitä ihmeellisimmillä väitteillä.

Asia on kuitenkin niin, että edustajiston yksi tärkeimmistä tehtävistä on edunvalvonta. Mitä arvelet, arvoisa lukija, kumpi voi vaikuttaa esimerkiksi päättäviin poliitikkoihin paremmin: ”Iloinen insinööri” vai nuori opiskeleva puolueaktiivi? Oma arvioni on, että puolueaktiiveilla löytyy piiikkaisen paremmat kontaktit ja verkostot päättäjiin. Niistä ei ole ainakaan haittaa edunvalvonnassa!

Mennään sitten näihin opiskelijatoiminta-liikkeen asioihin. Aikaisemmin mainitussa tilaisuudessa pääministeri Matti Vanhasen aloituspuheen jälkeen he pistivät karvevaalimeiningin pystyyn pilleillä, serpentiineillä, vihellyksillä ja taputuksilla.

Sen jälkeen alkoi melko erikoinen puhe. Siinä mm. todettiin, että he ("me opiskelijat") vastustivat pääministerin tuloa ylioppilaskunnan tiloihin. Näin nämä eri tiloja kaikille käyttöön vaativat henkilöt ovat ensimmäisenä itse kieltämässä tiloihin tuloa. Eikä tila ole edes heidän… Eivätkä he edes edusta lähimainkaan kaikkia opiskelijoita… Eikä tässä puheessa tunnettu käsitettä realismi ja monin osin väitteet olivat pielessä…

Tuossa ”hauskassa” satiiriyritelmässä puheessaan he kiittivät kuitenkin paikalle tullutta pääministeriä siitä, että hän on eronnut. Pääministeri kuittasi viestin jo hauskemmalla huumorilla siteeraamalla kirjailija Mark Twainia: ”tiedot kuolemastani ovat ennenaikaisia”.

Oli tällä ryhmällä asiaakin. He mm. vaativat tuloerojen kasvun pysäyttämistä, asunnottomuuden poistamista, perustuloa ja rikkaita suosivan veropolitiikan lopettamista. Hienoja kantoja ja tavoitteita, mutta oleellista on miettiä miten oma viesti tuodaan esille?

Kohkaamalla ja pelleilemällä tärkeä viesti jää alle. En usko, että opiskelijatoiminta-liike saavutti tempauksellaan mitään. Opiskelijoiden toimeentuloa koskevan kysymyksen esitti myöhemmin huomattavasti fiksummin HYY:n edustajistoon kuuluva henkilö. Uskon, että hänen viestinsä ja huolensa meni pääministerille paljon paremmin perille, kuin opiskelijatoiminta-liikkeen.

Tempauksellaan opiskelijatoiminta-liike aiheutti myös närää muiden tilaisuudessa läsnä olleiden keskuudessa. He kuluttivat pitkillä puheenvuoroillaan jo muutenkin lyhyttä aikaa. Monet halukkaat eivät ehtineet esittää kysymystään pääministerille. Vaikka tavoitellaankin kauniita asioita ja on hienoa olla räväkkä ja tempaista, niin kannattaisi silti vielä kerran miettiä niitä toimintatapoja. Muita loukkaamalla ei omaa asiaa edistetä.

Tämä liike mielellään valtaa tiloja, osoittaa mieltänsä ja on muutoinkin radikaalina. Mitä he saavuttavat? Olisiko järkevämpiä tapoja pyrkiä saavuttamaan omat tavoitteet? Uskon, että he eivät saavuta juuri mitään. Osallistumalla puolueisiin ja politiikkaan tulos olisi parempi, niin naiivilta kuin se kuulostaakin. On parempi olla päättävien seinien sisäpuolella kuin osoittamassa mieltä ulkona.

Näiden järkevien vaikuttamiskeinojen puolesta Kokoomusnuoretkin kampanjoivat. Vilpittömät onnittelut ja kiitokset siitä heille. Pari mielenkiintoista tietoa kampanjan teksteihin on kuitenkin eksynyt.

Kampanjassa esitetään mm. seuraavat väitteet:
”Suomen suurimman puolueen nuorisojärjestönä meillä on vahva asema poliittisessa päätöksenteossa.”
”Me Kokoomusnuoret olemme Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö.”
”Kokoomusnuoret on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö, melkeinpä millä tahansa mittapuulla mitattuna. Tämä on helppoa, onhan Kokoomus Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen liike.”

Mielelläni kuulen perustelut väitteille kokoomusnuori-tovereiltani. Vastikään teleoperaattori Elisa joutui luopuman mainoksistaan, jossa kehui 3G-verkkoaan maan parhaaksi. Markkinaoikeus katsoi, ettei Elisalla ollut mainoslauseelleen riittäviä perusteita ja faktoja. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Markkinaoikeus sanoisi Kokoomusnuorten väitteistä.

Keskustanuorilla on poliittisista nuorisoliikkeistä eniten jäseniä, kuten on myös keskustalla puolueista. Keskustalla on eniten kunnanvaltuutettuja kuin myös alle 30-vuotiaita kunnanvaltuutettuja.
Ainut alle 30-vuotias kansanedustaja tulee keskustalta ja keskustanuorilta.
Ainut alle 30-vuotias meppi tulee myös keskustalta ja keskustanuorilta.
Keskustanuorten puheenjohtaja kuuluu puolueen puheenjohtajistoon. Onko kokoomusnuorilla jäsentänsä puolueen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana?
Millä perusteella Kokoomus on Suomen vaikutusvaltaisin puolue? Viimeksi kun tarkistin, pääministeripuolue oli Keskusta. Keskusta on saanut eniten ääniä viimeisimmässä eduskuntavaaleissa.

En sitten tiedä, mitä mittareita ja mittapuita kokoomusnuoret ovat käyttäneet. Ainakin näillä mittareilla epäselvyyksiä ei jää. Keskustanuoret ovat Suomen vaikutusvaltaisin ja suurin poliittinen nuorisojärjestö.

Joustavuutta lapsen eduksi

Mitä perheen ja opiskelun yhdistäminen vaatii? Vai kuuluuko näitä asiota edes yhdistää keskenään?

Monien tutkimusten mukaan perheellisten opiskelijoiden taloudellinen asema on huonompi kuin opiskelijoiden keskimäärin. Lisäksi perheelliset ovat joutuneet muita useammin turvautumaan opintolainaan opiskelunaikaisten kulujen kattamiseksi. Tuntuu siltä, että raha on ainoa tekijä perheellisten opiskelijoiden auttamiseksi.

Mielestäni kuitenkin tärkeää on, että lasten kanssa todella on mahdollista opiskella ilman, että lapsi pitäisi viedä viitenä päivänä viikossa kahdeksaksi tunniksi päiväkotiin. Opikselu on joustavaa ja lasten hoitokin voi silloin olla joustavaa. Vanhempi ei välttämättä tarvitse päivittäin kuin neljä tuntia opiskeluun, siis neljä tuntia sitä aikaa jolloin lapsi ei välttämättä voi olla vanhemman seurassa. Tällöin lapsen etua palvelisi, että lapsen ei tarvitsisi olla poissa vanhemman luota täyttä hoitopäivää vaan ehkä vain tuon tarvittavan neljä tuntia.

Helsingin yliopistolla HYY:n lapsiparkki tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua HYY:n jäsenille. Toimitilat ovat Kruununhaassa, lähellä yliopistoa keskustassa. Lapsiparkki tarjoaa merkittävän avun silloin, kun pitää käydä tenttimässä jokin kurssi tai kertaamassa nopeasti tulevaa kuulustelua varten. Lapsiparkki keskustassa onkin suosittu ja tarpeellinen.

Lapsiparkki täytyy olla jokaisella Helsingin yliopiston kampuksella, jotta kaikilla HY:n perheellisillä opiskelijoilla todella olisi sitä mahdollista käyttää. Lisäksi resurssipulan takia vuoroja on melko vähän ja ne on pituudeltaan rajoitettuja. Siksi lapsiparkki tarvitsee lisää resursseja, jotta perheen ja opiskelun yhdistäminen todellisuudessa olisi mahdollista. Vaihtoehtona tiestysti olisi myös nykyistä joustavampi kunnallinen päivähoitojärjestelmä, joka joustaisi lapsen etua ajatellen.

Jouko Hämäläinen
Nuorten keskustalaisten perhepoliittisen työryhmän jäsen
Heko vpj

Mielipidekirjoitus: Keskusta unohti köyhän asian

Julkaistu Suomenmaan kolmossivulla keskiviikkona 7.10.2009.
Asiasta muualla:
HS.fi: Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria

Hallitusryhmät sopivat torstaina 1.10.2009 parlamentaarisen työryhmän esitystä mukaillen Yleisradiomaksun käyttöönotosta vuodesta 2012 lähtien. Tämä päivä osoitti valtiovallan ja keskustan demokratian surkean tilan sekä perimmäisten arvojen unohtamisen.
Yleisradiomaksu-tapaus kelpaa malliesimerkiksi nykyisestä vaiennetun keskustelun kulttuurista valtakunnan tasolla sekä keskustan sisällä. Paljoa ei myöskään kansan laaja Yle-veron vastustus painanut vaakakupissa.

Olen hyvin pettynyt keskustan selkärangattomuuteen hyväksyessään Yle-veron. Se on regressiivinen vero, joka ei välitä tippaakaan kansalaisen maksukyvystä. Yhteiskunta on jo muutoinkin liukumassa tasaveron suuntaan.

Yleisradio kuuluu julkisen palveluiden tarjontaan, jonka hyväksi kaikkien kansalaisten tulee kantaa kortensa kekoon, mutta sen rahoittaminen tulisi tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Ylen kohdalla ei ole mitään perustetta poiketa julkisten palveluiden rahoituksen yleisestä linjasta.

Ylen itsenäisyyden tai sananvapauden vaarantuminen budjettirahoituksessa on kestämättömällä pohjalla oleva väite, enkä voi ymmärtää siihen turvautuvien henkilöiden argumentointia. Eduskunta päättää joka tapauksessa Ylen rahoituksen tasosta, joko suoraan tai välillisesti.
Kaiken muun hyvän lisäksi erillisen maksun luominen, sen kohdentuminen epämääräiseen yksikköön ja kompensaatioiden haku lisäävät byrokratiaa.

Näyttäessään vihreää valoa Yle-verolle keskusta unohti köyhän asian. Sitä paikkaaman kyllä perustetaan työryhmä miettimään kompensaatiota pienituloisille.
Kuten politiikan toimijat tietävät, asian irrottaminen kokonaisuudesta työryhmään tarkoittaa useimmiten samaa kuin villaisella painaminen ja ikävän asian jättämistä takavasemmalle.
Ehkä sieltä jotain kompensaatiota tulee esimerkiksi toimeentulotuen varassa eläville, mutta moni pienituloinen ryhmä jää takuulla tappiolle.
Aikaisemmat vaatimukset tiettyjen ryhmien ulkopuolelle jättämisestä taisivat nekin olla vain julkisuuskikka.

Keskustanuoret toivat jatkuvasti esiin eri vaiheissa eriävän mielipiteensä Yle-verosta ja vaihtoehtoisia malleja.
Asia oli menossa puoluehallituksessa äänestykseen, mutta kauhistuttava demokratian mörkö vältettiin turhalla työryhmällä.
Keskustan demokratiavajetta kuvaava kommentti löytyi Suomenmaasta: ”asia uhkasi mennä jopa äänestykseen”. On erikoista, että puolueessa on syntynyt ilmapiiri, jossa äänestäminen tuntuu olevan uhkaava asia ja jonkinlainen riski.
Tapaus on yksi esimerkki lisää, joka osoittaa puolue-elinten vesitetyn aseman. Käytäväkeskusteluissa tukea kyllä heruu, mutta kokoussalissa ei. Kertonee paljon puolue-elinten sekä eduskuntaryhmän heikosta hapesta.

Yle-vero valmisteltiin alun perin parlamentaarisessa työryhmässä. Asiaa ei sopinut kommentoida valmistelun aikana, jotta ”työryhmä saa työrauhan”. Tilaisuus siihen piti tulla esityksen jälkeen.
Sitä tilannetta ei tullutkaan, koska ”emme voi mennä kaikkien puolueiden yksimielisesti esittämää mallia vesittämään”.
Tämä demokratian kukka, parlamentaarinen työryhmä, ei missään vaiheessa hakenut mandaattia tai kysynyt mielipidettä puoluejäsenistöltä.

Yle-vero on vain yksi esimerkki puoluejärjestön ja puolue-elinten demokratian huonosta tilanteesta. Harvainvaltaan ajautunut puolue ei kykene uusiutumaan.
Järjestöuudistuksista on puhuttu pitkään ja puoluesihteerikin on esitellyt kehittämishankkeita. Kovin vähän vain löytyy mitään valmista ja tuloksia.
On aivan turha kuvitella, että tämän päivän ihminen liittyy puolueeseen vain kannatuksen vuoksi. Hän vaatii myös oman viestinsä kuuntelemista ja vaikutusmahdollisuuksia.
Mitä puolueella on tarjota tänä päivänä? Kuinka palvelut ja toimintamallit toimivat?

Olen huolissani keskustan tilasta. Keskustelu- ja arvostelukulttuuri on surkea.
Milloin viimeksi olet nähnyt Suomenmaassa pääkirjoituksen, jossa kritisoidaan puoluetta? Ei kritiikki ole omien kampittamista, vaan tärkeä osa oman joukon sparrausta ja tervettä kehittämistä.
Kritiikittömiä hymistelijöitä me emme tarvitse, se on itsensä pettämistä. Tämän lisäksi järjestörakenne sekä puoluekoneisto ovat rapautuneet ja teemme Yle-veron kaltaisia poliittisia virheitä.

Hallituksen työkyvyn alttarille on nyt uhrattu liian kalliit uhrilahjat. Demokratian ja aatteen unohtaminen on anteeksiantamatonta.
Nyt tarvitaan ryhdistäytymistä, avointa keskustelua ja reipasta uusiutumista. Se on tervettä toimintaa. Jos sitä ei muuten tapahdu, voi vastuuhenkilöitäkin vaihtaa.

Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen

Noitavainoja, raukkamaisuutta ja tekopyhää moralisointia

Entinen Keskisuomalaisen päätoimittaja, emeritusprofessori Erkki Laatikainen kirjoittaa tuoreessa nettikolumnissaan seuraavaaa:

"Kansanvallan vahtikoiran rooli on liukunut viime aikoina huolestuttavan paljon koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi. Lukuisat journalistit liekehtivät tarkoitushakuisuutta. Kun he olettavat jonkin vääryyden tapahtuneen, he valjastavat käyttämänsä massamedian tarkoitusperiensä edistämiseen eikä median sisällä kukaan rohkene kyseenalaistaa menettelyä, vaikka toimittajan perusteet olisivat kestämättömät."

"Kiitollisin kohde on poliitikkojen ja puolueiden syyttäminen mädännäisyyden pesäkkeiksi, olipa tähän näyttöä tai ei. Tapahtumien henkilöittäminen vastaa ajan kiivautta. Media nostaa ja murskaa. Se tekee sankareita ja leimaa heitä mitä ihmeellisimmillä perusteilla halveksittaviksi. Netti, jota sosiaaliseksi mediaksi nimitetään, ruokkii raadollisuutta."

"Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä."

Otin tähän alkuun pitkät lainaukset, koska ne sisältävät paljon olennaista hyvin tiivistettynä. Vaalirahakohu, keskustaan kohdistuneet hyökkäykset ja viimeisimpänä pääministeri Matti Vanhaseen kääntynyt "noitavaino" on ollut hyvin erikoista seurattavaa.

Tapahtumaketjussa on kaiveltu vähän kaikkialta, jotkin asiat on tuotu hyvin neutraalista esille ja jätetty sikseen. Toisista asioista on revitelty valtavat otsikot ja annettu ymmärtää vihjailemalla vaikka minkälaisista laittomuuksista tai vähintään hämäräperäisyydestä. Näin tehdään, vaikka mitään näyttöä ei olisi tai todellisuudessa kyse ei ole mistään laittomuudesta, vaan hurskastelusta ja typerästä moralisoinnista.

Uutisointi on ollut tarkoituksenhakuista. Milloin on haettu entinen vasemmistotoimija yliopiston pölyttyneestä nurkkauksesta viisaasti kommentoimaan kohua ja esittämään näkemyksiään. Jos sellaista ei ole löytynyt, niin naamansa esille on saanut opposition kansanedustaja, joka luonnollisesti virkansa puolesta vaatii hallituksen eroa. Ne, jotka esittävät maltillisempia kommentteja, ovat jääneet lehtien palstoilla vähemmistöön.

Koko vaalirahoituskohusta on syntynyt kuva, että vaalitulos olisi ostettavissa. Ihan kuin äänestäjillä ei olisi ollenkaan omaa ajattelukykyä. On myös synnytetty mielikuva, että Suomessa olisi korruptiota. Näin voi tuntua nimenomaan niiden mielikuvien perusteella, minkä julkisuudesta on viime aikoina saanut.

Kun miettii kuitenkin karusti vain faktoja, tähän mennessä esille tulleet seikat ovat loppujen lopuksi kuitenkin olleet suhteellisen vähäisiä. Asian kimpussa on häärännyt valtava "tutkivien journalistien" armeija jo puolitoista vuotta. Mitään konkreettista todistetta tai tapausta, jossa olisi suoranaista korruptiota ollut, ei ole löytynyt. Tämä kertonee jo paljon todellisesta tilanteesta.

Epäillykset mahdollisesta laittomasta toiminnasta kohdistuvat muutamiin yrityksiin tai säätiöihin. Niistä vastaavat niiden puljujen johtajat, ei hallitus, ministeri tai jokin puolue.

Oppositio on SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johdolla syyttänyt pääministeri Vanhasta ties mistä. Kun on pyydetty, että yksilöikää nämä seikat, ovat vastaukset olleet ympäripyöreitä pyörittelyjä tai huvittavia selityksiä. Oppositiolla on ilmeisesti aseet ja argumentit varsinaisen politiikan puolella vähissä, kun täytyy turvautua epämääräiseen syyttelyyn ja vihjailuun. Ei kovin vakuuttavaa, oppositiojohtaja Urpilainen.

Tottakai systeemi on ollut pielessä ja sitä pitää korjata. Kuitenkin vastuun vyöryttäminen yhdelle puolueelle tai pääministerille on liian yksipuolista. Kyllä vanhasta lainsäädännöstä ja tavoista vastaavat aivan hyvin myös kokoomus, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto. Median toimintakin on sitä edesauttanut. Toivottavasti esitys uudesta laista tulee pian ja se on kaikin puolin hyvä - ilman ylilyöntejä.

Yhtenä esimerkkinä median luomista harhaisista mielikuvista koskee keskustanuoria ja sille tukea antavaa Maaseudun Kukkaisrahasto. Jopa Patentti- ja rekisterihallituksen johtava henkilö kommentoi sen olleen säätiön sääntöjen vastaista.

Säätiön säädekirja nimenomaan toteaa, että se toteuttaa tarkoitustaan pääasiallisesti keskustanuoria tukemalla. Olisi ehkä kannattanut ensin tutkia, eikä hutkia mielipiteitä julkisuuteen. Tosin näitä PRH:ta ja muita vastaavia tahoja edustaneita kommentteja ulos antaneet ovat lähinnä olleet entiset vasemmistopuolueiden toimijat.

Keskustanuorten merkittävin rahoituksen lähde on veikkausvoittorahoista saatava nuorisojärjestöjen valtionapu. Sen ehtona on kuitenkin 15% oma varainhankinta. Nyt tätä Opetusministeriön edellyttämää toimintaa tuomitaan julkisesti. En voi kuin kummastella. Nuorten toiminnan tukeminen pitäisi nähdä päinvastoin esimerkillisenä tekona.

Huvittavaa kohussa on ollut, kuinka esimerkiksi Sauli Niinistö ja kokoomuskin ovat näytelleet viatonta pulmusta. Kohuttu Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen liikemiehet löysivät toisensa juuri Niinistön presidentinkampanjaa tukiessaan. Niinistön rahoituksesta on paljastunut useita unohtuneita seikkoja. Noh, tätä valtakunnan messiasta ei sovi tällä hetkellä arvioida kriittisesti mediassa.

Paljon on jäänyt kaivelematta. Esimerkiksi kerrotun perusteella kokoomuksen vaalibudjetit ovat olleet ihmeellisen pieniä verrattuna niiden näkyvyyteen. Tämä selittynee "ohilaskutuksella", jota siellä on ilmeisesti harjoitettu. Se ei ainakaan ole läpinäkyvää toimintaa!
SDP taas on herkullisessa asemassa, jossa se saa työvoimaa ja tarvikkeita ay-liikkeeltä. Tämä ei ole rahallista tukea, joten se ei näy missään muualla kuin vaalikentillä.

Viimeisimmän naulan ylilyöntien arkkuun iski Yle Silminnäkijä-ohjelmallaan. Ohjelma tunnetaan kyseenalaisesta "tutkivasta journalismista" jo ennalta. Matin talot-jakson toimittaja teki mm. keskustan viime puoluekokouksessa "tutkimusta" keskustalaisten kannoista. Muutama itselleen sopiva vastaus ja ne esitettiin keskustalaisten yleisenä mielipiteenä.

Ohjelmalla on usein ollut tapa, että se haluaa viestittää jotain ja viestin vastaiset asiat sivuutetaan. "Syytettyä" kenties haastatellaan, mutta haastattelusta leikellään vain sopivat pätkät ohjelmaan.

Ohjelman tekijöiden mukaan heidän saamansa tiedon varmistaminen vei yli vuoden. Se oli tehty ennen Nuorisosäätiö-kohua. Herää epäillys, miksi ulosajo ajoitettiin juuri hallituksen luottamusäänestyksen alle? Miksei toimittajat kyenneet vuoden aikana esimerkiksi käymään Vanhasen myynnissä olevassa talossa tarkistamassa, näkyykö siellä sitä rakennuserää, jonka Vanhanen olisi saanut lahjuksena? Miksi Silminnäkijä-ohjelman lähde kelpasi Ylelle, mutta ei muille medioille, joille sitä oli tarjottu? Eivätkö muut pitäneet sitä luotettavana?

Ohjelma tehtiin myös inhottavan törkeällä tavalla. Siinä vältettiin suoraan syyttämästä Vanhasta mistään, jotta vältyttäisiin oikeudelliselta vastuulta. Luotiin vain tarkoituksellisesti mielikuva, että juttu on hämärä ja siinä on tehty laittomuuksia, jotka on helposti yhdistettävissä Vanhaseen. Tämä paljastuu hyvin tästä Uuden Suomen uutisesta. Mistään ei oteta vastuuta.

Vanhanen esitti ohjelman tekijöille asialliset kysymykset, jotta hän tietäisi mistä tarkkaanottaen häntä "syytetään" ja voisi puolustautua. Näihin asiallisiin kysymyksiin Yle ja Silminnäkijä eivät ole olleet halukkaita vastaamaan. Ilmeisenä tekosyynä käytetään lähdesuojaa. Muutoinkin on erikoista, että syytetyn pitäisi todistaa syyttömyytensä. Sen kuuluisi mennä päinvastoin, Ylen tulisi todistaa Vanhasen syyllisyys.

Puristamalla Yle sentään suostui kertomaan, että kyseinen rakennustarvike-erä on "korkealaatuista erikoishöylättyä puutavaraa". Sen tulisi olla huomattavan arvokas eli suuri erä. Vanhanen on tyrmännyt, että tälläistä edes hänen talossaan olisi käytetty. Samaa on todistanut talon myyntiä hoitava kiinteistönvälittäjä. Väitteet tuntuvat olevan tyhjän päällä.

Silminnäkijä-ohjelma ja sen lähde ampuivat raukkamaisesti puskasta. Vastuuta he eivät halua ottaa. Ihan mitä tahansa, kuten mahdollisesti perättömiä syytöksiä, ei lähdesuojankaan takaa saisi tehdä. On poliitikoillakin ihmisoikeudet.

Ohjelman tekijöiden on esitettävä todisteensa. Jos syytökset ovat perättömiä, on vastuunkannon aika. Journalistisen vastuun kantavat ohjelman toimittaja Ari Korvola, tuottaja Hannele Valkeeniemi, ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt, sekä päätoimittajan vastuun kantava TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari. Monen jakkari heiluu ja pahasti.

Ensi kesän korvalla loppuu myös toimitusjohtajan Mikael Jungerin toimikausi. Veikata voi, ettei jatkoa ole luvassa. Se olisikin positiivista, sillä luvassa olisi 45 vuoden jälkeen joku muu kuin demari Ylen johtoon.

Kansa näyttää kaiken tämän keskellä pitäneensä kylmän harkinnan päässään. Ylilyönteihin, hössötykseen ja raakoihin noitavainoihin ei ole ollut tarvetta. Se näkyy, sillä keskustan kannatus on noussut peräti prosenttiyksiköllä keskellä hurjinta ajojahtia!

Aloitin lainauksella, joten lopetetaan myös lainaukseen. Aamulehden blogisti Seppo Roth lausui seuraavaa: "Politiikassa selvitäkseen pitäisi kai olla yliluonnollisen puhtoinen. Palvelukseen halutaan umpimielinen impotentti. Ei ota turhia sosiaalisia kontakteja vääriin ihmisiin eikä vehtaa naisten kanssa. Sitä kai halutaan?"

Näinpä.

Loppuvuosi mennään velaksi- mitattiin sitten miten päin vaan.

Eilen torstaina oli tutkimuslaitos Global Footprint Networkin laskelmien mukaan päivä (overshoot day), jolloin kaikki luonnon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on tämän vuoden osalta kulutettu. Loppuvuoden ihmiset elävät siten velaksi suhteessa uusiutuviin luonnonvaroihin. Suomen osalta tilastot ovat vielä karummat, sillä keskimääräisen suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman 16. suurin. (Suomen ympäristökeskus 2008).

On valitettava tosiasia, että pidemmän päälle velka käy kalliiksi. Siksi ei liene liioiteltua sanoa, että panostukset energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja ylipäänsä uudenlaisiin tuotantomenetelmiin taloudessa tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä, joilla tämä velanotto voitaisiin pysäyttää.

Yhtenä ratkaisevana tekijänä tulevat olemaan yritysten toimintatavat, jossa kestävä kehitys tulisi huomioida nykyistä paremmin. Mutta mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Olin maanantaina keskustelutilaisuudessa Yhdysvaltojen suurlähetystössä, jossa paikalla oli tutkija ja businesskonsultti Paul Scheldon . Scheldon on tutkinut paljon kestävän kehityksen liiketoimintaa. Mielestäni hänen vetämässä keskustelussa tuli esille mielenkiintoisia argumentteja kestävän kehityksen liiketoiminnan puolesta. Lisäksi keskusteluissa tuli esille myös se, että ympäristöystävällisemmät tuotantomenetelmät voivat olla myös hyvä mahdollisuus liiketoiminnalle ja oikeastaan toimivien kannustien luominen yrityksille on ympäristön kannalta yksi avaintekijöitä, joilla saasteita ja ympäristön kuormitusta voidaan vähentää.

Yksi esimerkki uudenlaisesta ajattelusta oli käsite yritysten voitosta. Voitolla käsitetään yleensä aina vain yrityksen tuottaman voitto. (profit) On kuitenkin hyvä esittää kysymys, onko tämä tapa enää ainoa oikea tapa miettiä liiketoimintaa ja voisiko yrityksillä olla myös muita kannustimia? En tarkoita tällä, että yritysten kannustinta tuottaa voittoa pitäisi vähentää ja että siinä olisi itsessään mitään pahaa, mutta mielestäni olemme jo voineet yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella ja siihen liittyneellä arvokeskustelulla nähdä muutosta tähän suuntaan. Scheldonin mielestä yritysten tulisikin ennemmin määritellä yritysten voitto ns. triple bottom line (people, planet,profit) mukaisesti. Tällöin pelkän taloudellisen voiton sijasta tarkasteltaisiin voittoa myös ekologisten ja sosiaalisten arvojen kautta. Mielestäni tämä on voisi olla hyvä lähestymistapa pohdittaessa yritysten kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Tämäkään lähestymistapa ei silti ole aukoton, mutta silti ajattelutapana pelkkää taloudellista voittoa monipuolisempi. Lähestymistapa saattaa kuullostaa myös tutulta siinäkin mielessä, että Ranskan presidentti Nicholas Sargozy esitti samanlaista krittiikkiä bruttokansantuotteen suhteen Vaikka Sarkozyn motiivina voidaan nähdä puheessaan myös se fakta, että hän haluaa saada Ranskan talouden näyttämään esimerkiksi Yhdysvaltojen talouden suhteen paremmalta kuin vain BKT:n per capita suhteutettuna (Ranskassa on pidemmät lomat jne), on ehkä asenneilmapiirissä taloudellisten mittareiden käytön suhteen havaittavissa ihan oikeitakin muutoksia.

Keskustelussa nousi esiin myös ajatus siitä, mihin asioihin tieteellisessä tutkimuksessa pitäisi panostaa. Scheldon korosti teknologian kehityksen merkitystä eikä syyttä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että tutkimusresursseja ei valtioilla tai yrityksillä ole loputtomiin. Ei ole siksi sama asia mitä tutkitaan. Aina on olemassa vaihtoehtoiskustannus, jonka vuoksi kaikkiin tutkimusprojekteihin ei rahoitus voi riittää. Voidaankin kysyä, kuinka paljon mahdollisuuksia innovaatioilla oikeasti on kestävän yritystoiminnan, energiatekniikan ja uusiutuvan energian suhteen? Mielestäni niitä on paljon, mutta poliittisten päätösten tekijöiden harmiksi niiden ennustettavuus on todella hankalaa. Ehkä juuri siksi (ja osin päästökaupan vuoksi) ydinvoima pysyy energiakeskusteluiden kestosuosikkina. Tämä ei ole toisaalta ihme, mutta en silti usko, että esimerkiksi Suomen ensisijainen keino olisi energiaongelmien ja päästötavoitteiden suhteen rakentaa montaa uutta ydinvoimalaa, kuten jotkin tahot ovat ehdottaneet. Vaikka ydinvoimasta ei voida vielä pitkään aikaan luopua jo Suomen heikon energiaomavaisuudenkaan vuoksi, en silti näe sitä ensisijaisena tulevaisuuden energia-alana, johon käytettäisiin suuria tutkimuspanostuksia (fuusiovoima on oma lukunsa, mutta en viittaa siihen). Mielestäni uusiutuvan energian kehittämisestä voidaan nähdä paljon suurempia mahdollisuuksia kestävämmän kehityksen ja innovaatioiden ja työllisyydenkin suhteen. Toisin sanoen, mikä on ydinvoimaan panostamisen vaihtoehtoiskustannus suhteessa näihin? Onko se kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna todella kannattavin pidemmän päälle? Suomen kaltaisella pienellä maalla ei "pelimerkkejä" ole liikaa: mitattiin niitä millä mittarilla tahansa. Suomi ei toisaalta ole myöskään ollenkaan huonoimmassa asemassa maailman muihin maihin verrattuna, mutta silti velaksi elämisellekin tulee todennäköisesti jossain vaiheessa seinä vastaan.

Asko Autelo

YLEnmoisen hankala asia - vai onko?

Ylen rahoitus on jo melko pitkään keskusteluttanut niin julkisuudessakin kuin myös pöytäkeskusteluissa. Olen asiasta jutellut monessa eri paikassa. Lähes kaikilla asiasta tuntuu olevan selkeä mielipide. Se on jo ilahduttavaa sinänsä!

"Parlamentaarinen työryhmä", jossa on kaikista puolueista edustus, on yksimielisesti esittänyt niin sanonut mediamaksun käyttöönottoa.
Se olisi 175€ suuruinen maksu jokaiselle kotitaloudelle joka vuosi. Summa on toki pienempi kuin nykyinen tv-maksu, joka on vielä tällä hetkellä 224,30 euroa vuodessa. Tv-maksua on esitetty nostettavaksi ensi vuodelle 4% eli noin 8 euroa. Myös mediamaksu tarvitsisi indeksitarkastukset vuosittain.

Asiassa on muutama oleellinen seikka. Ensinnäkin itse työryhmä ja sen luonne. Periaatteellisella tasolla on ensin tietysti mietittävä, tarvitaanko Yleä, kuinka laaja Ylen palvelutarjonnan tulisi olla ja missä määrin se on julkista palvelua.

Jos päästään päämäärään, että Yle tarvitaan ja se tulee julkisesti kustantaa, päästään siihen asiaan mikä eniten kiikastaa: miten Ylen rahoitus tulisi hoitaa?

Otetaan aluksi työryhmä mietinnän alle. Sekin onkin mystinen juttu. Valmisteluvaiheessa työryhmän ajatuksista oli mahdoton saada tietoa. Keskeneräistä asiaa ei haluttu julkisuudessa käsitellä.
Puolueaktiiveille kerrottiin, että ensin työryhmä tekee esityksen, sitten puoluekoneistot pääsevät sitä käsittelemään.

Käytännössä siis jokaisesta puolueesta yksi henkilö tai hänen kauttaan jonkinlainen sisäpiiri puolueesta sopi kaikesta. Se, että mukana oli jokainen puolue, oli tietysti taktisesti viisas veto. Mikään puolue ei pysty lähtemään sooloilemaan, vaan vastuu lankeaa kaikille.

Mutta kun työryhmän esitys on tullut, ei keskustelulle ja arvioinnille ole ollut tilaa. "Olisi törkeää jo valmiiksi kaikkien puolueiden yhteisesti hyväksymää ja esittämää kantaa lähteä vesittämään."

Pyh ja pah! Melkoista demokratiata tämä. Asia ei ole missään vaiheessa päässyt kunnolla puolue-elinten käsiteltäväksi. Tästä menee miikkoja kaikille puolueille, myös omalta osalta erityisesti keskustalle.

Itse olen sitä mieltä, että Yleä tarvitaan. Eurooppalaisen käytännön mukaan julkinen tiedotusväline kuuluu yhteiskunnalle. Media käyttää suurta valtaa.
On tärkeätä, että on myös markkinoista riippumaton media. Ylellä on myös merkittäviä tehtäviä, kuten tiedotusvastuu poikkeustilanteissa.

Yle tuottaa myös palveluja marginaaliryhmille, jotka eivät kaupallisia medioita kiinnosta. Sieltä ei ole riittävästi mainostuloja saatavissa. Ylen urheiluun ja kulttuuriin liittyvä tuotanto on merkittävä Suomelle. Jos näitä euroja ei olisi, moni suomalainen sarja, elokuva tai ohjelma jäisi toteuttamatta.

Yle on merkittävä toimija paikallisuutisten tuottajana. Myös koulutusohjelmien tuottajana Yle on lähes ainoa toimija.

Siinä vain muutama syy, miksi näen Ylen tarpeellisena. Yleisradioyhtiö kuuluu sivistysyhteiskuntaan.

On toki pohdittava, mitä kaikkea Ylen tulee tuottaa. Onko esimerkiksi BBC:n massaohjelmien osto oleellista? Uusia medioita, kuten internetiä, Ylen tulee mielestäni käyttää ja palveluja kehittää sinne suunnalle.

On enää kysymys rahoituksesta. Kenen tästä tulee maksaa? Mielestäni pääpiirteissään kaikkien.

Yle on julkinen palvelu, joka on tärkeä yhteiskunnalle, sattui juuri joku yksittäinen henkilö sen palveluita käyttämään tai ei. Tässä mielessä se on verrattavissa muihinkin julkisiin palveluihin: maksat veroja, käytät tai sitten et terveys-, sosiaali-, kirjasto-, koulutus-, vapaa-ajaan- jne. eri palveluita. Maksuosuus riippuu pääasiassa tuloistasi, ei palveluiden käytöstä.

Koko verotuksen ideahan on juuri tässä. Kaikki maksavat julkisista palveluista ja näin taakka tasataan mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

On aika hankala miettiä, kuka Ylen palveluita ei oikeasti käyttäisi. Kyse on paljon muustakin kuin tv-kanavista. Radiosta, internetistä ja yleisestä yhteiskunnalle tärkeän informaation tuottamisesta.

Yleisradio on osa demokraattisen yhteiskunnan rakennuspalikoista. Esimerkiksi poikkeustilanteiden tiedonvälityksen turvaaminen kuuluu kaikille maassa asuville.

Jos kaikki maksavat, on enää mietittävä käytännön ratkaisu, miten rahoitus kerätään. Tv-maksu ei ole oikeudenmukainen. Siinä vain osa yhteiskunnan jäsenistä maksaa kaikkiin kohdistuvan palvelun kustannukset.

Jos käyttäjien pitäisi olla maksajia, miten perustelet sen, että tv:n katselijoiden pitäisi kustantaa myös radion kuuntelijoiden palvelut?

Teknisesti oikeudenmukainen kohdistus "käyttäjä maksaa" periaatteella ei ole mahdollinen. Tai sitten maksat muustakin, kuin mitä käytät.

Tv-maksuun perustuva systeemi on myös byrokraattisesti raskas ja kallis. Tv-tarkastajat muistuttavat pikemminkin Itä-Saksasta, kuin 2000-luvun Suomesta.

On jäljellä kaksi vaihtoehtoa: esitetty mediamaksu, joka on käytännössä regressiivinen vero, eikä maksu, tai budjettirahoitus.

Näistä vaihtoehdoista käännyn selkeästi budjettirahoituksen kannalle. Mediamaksu kohdistuu kaikille, katsomatta maksukykyä tai esimerkiksi talouden kokoa. Yksinhuoltajalle se on samansuuruinen kuin kahden töissä käyvän henkilön taloudelle.

Esitetty ratkaisu, että ne jotka eivät todistetusti käytä tai pysty käyttämään mitään Ylen palveluista, olisi käytännön tasolla melko hankalan kuuloinen toteutus. Se ei ole tätä päivää.

Vaikka soskun luukku kustantaisikin kaikista heikoimmassa asemassa oleville mediamaksun, jää moni pienituloinen tappiolle. Opiskelija voi jättää kirjat vanhempiensa luokse ja näin välttyä maksulta. Monelle tämä ei ole mahdollista. Pienituloisille maksu olisi kohtuuton.

Valtion budjetin kautta rahoitus on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto. Valtiolle verot kerätään edes suurinpiirtein siinä suhteessa, mikä on maksukyky. Hyvätuloiset maksavat enemmän veroja, pienituloiset vähemmän.

Käytännössä tämä tarkoittaisi verojen korotusta. Esimerkiksi arvonlisäveroja korottamalla se hoituisi suht kivuttomasti. Paljon kuluttavat maksaisivat enemmän. Samalla voitaisiin miettiä, onko lehtien alv-vapautus oikeidenmukaista. Kuinka paljon sieltä olisi veroja saatavissa?

Vaikka veroja korotettaisiin, jäisi monelta taloudelta tv-maksun maksaminen pois. Joten kyllä sieltä säästöäkin monelle syntyisi. Eikä kansantaloudelle pitäisi tällä olla suuren suurta vaikutusta.

Budjettirahoitusta vastustavat perustelevat kantaansa sillä, että se vaarantaisi Ylen puolueettomuuden. En oikein voi ymmärtää tätä pelkoa. Eduskunta jokatapauksessa määrittää Ylen palvelutuotannon ja rahoituksen tason.

Jos eduskunta haluaisi kiristää Yleä, se voi määrittää mediamaksun alakanttiin. Näin välillisesti eduskunta määrittää kaikissa tapauksissa Ylen rahoituksen suuruuden.

En usko, että hallitus tai eduskunta voisivat ilman julkista kohua ja kansalaisten painostusta yrittää kiristää Yleä sen rahoituksella. Ylellä itselläänkin on melkoinen julkinen voima, jos sitä uhattaisiin jotenkin. Enkä usko, että tässä maailmassa tälläistä halua edes löytyisi miltään hallitukselta.

Yhteenvetona: Yle kuuluu osaksi yhteiskuntaa, se tulee säilyttää nykyisessä tasossaan ja valtion budjettirahoitus on kaikista oikeudenmukaisin, vähiten byrokraattinen ja järkevin tapa hoitaa rahoitus.

Edustajistovaalit 2009 – urhoutta ylioppilaskuntaan!

Syksy tuo tullessaan HYY:n edustajistovaalit. Vaalit tiivistävät toimintaa monella tapaa. Vaalit ovat osa politiikan sykliä. Poliittista valtaa voidaan kuvata täytekakulla, jota jaetaan osiin kannatuksen mukaan.

Keskustalaiset opiskelijat ovat tällä kertaa ehdokkaina vaaleissa liitossa, jonka nimi on Keskeiset. Nimellä haluamme kertoa ennen kaikkea siitä, että keskustaopiskelijat ovat olleet keskeisessä asemassa HYY:n historiassa. Keskustalaiset opiskelijat ovat ajaneet rakentavaa ja eteenpäin katsovaa politiikkaa HYY:ssä. Miksikö kannattaa äänestää HYY:n eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa? Mistä 60-jäseninen edustajisto päättää? Minäpä kerron.

Edustajisto päättää ylioppilaskunnan taloudesta. Siis siitä, miten HYY:n mittavaa 200 miljoonan euron omaisuutta käytetään! Sinua saattaa kiinnostaa, paljonko opiskelijalounas maksaa, kolahtaako Ylioppilaslehti luukusta vai saako sitä pelkästään kampukselta tai onko Ylioppilaskalenteri ilmainen. Merkityksetön ei myöskään liene ylioppilaskunnan jäsenmaksun suuruus, vai kuinka? Ylioppilaskunta on siis merkittävä opiskelijan edunvalvoja ja palvelujen tarjoaja. Siksi sen ylimpään päättävään elimeen, edustajistoon, kannattaa äänestää hyviä vastuullisia edustajia. Sinä, joka mietit, lähdenkö ehdolle vai en, mieti, haluatko saada yliopistosta muutakin kuin tutkinnon?

Mahdollisuuksien tasa-arvoa kampuksille

Helsingin Keskustaopiskelijoiden vaalikampanjan kantava ajatus on, että opiskelijoilla olisi tasavertaiset opiskeluolosuhteet kaikilla kampuksilla. Korostamme politiikassamme kampuksien välistä tasa-arvoa. Se tarkoittaa erityisesti, että täytyy olla mahdollista opiskella joustavasti perheellisenä. Täytyy olla mahdollisuus opiskella etänä tai tenttiä mahdollisimman paljon myös tiedekuntatenttien lisäksi ns. tenttiakvaariossa. Täytyy olla mahdollisuus opiskella tehokkaasti työn ohessa. UniCafeiden aukioloaikoja tulee laajentaa muuallakin kuin keskustakampuksella. Edustajiston kautta näihin asioihin voi vaikuttaa.

Yliopisto-opiskelu ja työelämä – maailma, johon jokainen joutuu valmistuttuaan siirtymään, mielletään liian usein toisensa poissulkeviksi. Näin ei suinkaan ole, sillä noin kolmannes opiskelijoista tekee työtä, ei välttämättä oman alansa, mutta yhteiskunnalle hyödyllistä, opiskelun ohessa. Työelämään joudutaan onneksi tutustumaan tutkintoihin kuuluvan työharjoittelun aikana. On valitettavaa, että kaikilla aloilla ei harjoittelusta makseta palkkaa. On ilmiselvää, että kohtuullinen korvaus tehdystä työstä lisää motivaatiota. Opiskelijat ovat huomisen työvoimaa, miksei heidän värväämiseen panosteta enempää? Uskon, että talkootyö vahvistaa omaa ammatillista identiteettiä vain harvalla.

Keskitä äänesi Keskeisiin. Äänestä Suomen sivistyspolitiikan pellonraivaajapuoluetta 3.-4.11. niin voit olla varma, kenelle äänesi annat!

Kalle Peltokangas
Keskeisten vaaliliiton vaalipäällikkö

Voihan ruokasoppa

Hallitus pui budjettiriihessään ensi vuoden talousarviota menneellä viikolla. Tästä jäi mieleen erityisesti ALV-kiista, mutta toki muitakin merkittäviä linjauksia hallitus teki. Pureudutaan kuitenkin tällä kertaa vain ALV-soppaan ja muuhun veropohdiskeluun.

Harvinaisesti kaksi päähallituspuoluetta ottivat näkyvästi yhteen, kun jo moneen kertaan käsitellyn ja eduskunnan valmiiksi hyväksymän ruuan ALV:n alennuksen otti uudestaan tikun nokkaan kokoomuksen valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Oli itse aiheesta mitä mieltä tahansa, temppu oli varsin erikoinen.

Ei kuulu hyviin toimintatapoihin ja pelisääntöjen kunnioittamiseen ottaa jo monesti hyväksytty asia yllättäen julkisuudessa vasaran alle. Temppua voi pitää törkeänä poliittisten pisteiden hakuna, joka ei kohenna kuvaa kokoomuksesta uskottavana ja luotettavana hallituskumppanina. Asiaa voisi verrata siihen, että keskusta vetäisi julkisuudessa yht'äkkiä mattoa alta joltakin kokoomuksen yhdeltä vaalikauden tärkeimmältä tavoitteelta, josta on jo yhdessä sovittu. Tästä hyvin kommentoi Sirkka-Liisa Anttila (YLE: Anttila arvostelee kovin sanoin kokoomusta)

Asia ratkesi lopulta niin, että kaupparuuan ALV laskee sovitusti kuukauden päästä lokakuun alussa viidellä prosenttiyksiköllä 12%:in. Ensi vuoden heinäkuussa tämä nousee 13%:in samalla kun ravintolaruuan ALV laskee myös 13%:in. Samalla kaikkia muita ALV-kantoja korotetaan myös prosenttiyksiköllä, jotta valtion velalle saadaan maksajia.

Keskustassa ALV-alennusta olisi haluttu kompensoida korottamalla isoimpien tulojen tuloverotusta. Se olisi ollut sosiaalisesti hyvä ratkaisu. Tämä ei kokoomukselle kelvannut. Kompensaatio löytyi yleisestä ALV-kannasta, joka rokottaa kaikkia kuluttajia. Onneksi kompromissin myötä meni läpi korkeampi kunnallisverotuksen perusvähennys (2200€). Tämä tuo parhaimmillaan pienituloiselle 185 euron hyödyn vuodessa!

Keskusta, RKP ja vihreät halusivat, että yksinkertaisesti kummatkin, kaupparuuan- ja ravintolaruuan arvonlisävero lasketaan suoraan 12%:in. Tämä olisi kuitenkin Kataisen tempun ja hänen ehdottamansa 14%:n linjan jälkeen ollut kokoomukselle arvovaltatappio, joten täytyi päätyä monimutkaiseen ratkaisuun. Ratkaisu on sekava ja se aiheuttaa turhaa päänvaivaa mm. kaupoille ja kuluttajille. Tästä ilomielin jobinposti lähtee kokoomuksen puoluetoimistoon!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi väitti, että keskustan vaatimukset tulevat kalliiksi. Kaiken kaikkiaan kummankin ALV:n tiputtaminen 12%:in olisi maksanut noin 750 miljoonaa euroa. Suhteessa miljardien eurojen tuloveron kevennyksiin, Kela-maksun poistoon sekä valtion ensi vuoden 13 miljardin euron velkaantumistahtiin Ravin puheilla ei ole pohjaa. Osa ruuasta säästyvistä menoista menee muuhun kulutukseen ja näin elvyttää taloutta. Onko niin, että vain keskustan vaatimukset ovat "kalliita", mutta kokoomuksen eivät?

Vähätuloisilla menee tuloistaan suhteessa eniten ruoan ostamiseen. Ruuan hinnan laskeminen vaikuttaa siis eniten heidän toimeentuloon. Hyvätuloisilla ruoka on pieni menoerä, joka ei paljon vaikuta. Miljardien eurojen alennukset tuloveroon eivät hirveästi hetkauta opiskelijaa, työtöntä, kotona lapsiaan hoitavaa tai kansaneläkeläistä, vaan hyvin toimeentulevia. Ehkäpä tässä löytyykin kokoomuksen ajatuksen syy: nämäkin varat olisi pitänyt suunnata hyvin toimeentuleville, ei heikompiosaisille?

"Köyhien puolustaja" SDP vastusti myös alennusta. Tähän lienee syynä vain se, että demareille olisi tarjoutunut hyvä tilaisuus seuraavien eduskuntavaalien alla syyttää keskustaa kalliista ruuasta. Harmi, kun tämäkin lyömäase vietiin pois demarien käsistä.

Verotusta on viime aikoina viety entistä enemmän tasaveron suuntaan, kun tuloverotusta on kevennetty. Sillä saadaan entistä pienempi osa verokertymästä. Tätä on perusteltu työllisyyteen kannustamisella. Samalla kuitenkin pakotetaan varsinkin talouden romahdettua nostamaan kuntien veroprosentteja sekä välillisistä verotusta, kuten arvolisäveroa. Se johtaa siis entistä enemmän tasaveron suuntaan. Kaikki on tapahtunut kuin hieman "salakavalasti", ilman laaja-alaista ja periaatteellista verokeskustelua.

On totta, että välillinen verotus on ainakin osittain talouden tehokkuuden kannalta järkevämpää kuin työn verotus. Ehkä olisi tehokkuuden lisäksi aika pohtia myös sosiaalista eheyttä ja oikeudenmukaisuutta. Nykyinen suuntahan johtaa tuloerojen kasvuun ja entistä epäoikeudenmukaisempaan asetelmaan.

Halutaanko me verotuksella kerätä vain tehokkaasti verovaroja, vai myös samalla tehdä tulontasausta? Onko arvovalinnassamme korkeammalla talouden tehokkuuden maksimointi, vai myös oikeudenmukaisuus ja vähävaraisista huolehtiminen? Nämä kysymykset tulevat olemaan ratkaisevia keskustelunaiheita seuraavien eduskuntavaalien alla.

Talouskriisi ottaa selvää puolueiden eroista

Tätä vuotta hallinnut finanssi- ja talouskriisi on tuonut väriä myös poliittiseen elämään. Tulevana syksynä ja tulevina vuosina tullaan vääntämään kovasti kättä veroratkaisuista, työuran pidentämisestä sekä valtion ja kuntien menoista. Tämä tulee tekemään pesäeroa puolueiden välille, joita on syytetty samankaltaisuudesta. Se tulee eteen tulevaisuudessa, mutta kun pintaa raaputellaan, nähdään jo vuoden alkupuolelta tapahtuma, joista erot selkeästi saadaan esille. Tulevaa silmällä pitäen ja ennakoiden, lähdetään siis tarinassa liikkeelle...

Nousukaudella kaikilla on kivaa. Talous kasvaa, on millä mällätä ja mitä jakaa yhteisesti kaikille. Euro tuonne, euro tänne, euro jokaiselle. Puoleet voivat huokaista helpotuksesta, kun omilla kannattajilla menee kohtuullisen hyvin. Kaikilla menee kohtuullisen hyvin. Eipä siinä tartte lähteä höyrypäissään riehumaan, että nyt tarvitaan meidän porukoille lisää!

Samalla kun antaa jotain hyvää omille, voi heittää lantin myös muille. Nekin pysyvät sitten tyytyväisen hiljaisena, eikä soraääniä kuulu. Kun näin asiat menevät, jokainen puolue antaa vähän kaikille, niin jopas niitä on hankala erottaa toisistaan!

Laskukaudella ei ole yhtä kivaa. Talous supistuu ja yhteinen kakku pienenee. Täytyy priorisoida. Tämä on myös edessä, jos tulevaisuudessa häämöttää joku rakeenteellinen ongelma. Esimerkistä käy vinoutunut ikäpyramidi eli suurten ikäluokkien eläkepommi.

Kun ikävät asiat tulevat eteen, ratkaisujen erot tulevat selkeämmin näkyviin. Kukin puolue puolustaa enemmän omien aatteidensa mukaisia arvoja. Tai ne puolueet, jotka eivät rakennu aatteiden pohjalle, omien kannattajiensa etuja.

Kuluvan vuoden kevät oli tämän suhteen esimerkillistä aikaa. Jos joku ei ole onnistunut erottamaan Suomen kolmen suurimman puolueen eroja, tulee siitä tässä nyt lyhyt oppitunti. Pienien puolueiden erot on varmaankin helpompi erottaa.

Suomessa on nykyisen hallituksen aikana toiminut niin sanottu Sata-komitea. Sen tarkoitus on ollut uudistaa suomalaista sosiaaliturvaa. Keväällä työ oli jumissa ja solmun aukaisijaksi tai asian sotkijaksi syntyi työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ns. sosiaalitupo. Tämän yhdistelmän tarkastelu valottaa puolueiden sisältöä erinomaisesti.

Keskusta halusi aatteensa ja arvojensa mukaisesti parantaa kaikkein köyhimmässä asemassa olevien elämää. Santeri Alkion ja Urho Kekkosen "köyhän asia" on tässä juurena.
On ymmärrettävää, että jos halutaan saada jotain muutosta aikaan, pitää euroja kohdistaa sinne missä niitä kipeimmin tarvitaan. Jos rahoja lähdetään antamaan toiseksi köyhimmille, kolmanneksi köyhimmille, neljänneksi köyhimmille ja niin edelleen, loppuvat ne kesken ennen alkujaan. Kukin saa köykäisen euron tai kaksi.

Kaikista köyhimpien aseman parantaminen tapahtuu kohentamalla perusturvaa. Se kohdistuu niin opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin, kuin myös tiettyihin perhe-etuuksiin. Apua saisi esimerkiksi yksinhuoltaja. Jotta näihin ehdottomasti tarpeellisiin korjauksiin olisi varaa, pitäisi hieman paremman meneviltä ehkä hieman leikata jotain etuutta.
Työssäkäyvät ovat saaneet menneinä vuosina valtiolta miljardien eurojen veronkevennykset, samalla kun perusturvan varassa elävät hädin tuskin indeksikorjaukset. Ehkä siis olisi heikompi osaisten vuoro? Ehkä siis ansiosidonnaisesta turvasta voisi jotain ottaa?

Tämä ei kelpaa ammattiyhdistysliikkeelle, koska ansiosidonnainen koskettaa heidän jäsenistöään. Vaikka SDP:tä jostain syystä pidetään usein heikkojen puolustajaksi, tässä kohtaa totuus paljastuu.
SDP on SAK:n talutusnuorassa tai joskus toisin päin. Kuitenkin, kuin paita ja peppu. SDP:lle tärkeää on työssäkäyvä (vanha miespuolinen) väestö. Ja uskallan väittää, että ne jotka ovat töissä, siis ne, jotka ovat saaneet menneinä vuosina miljardien eurojen veronkevennykset ja palkankorotukset, tulevat Suomessa toimeen varsin hyvin.

SDP/SAK pisti tämän takia sosiaalitupon ehdoksi, että jos perusturvaa parannetaan, tulee ansiosidonnaista turvaa parantaa samassa suhteessa. Käytännössä perusturvan parantaminen tehtiin tällä niin kalliiksi, että siitä tuli mahdottomuus. Melkoista köyhän puolustamista, SDP! Todellisuudessa siis SAK/SDP on keski-ikäisten tai vanhempien töissä käyvien miesten liike, tosin näidenkin asioiden hoito monesti epäonnistuu (ajetaan harvoille palkankorotukset, lopuille hommataan lopputili).

Elinkeinoelämän keskusliitto EK taas näki, että nyt on ammattiyhdistysliikkellä paha paikka ansiosidonnaisten kanssa. Siis hyvä paikka tehdä lehmän kauppa! EK on jo pitkään halunnut työntekijöiden Kela-maksun poistoa. Se on noin yhden miljardin euron suuruinen kansaneläkkeiden rahoituspohja.

1+1= annetaan ammattiyhdistyksille mitä he haluavat, eli ansiosidonnaisen koskemattomuuden ja me saamme diilissä poistettua Kela-maksun. Naps ja paikalle ratsastaa Elinkeinoelämän keskusliittoon läheisissä väleissä olevan kokoomuksen Katainen urhoollisesti siunaamaan diilin paljon muilta hallituskumppaneilta kyselemättä. Syntyy "sosiaalitupo", josta sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kaukana, mutta omien etujen härski ajaminen kutkuttavan lähellä.

Katainen lähti perustelemaan Kela-maksun poistoa elvytyksellä. Pian moni talousasiantuntija kritisoi tämän kaltaisen elvytyksen tehokkuutta. Niinpä Katainen vaihtoi selitystä, kyse on rakenteellisesta uudistuksesta. Tämän jälkeen selitykset vaihtuivat ja sinkoilivat niin, ettei ihan mukana pysynyt. Jokatapauksessa kokoomuskin sai mitä halusi; lähes miljardin euron tulonsiirron lähinnä suuryrityksille (niitä Kela-maksu eniten koskettaa) ja heidän omistajilleen.

Myöhemmin lähes miljardin euron rahoitusaukon paikkaajiksi palkattiin muun muassa kaikki suomalaiset kotitaloudet. Esimerkiksi omakotiasujat noin 250 eurolla per vuosi.

Tiukka paikka siis erotti puolueet toisistaan. Hieman karrikoiden voisin tähän vetää vielä lyhyen johtopäätöksen, jos puhutaan puolueiden eri ihmisryhmien etujen ajamisesta:

Kokoomukselle tärkeitä ovat suuret yritykset ja suurituloiset. Heille kelpaa antaa miljardien verohelpotukset. Kokoomus ei pidä perusturvasta, koska se ei "kannusta", vähät ihmisarvosta.

SDP:lle tärkeitä ovat ne työntekijät, jotka eivät kokoomuksen kastiin yllä. Eli se isompi (mies)työntekijöiden joukko, joka ansaitsee työstään vähemmän. Tämä joukko käy kuitenkin töissä, ovat siis pohjimmiltaan hyväosaisia, toimeentulevia ja he ovat saaneet hurjat verohelpotukset menneinä vuosina.

Keskustalaiset pitävät edellä mainittuja joukkoja tärkeinä ja pitää heidän menestymistään oleellisena osana yhteiskunnan hyvinvoinnissa. Mutta jos vähäisistä yhteisistä varoista pitää suunta valita, se menee heikoimmissa asemissa oleville, perusturvaan. Se on köyhän asiaa, jokaisen, myös epäonnisen ihmisen, ihmisarvon kunnioittamista. Se on pieni apu hyväosaisilta työttömälle, opiskelijalle, eläkeläiselle, yksinhuoltajalle, perheellisille ja muille hyvin niukasti taloudellisesti eläville. Se on inhimillisyyttä.

Kuuleeko Eurooppa?

Viime lauantaina vietettiin koko Euroopan unionin alueella Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin julistukseen perustuvaa Eurooppa-päivää. Schuman lausui 9.5.1950 ehdotuksen, jonka pohjalta luotiin nykyinen Euroopan unioni. Vuonna 1985 Euroopan yhteisön päämiehet sopivat Milanon huippukokouksessa, että tätä päivää juhlitaan Euroopan päivänä.

Eurooppa-päivää juhlittiin tänä vuonna Suomessa viidettätoista kertaa. Eri puolella Suomessa järjestettiin erilaisia yleisötapahtumia, kuten katu- ja toritapahtumia, seminaareja, ja koulutustilaisuuksia. Tapahtumissa esiteltiin eurooppalaista kulttuuria ja tietoa Euroopan unionista. Eurooppa-päivän tapahtumien ja juhlatilaisuuksien tavoitteena on ollut saada unioni lähemmäksi kansalaisiaan ja kansalaisia lähemmäksi toisiaan. Tänä vuonna tapahtumien yhtenä teemana oli luonnollisesti myös kesäkuussa tulevat europarlamenttivaalit.

Tiedotukselle on epäilemättä tilausta, sillä äskettäin julkaistun Eurobarometrin tutkimuksen mukaan kiinnostus europarlamenttivaaleja kohtaan ei ole lisääntynyt, vaikkakin kansalaiset tietävät vaaleista nykyään enemmän kuin edellisinä vuosina. EU:n roolille kansainvälisellä näyttämöllä ei aseteta myöskään yhtä suurta painoarvoa kuin ennen. Erityisesti Suomessa äänestämättä jättäminen johtuu kuitenkin vastaajien mukaan Euroopan parlamentin tuntemuksen puutteesta. Suomessa suurin osa vastaajista mainitsi syyksi, että ei tunne Euroopan parlamentin roolia riittävän hyvin tai ei usko äänensä muuttavan mitään. Näinhän EU-asioiden kiinnostamattomuutta kuullaan usein selitettävänkin: EU-politiikka on etäistä, epäkonkreettista tai jopa naurettavaa direktiivien tehtailua.

On varmasti totta, että EU-asioista ei tiedetä tai toisaalta niistä ei kerrota tarpeeksi ymmärrettävällä kielellä. Politiikasta olisi löydettävä yhtymäkohdat omaan maailmaan. Niitä voi olla vaikea löytää etenkin EU-politiikasta. Äänestyskäyttäytymistä tutkinut valtio-opin professori Tuomo Martikainen esimerkiksi mainitsee, että jos politiikka ja vaalien asetelma on kiinnostava, ihmiset äänestävät. Mikä politiikassa on sitten sellaista, että se ei kiinnosta? Syytä pitää etsiä ehkä politiikasta itsestään. Varsinkin nuorten mielissä politiikka on kärsinyt arvostuksen laskusta, tähän on varmasti vaikuttanut osaltaan viimeaikaiset politiikan ns. lieveilmiöt. Monet vanhemmista äänestäjistä saattavat käydä vaaliuurnilla myös vain tavan vuoksi, mutta ainoastaan velvollisuuden tunteeseen vetoamalla ei saada aikaan varmastikaan nuoria tai monia muitakaan ryntäämään vaaliuurnalle.

Osaltaan kiinnostusta ja arvostusta europarlamenttivaaleja kohtaan laimentaa myös se, että ehdolla on ehdokkaita, jotka oikeasti tähtäävät aivan johonkin muualle kuin Brysseliin. Viime aikoina on saanut nähdä sen kaltaisia otsikoita, että edessä ovat muka vaalit, jossa on muka ehdolla muka ehdokkaita, jotka muka tähtäävät Euroopan parlamenttiin, mutta oikeasti tähtäävätkin johonkin aivan muualle. Parhaimmassa tapauksessa ilmoittavat jo europarlamenttivaaleihin lähtiessään pyrkivänsä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. En epäile yhtään, että suomalaisistakin suuri osa epäilee äänensä vaikuttavuutta. Tällainen ”muka muka -asetelma” ei varmastikaan paranna kansalaisten luottamusta. On selvää, että kesäkuun vaalitkin on otettava tosissaan ja EU-parlamenttiin pitää valita tehtävään sitoutuvia ehdokkaita. Onneksi on niitäkin ehdokkaita, jotka ihan oikeasti ja tosissaan tahtovat päästä europarlamenttiin. Ehdokkaita, joita voisi harkita myös äänestävän.

Kannattaako äänestää? Suomesta valitaan kesäkuussa 13 edustajaa ajamaan Euroopan ja Suomen asiaa. Erityisesti nyt vallitsevan talouskriisin lisäksi ympäristö-, ilmasto-, energia- ja työllisyyskysymykset tulevat olemaan eittämättä seuraavan komission ja parlamentin haasteita. Näiden teemojen ohelle täytyy nousta ja varmasti myös nouseekin maahanmuutto- sekä ihmisoikeuskysymykset.

Äänestäminen varmasti kannattaa, joten nyt sitten vain vaikka vaalikoneiden kimppuun ja etsimään sitä innokasta ja tosissaan olevaa ehdokasta. Innokkaita ja tosissaan olevia ehdokkaita voi mennä testaamaan ja haastamaa livenä esimerkiksi tällä viikolla perjantaina 15.5. klo 11.00-12.30 Eduskunnan Kansalaisinfossa pidettävään keskustelutilaisuuteen: Tasa-arvoinen ja ihmisläheinen Eurooppa nuorkeskustalaisin silmin. Nuorta keskustalaista Eurooppaa ruotivaan keskustelutilaisuuteen ottavat osaa Juha Iso-Aho, Riikka Manner, Anna Ranki ja Timo Tapaninen. Puheenjohtajana tilaisuudessa toimii kansanedustaja Antti Kaikkonen. Järj. Keskustan eduskuntaryhmä.

Aurinkoisin ja keväisin ajatuksin,
Terhi Saarinen

Edarikuulumisia, osa 1.

Koska edustajistovaalit ovat jo ensi loka-marraskuussa on aika pureutua ajankohtaisiin ylioppilaskunnan asioihin. Tämä kirjoitus toimikoon johdatuksena ylioppilaskuntapolitiikan jännittävään tematiikkaan.

Käytin edellisessä edustajiston kokouksessa puheenvuoron, siitä ärsyttävän värisestä vaaleanvihreästä pöntöstä, että meidän edustajien on laitettava käsi sydämelle ja pohdittava ryhmissämme, mistä voimme pitää kiinni, mistä luopua. Lainasin Vanhan testamentin Saarnaajaa. Elämme nimittäin historiallisia aikoja. Ylioppilaskunta on rakentanut kolmannen yo-talonsa ja investoinut muunmuassa Domus Academican maanalaisiin tiloihin(mm. juhlaravintola ja bändikämppiä) ja vanhaan Villa Kuunariin. Edellisestä talo-projektista onkin aikaa jo 100 vuotta, joten tästä perspektiivistä. Vuosittaiset säästötarpeet ovat vähintään 200 000 euroa. HeKO:lla on jo alustavia ehdotuksia säästötoimenpiteiksi!

On siis paineita säästöille, leikkauksillekin. On perin harmillista, mitä olemme oppositiossa toittottaneet, että jäsenistön kukkarolle käydään sumeilematta. Tällä hetkellä hallituksessa olevat ryhmät tuntuvat luottavan eräänlaiseen ikuiseen rahasampoon, joka suoltaa HYY:lle rahaa kuin solkenaan. Käytännössä tämä "sampo" on ollut jäsenmaksun korottaminen ja HYY Yhtymän tuloutustarpeen jatkuva kasvattaminen. On arvioitu, että jos tämä meno jatkuu, niin ylioppilaskunnan käyttörahasto on syöty loppuun vuoteen 2012 mennessä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Yhtymän puolelta ollaan tultu tiukkaan paikkaan. Toimintataloutta ja liiketoimintaa on katsottava kokonaisuutena.

Olemme oppositiossa(erit. HeKO, Oikea edustajistoryhmä, Osakunnat) vaatineet, että on käytävä arvokeskustelua, mikä on ylioppilaskunnan varsinainen ja perimmäinen tehtävä. Mikä on sen ydintoimintaa, jota pitää vaalia, mikä puolestaan kehätoimintaa, josta voitaneen luopua. Mikä on oikeudenmukainen jäsenistö- ja järjestöpalveluiden suhde ja saama tuki? Me haluamme turvata ylioppilaskunnan jatkuvuuden ja jäsenistön tasavertaisen kohtelun!

Seuraavan kerran edustajisto kokoontuu 27.4. päättämään viime vuoden tilinpäätöksestä. 28.5. esityslistalla on Kehys-budjetti, jossa määritellään alustavasti Talousjohtokunnan valmisteleman ja ylioppilaskunnan hallituksen hyväksymän esityksen pohjalta ensi vuoden talouden suuntaviivoista, tuloista ja menoista. Yksittäiselle hyyläiselle konkreettisin asia on jäsenmaksun suuruus. Tämän hetkisten tietojen mukaan sitä ollaan nostamassa, mikä on valitettavaa. Kehys-budjetti on siis käytännössä jäsenmaksun perustelu. Se on lisäksi ohjeellinen väline budjetin valmisteluun. Kehys puolestaan valmistellaan KTS:n eli Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman linjausten mukaisesti. KTS:ää päivitetään joka toinen vuosi, ja tänä vuonna siihen jälleen tartutaan.

Toivon henkilökohtaisesti, että kevään aikana saamme luotua edustajistoon säästötalkoo-hengen päälle, jotta todellisiin rakenteellisiin säästöihin on valmiuksia ensi joulukuun budjetti-edarissa. Konkreettisia säästömahdollisuuksia on paljon, jos on uskallusta tehdä valintoja. Lisäksi mm. UniCafelle ja Ylioppilaslehdelle tulee asettaa jo omistajanäkökulmastakin nousten tiukemmat tulostavoitteet.

Edustajiston kokoukset ovat muuten avoimia, joten olkaa tervetulleita kuuntelemaan debattejamme!

Keväisin säästöterveisin, Kalle Peltokangas

Itsekkäitä ekotekoja?

Taantuman aikana on moneen otteeseen kehoitettu välttämään turhaa nuukailuja ja kuluttamaan kuten ennenkin. Bob Helsingin ja ETLA:n Älä ruoki lamaa-kampanja on talven aikana pistänyt ainakin oman pääni pyörälle. Yhtäkkiä järkevä nuukailu onkin pannaan. Miksi parsia sukkia, kun voi saman tien ostaa kymmenet uudet, miksi kituuttaa vanhan telkkarin kanssa, kun uuden hienon full-hd:n hankkiminen olisi suorastaan sankariteko markkinatalouden puolesta. Internetin keskustelupalstoilla useat, erityisesti hilpeät nuoret aikuiset, ovat ottaneet edellä mainitun kampanjan vapahtajakseen: ”Shop till you drop”-iskulauseet ovat tulleet kestävän kehityksen vastalauseiksi ja yhtäkkiä ilmastonmuutos ei enää pelotakaan. NYT PELASTETAAN SUOMI LAMALTA, yhdessä tuumin käykäämme taistoon ja suorinta tietä lähimpään ostariin!

Hyvä on. Saatan hieman kärjistää, mutta annettakoon se anteeksi. Yksinkertainen mieleni uskoo kuitenkin vahvasti, että laman vastaisen sotakampanjan päihdyttämät massat räiskivät kukkaroidensa sisältöjä minne sattuu sen enempää miettimättä. Paras vain tuhlata ja paljon, ihan sama mihin. Elvytetään henkkamaukan tuotantoa ostamalla muutama kymmen trikoopaitaa ja miksi tyytyä mäkkärissä yhteen bigmäkkiin, kun voi saman ties ostaa kaksi?

Itse liityin jokin aika sitten facebookissa Ruoki lamaa-ryhmään ja viaton mielenilmaisuni tuotti lähipiirissäni suorastaan skandaalin aineksi. Muutamat eivät voineet käsittää miksi minä, näennäisesti sovinnainen ihminen, voin olla niin radikaali, että teen tuollaisen statementin jopa facebookissa, ihan julkisesti (!). Haluanko todella suosia lamaa ja tehdä kaikki työttömiksi ja onnettomiksi? Huh huh. En vain pidä Bob Helsingin ja ETLA:n mainoskampanjasta siinä kaikki. Laajemmin ajateltuna en myöskään pidä tavasta miten markkinatalous on rakennettu. Mielestäni on surkuhupaisaa, että jos joulumyynti pysyy edellisvuoden tasolla alkaa samantien hampaiden kiristely tuhkan viskonta. Ainainen voiton tavoittelun kilpajuoksu ahdistaa ainakin minua siinä määrin, että alan jo haaveilla epikurolaisesta elämäntyylistä. Myönnän rehellisesti, että tietoni maailmantaloudesta ovat rajalliset ja viisaat varmasti tuhahtelavat mielipiteitteni aukoille, mutta pitää koittaa silti yrittää.

Yleisen mielipiteen mukaan ilmastonmuutos huolestuttaa ihmisiä lamaa enemmän (HS 11.3.09). Ilmastonmuutoksen ehkäisy yksilön kohdalla tarkoittaa puolestaan kestäviä ja fiksuja kulutustottomuksia, eli parsitaan sukat ja tyydytään sähkönkulutukseltaan vaatimattomampaan telkkariin full hd:n sijaan, suositaan mahdollisimman lähellä tuotettua kasvisruokaa ja matkustetaan julkisilla jne. On ihan tervettä nuukailla välillä, tyytyä kerrankin vähempään ja iloita pienistä iloista. Jokaisella on oikeus jättää kaupassa ylimääräinen muropaketti ostamatta ilman että tarvitsee huokailla kassalla että ”voi ei nyt mä ruokin sitä lamaa, paha minä”.

Itse sympatiseeraan kaikenmoista pienyrittäjyyttä, katutaiteilijoita, suutareita, parsijoita, kampaajia, luomutilallisia jne. Ja heitä tahdonkin taantuman aikana kannustaa. On vastuullista suosia Suomalaista monestakin syystä, mutta etenkin siksi, että se on kirjaimellisesti aina kotiin päin. Suosikaamme luomua, hinta-laatusuhteeltaan reilua. Moraalinen tuote varmasti lämmittää ostajansa sielua enemmän kuin mahdollisimman halvalla väsätty. Vanhojen tavaroiden vaaliminen nostaa niiden tunnearvoa ja joskus myös taloudellista arvoa. Jos vanhat rikkimenneet saappaat käy suutarilla korjauttamassa, tulee niistä omistajalleen sen jälkeen tuhat kertaa rakkaammat kuin mitkään uudet kaupasta ostetut.

Jokainen meistä on varmasti välillä langennut epäeettisen, mutta vastustamattoman halvan tuotteen ansaan, itse olen ainakin useasti. Mutta ehkäpä juuri nyt taloudellisen epätasapainon aikana onkin oikea aika tehdä hyviä lupauksia ja fantasioida maailmanpelastamisesta pienin ja suurin konkreettisin teoin.

(HYY:n ympäristövaliokunnan nuukuusviikko 20.-24.4.09)

Heidi Kauppinen

Päämäärä yhteinen, mutta keinotko vääriä?

Nyt vasta maaliskuussa kuluva vuosi tuntuu jo pitkältä, ainakin jos aikaa mitattaisiin otsikoiden ja pinnalla olleiden keskusteluiden valossa. Suomi on nyt virallisen määritelmäänkin mukaan taantumassa, sillä kansantuotteemme on supistunut puoli vuotta jo yhtä soittoa. Viime aikoina on tosin alettu puhua jo lamastakin. Monien ekonomistien mielestä lama on kuitenkin vielä kaukana, mutta saattaa toisaalta hyvin olla vielä edessämmekin. Suurin taloudellinen uhka tulee tällä hetkellä maailmalta, mutta sen vaikutukset näkyvät nyt jo monin tavoin myös meillä Suomessa. Taloudellisesti haastavan tilanteen vuoksi otsikoissa ovat olleet lisääntyvät lomautukset, irtisanomiset, ihmisten huoli omasta ja läheistensä työpaikasta ja toimeentulosta. On arvioitu, että suurin osa suomalaisista selviää taantumasta ”kuivin jaloin” tänä ja ensi vuonna, mutta irtisanomisten ja lomautusten kautta laskukauden ennustetaan koskettavan kuitenkin 150 000 perhettä eli yhteensä runsasta puolta miljoonaa suomalaista.

Keskustajohtoinen hallituksemme sopi tammikuussa lisäbudjetista, joka oli jo sarjassaan hallituksen neljäs elvytyspaketti. Onko hallitus sitten elvyttänyt tarpeeksi? Itse asiassa Suomi elvytti ensimmäisenä Euroopassa ja sen elvytystoimet ovat olleet tähän mennessä Euroopan mittavimpia; komission vertailussa Suomen elvytyksen mittaluokka on tänä vuonna ollut EU:n 27 jäsenmaan joukossa kolmanneksi suurin. Sanomattakin on selvää, että tukitoimet eivät jää varmasti myöskään tähän. Hallituksemme tavoitteena on viedä Suomi mahdollisimman ehyenä läpi taantuman. Tavoitteena työllisyyttä, välittämistä, sivistystä ja vastuullisuutta lisäävät toimet, joilla pyritään estämään työttömiksi joutuvien ja jo joutuneiden työttömyysjaksojen pitkittyminen.

Haastavan taloudellisen tilanteen ohessa vuoden alussa useat hallituksen esitykset ovat myös herättäneet laajaa keskustelua, kuten yliopistolaki, ”Lex Nokia”, ulkomaalaislaki ja työnantajien Kela-maksun poisto. Viimeisimpänä otsikoita ja keskustelua on hallinnut hallituksen politiikkariihestä helmikuussa annettu poliittinen kannanotto. Hallitusohjelman puolivälitarkistuksen myötä opiskelijat saivat odottamiaan positiivisia uutisia, sillä politiikkariihi päätti, että opintotukea tullaan tulevaisuudessa uudistamaan siten, että se kannustaa opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun. Tätä uudistustyötä toteuttamaan on asetettu johtoryhmä, jonka tarkoituksena on tehdä uudistusesityksiä jo vuoden 2009 loppuun mennessä.

Edellisestä huolimatta päivän polttavin puheenaihe on kuitenkin ollut ja on yhä edelleen hallituksen aikomus korottaa eläkeikää 63:sta 65 ikävuoteen. Tarkoituksena olisi nostaa eläkeikää portaittain kaksi kuukautta vuosittain 12 vuoden siirtymäajan kuluessa, jolloin vanhuuseläkkeen ikäraja olisi 65 vuotta vasta vuonna 2022.

Tämän hetkinen kärhämä eläkeiästä on mielestäni kaikin puolin hämmästyttävä yleislakkopuheineen, välikysymyksineen ja nettiadresseineen. Nimittäin uskon, että loppujen lopuksi lähes jokaiselle suomalaiselle tästä eräänlaisesta hysteriastakin huolimatta, on varmasti melko selvää, että eläkeiän nostaminen on välttämätön ratkaisu, johon olisimme päätyneet todennäköisesti ennen pitkää myös ilman taantuman aiheuttamaa valtion velkaantumista ja sen takaisinmaksun pohdintaa. Eläkeiän korottamisessa on kyse huoltosuhteen turvaamisesta, väestörakenteen muutoksesta johtuvasta lähitulevaisuuden työvoimapulasta ja myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut, keskimääräiseen eliniän odotteeseen on tullut noin kaksi vuotta lisää joka kymmenes vuosi vuodesta 1970 lähtien, erityisesti toiminnalliset vuodet ovat lisääntyneet. Suomalaiset elävät siis paljon pitempään tänä päivänä kuin silloin, kun eläkejärjestelmää on luotu ja nykyinenkin vanhuuseläkeikä päätetty. Muissa Pohjoismaissa tehdään töitä 2-3 vuotta Suomea pidempään. Tanskassa on jo päätetty nostaa vanhuuseläkeikää asteittain 65 vuodesta 67 vuoteen, näin tehdään myös Saksassa. Tähän samaan on varmasti Suomessakin tarkoitus pyrkiä, kansanterveydellistä estettä eläkeiän nostolle ei ole! Mikä meidän työelämässä on sitten pielessä? Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ei usko edes jaksavansa työelämässä 65-vuotiaaksi asti. Tämän hetkisestä keskustelusta voisi tehdä jopa sen oletuksen, että työuraa verrataan eräänlaiseen vankilatuomioon. Ja nyt siis taistellaan sitä vastaan, että tämä ”kakku” ei vaan tulevaisuudessa kasvaisi.

Työelämä ja -tahti ovat kiristyneet; töitä paiskotaan nyt yhä enemmän ja tehokkaammin. Työuupumisesta johtuvien sairauspäivien jatkuva lisääntyminen ja työntekijöiden ennenaikainen eläköityminen kertovat, ettei suomalaisilla työpaikoilla voida hyvin. Itse eläkeiän korottamisen ohella suuri kysymys ja keskeinen haaste onkin se, miten ihmiset saataisiin jatkossa jaksamaan paremmin työelämässä. Tosiasia on, että työurien pidentämisestä on turha unelmoida, jos ihmisiä ei saada jaksamaan ja viihtymään työelämässä. Hallituksen tarkoituksena onkin edistää työssä jaksamista panostamalla osaamisen uudistamiseen työuran aikana, työkyvyn ylläpitoon ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Työurien pidentämisen edellytysten parantamiseksi erityisesti osatyökykyisten ja vaikeasti työllistyvien työelämään osallistumista hallitus edistää muun muassa lisäämällä panostusta työntekijöiden terveyttä ja työkykyä sekä työelämän laatua parantaviin toimiin. Sata-komitea valmistelee asiaa koskevat ehdotukset kesään 2009 mennessä. Tämä edellyttää etenkin Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työ- ja elinkeinoministeriön aktiivista toimintaa työkyvyn ja työolojen kehittämiseksi ja hyvien käytäntöjen levittämiseksi.

Näitä hallituksen toimia ja yhteystyötä tarvitaan, sillä hallituksen tavoitteena on pidentää työuria myös uran alkupäästä eli saada opiskelijat nopeammin valmistumaan ja siten myös aikaisemmin työelämän syrjään kiinni. Tämä edellyttää työelämän laajaa ja moninaista kehittämistä; mahdollisuutta tarvittaessa työuran aikana työn jaksottamiseen ja ns. huokoisiin hetkiin, jolloin henkilön olisi mahdollisuus hengähtää ja kerätä voimia, kouluttautua tai kehittää muutoin itseään. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että eläkeiän nostolla hallitus ei ole kuitenkaan poistamassa työkyvyttömyyseläkkeitä, vaan muun muassa tämä turva olisi ihmisillä saatavilla jatkossakin, henkilön sairastuessa ja ollessa kykenemätön enää työskentelemään tai jaksamaan töissä vanhuuseläkeikään saakka. Työelämän kehittäminen vaatii myös erityistä sitoutumista työnantajilta!

Nyt on ennen kaikkea huolehdittava ihmisten hyvinvoinnista; opinnoissa ja työssä jaksamisesta ja siitä, että kaikki suomalaiset selviävät yli taantuman ja sittenkin kun talous taas kääntyy nousuun!

Lex Nokia opiskelijalle

Jotkut hallituksen suunnittelemat lait saavat enemmän huomiota kuin toiset. Tämä niin sanottu Lex Nokia eli sähköisen viestinnän tietosuojasta annetun lain muuttamiseen tähtäävä prosessi kuuluu varmasti niiden lakien ryhmään, joiden valmistelua ja käsittelyä on seurattu mediassa keskimääräistä enemmän. Eikä suotta. Pureutuuhan se yhteen suomalaisten visusti suojelemaan osa- alueeseen, yksityisyyden suojaan. Eihän kukaan meistä halua kertoa muille suurimpia salaisuuksiamme, ei varsinkaan pomollemme. Pitäähän töissäkin olla oma rauha, eikä kaiken tiedon tarvitse levitä yrityksen johdolle asti. Lain tavoitteena oleva yrityssalaisuuksien suoja on tosin saanut jopa liian suuren painoarvon verrattuna työntekijöiden yksityisyyden suojaan. Perustellusti voidaan myös kysyä, onko lakimuutoksella todellista vaikutusta yrityssalaisuuksien suojaajana.

Mutta mitä töissä pitää tehdä. Lähetellä omia sähköposteja, joita nyt aletaan seuraamaan yritysjohdossa. Ja kertoa omia salaisuuksia muille. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että yrityksen salaisuuksia muille ei saa kertoa ja tätä pitää pystyä valvomaan. Mutta samalla saattavat selvitä myös yksityiset salaisuudetkin. Mutta positiivisiakin uutisia yksityistä sähköpostia työaikana käyttäville löytyy. Työnantaja ei sentään pääse nettipalvelimilla oleviin sähköpostilaatikoihin kiinni. Eli sitä kautta voidaan edelleen laittaa kaikki tieto, mikä ei kestä pomon silmiä. Tai sitten hoidetaan työaikana vai työasioita ja vapaa- ajalle muut viestittelyt.

Vaikuttaako uusi laki myös opiskelijaan? Urkintaoikeus ei rajoitu ainoastaan työnantajiin vaan myös muihin yhteisöihin. Voin kuvitella tiedekunnan dekaanin lukemassa opiskelijoiden sähköposteja ja tarkkailemassa, etteivät yliopiston sisäiset salaisuudet leviä muiden tietoisuuteen. Merkittäviä vaikutuksia opiskelijan elämään tuskin syntyy, vaikka yhteisöllä onkin oikeus verkossaan liikkuuvien tunnistetietojen käsittelyyn. Oppilaitoksen verkossa tulee tuskin olemaan mitään suuria tarkastusiskuja uuden lain syntymisen jälkeenkään.

Työssä käyviin opiskelijoihin lain muuttuminen taasen voi vaikuttaa. Varaudu siihen, että isoveli valvoo. Pomo tietää kaikki asiasi ja luonnollisesti levittää tiedot koko työyhteisöön. Yksityisyyttä ei enää ole, vaan kaikki työaikana lähetetty tieto on yhteistä hyvää kahvitaukojen keskusteluihin. Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille!

Kertamaksuja alentamalla säännölliseen liikkumiseen!

Kannanotto
19.2.2009
Helsingin Keskustaopiskelijoiden vuosikokous

Helsingin Keskustaopiskelijat vaatii, että Yliopistoliikunta huomioi paremmin Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilökunnan, eikä korota kertakäyntimaksuja yhtenään. Tällä hetkellä ilman liikuntamaksua liikkuvat joutuvat maksamaan neljä euroa liikuntakerrasta. Jos kertamaksu olisi esimerkiksi kahden euron hintatasolla, olisi Yliopistoliikunnan viesti erityisesti vähän liikkuville opiskelijoille, että se haluaa heidän liikunnan olevan säännöllisempää. Tätä kautta myös kausikorttien määrä todennäköisesti kasvaisi.

Liikunta ja sen aikaansaama myönteinen terveysvaikutus edistää tehokkaasti opiskelukykyä. Toivomme, että Ylioppilasliikunnassa otettaisiin paremmin huomioon satunnaisesti salilla tai jumpassa kävijät alentamalla kertamaksuja vähintään Helsingin yliopiston(opiskelijat ja henkilökunta) osalta. Näin Yliopistoliikunta tukisi entistä paremmin liikunnan osallisuutta yliopistolaisten elämässä!

Nuorten Eurooppa - Ihmisten Eurooppa

Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto luovuttivat 29.1. keskustan puheenjohtajalle Matti Vanhaselle esityksensä Keskustan Eurooppa-ohjelmaksi. Intohimosta politiikkaan – rakkaudesta ihmiseen -niminen ohjelmaluonnos on historiallinen, hyvin laaja periaateohjelma. Ohjelman valmistelu jatkuu vielä puolue-elimissä sekä laajalla kansalaisten kuulemisella internetin välityksellä. Se hyväksytään lopullisesti kevään puoluevaltuuskunnassa.

Ohjelma on monella tapaa historiallinen. Ensiksikin, sen valmisteluvastuussa olivat nuoret kuulemalla laajasti jäsenkuntaansa. Täytyy antaa iso kiitos keskustan puoluejohdolle tästä suuresta luottamuksen osoituksesta nuorille. Merkittäväksi ohjelman tekee myös se, että omaa laajaa Eurooppa-periaateohjelmaa ei ole löytynyt yhdeltäkään suomalaiselta puolueelta.

Ohjelma ottaa kantaa kaikkiin keskeisiin kysymyksiin, joihin Eurooppa-politiikassa nyt ja tulevaisuudessa törmätään. Ohjelma kumpuaa perinteisestä alkiolaisesta ihmisyysaatteesta, mutta on samalla vahvasti tulevaisuuteen katsova. Se on tärkeä ohjenuora keskustan Eurooppa-politiikkaan vaikuttaville, mutta tuo myös äänestäjille avoimesti tietoon keskustan arvovalinnat. Suosittelen vahvasti kaikille siihen tarkempaa tutustumista.

Eurooppa-politiikka on ollut suomalaisessa julkisessa keskustelussa valitettavasti mopen osalla. Laajaa keskustelua Euroopan unionin kehittämisestä ei ole käyty, vaan keskitytty lähinnä yksittäisiin kysymyksiin. Tässä on peiliin katsomisen paikka niin poliitikoilla, puolueilla kuin myös medialla. Aihetta ei ole ehkä koettu tarpeeksi tärkeäksi ja läheiseksi.

Tekemällään ohjelmalla nuoret keskustalaiset haastavat myös muut puolueet kertomaan avoimesti omat Eurooppa-poliittiset tavoitteensa. Se vaatii myös mediaa antamaan suuremman painoarvon Eurooppa-keskustelulle. Suomi on keskustelun laadussa harmillisen jäljessä moniin muihin EU-maihin nähden. Tilanteen korjaamiseen hyvän tilaisuuden antaa kesän Euroopan parlamentin vaalit. Ilman laajaa keskustelua ja syväluotaavien tavoitteiden sisäistämistä kohti päämääriä on Suomen hankala vaikuttaa EU:n päätöksentekoon parhaalla mahdollisella tavalla.

Suuria kysymyksiä riittää keskusteltavaksi. Miten EU:n päätöksentekorakenne muodostetaan? Missä suhteessa toisiinsa valtaa käyttävät parlamentti, komissio, ministeri- ja Eurooppa-neuvosto? Minkälainen toimivalta EU:lla tulee olla? Tuleeko EU:n olla oikeushenkilö? Kuinka päätöksenteko on avointa ja helposti seurattavaa? Minne ja missä aikataulussa EU voi laajentua? Voivatko Turkki tai Venäjä olla EU:n jäseniä? Miten EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulee kehittää?

Eurooppa-ohjelma ottaa kantaa EU:n perussopimuksen asioiden lisäksi moniin poliittisiin kysymyksiin. Huomiota periaateohjelmassa saavat niin kilpailukyky, osaaminen, ihmisoikeudet ja tasa-arvo, sisäinen turvallisuus, uudet uhat, maahanmuutto, elintasoerot sekä maataloudelle tärkeä kauppapolitiikka tukineen.

Nuorten keskustalaisten ohjelmassa painottuvat globaali ympäristövastuu ja ilmastonmuutos, vaatimukset paremmasta demokratiasta, kehitysapu ja köyhien huomioiminen, koulutus, ihmisen asettaminen keinottelun ja kapitalismin edelle sekä rauhan ja vakauden vaaliminen. Ohjelman esitykset ovat konkreettisia; hiilivoimasta on luovuttava, energiaa on tuotettava hajautetusti sekä uusiutuvilla luonnonvaroilla ja kolmannen tien mallin mukaisesti valtio saa taloudessa vahvemman roolin investoijana, rajojen asettajana sekä markkinoiden valvojana.

Toivottavasti näiltä pohjilta saamme käydä kevään mittaan innostavan ja intohimoja herättävän keskustelun tulevaisuuden Euroopasta.

Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten hallituksen jäsen
Helsingin Keskustaopiskelijoiden hallituksen jäsen