Päämäärä yhteinen, mutta keinotko vääriä?

Nyt vasta maaliskuussa kuluva vuosi tuntuu jo pitkältä, ainakin jos aikaa mitattaisiin otsikoiden ja pinnalla olleiden keskusteluiden valossa. Suomi on nyt virallisen määritelmäänkin mukaan taantumassa, sillä kansantuotteemme on supistunut puoli vuotta jo yhtä soittoa. Viime aikoina on tosin alettu puhua jo lamastakin. Monien ekonomistien mielestä lama on kuitenkin vielä kaukana, mutta saattaa toisaalta hyvin olla vielä edessämmekin. Suurin taloudellinen uhka tulee tällä hetkellä maailmalta, mutta sen vaikutukset näkyvät nyt jo monin tavoin myös meillä Suomessa. Taloudellisesti haastavan tilanteen vuoksi otsikoissa ovat olleet lisääntyvät lomautukset, irtisanomiset, ihmisten huoli omasta ja läheistensä työpaikasta ja toimeentulosta. On arvioitu, että suurin osa suomalaisista selviää taantumasta ”kuivin jaloin” tänä ja ensi vuonna, mutta irtisanomisten ja lomautusten kautta laskukauden ennustetaan koskettavan kuitenkin 150 000 perhettä eli yhteensä runsasta puolta miljoonaa suomalaista.

Keskustajohtoinen hallituksemme sopi tammikuussa lisäbudjetista, joka oli jo sarjassaan hallituksen neljäs elvytyspaketti. Onko hallitus sitten elvyttänyt tarpeeksi? Itse asiassa Suomi elvytti ensimmäisenä Euroopassa ja sen elvytystoimet ovat olleet tähän mennessä Euroopan mittavimpia; komission vertailussa Suomen elvytyksen mittaluokka on tänä vuonna ollut EU:n 27 jäsenmaan joukossa kolmanneksi suurin. Sanomattakin on selvää, että tukitoimet eivät jää varmasti myöskään tähän. Hallituksemme tavoitteena on viedä Suomi mahdollisimman ehyenä läpi taantuman. Tavoitteena työllisyyttä, välittämistä, sivistystä ja vastuullisuutta lisäävät toimet, joilla pyritään estämään työttömiksi joutuvien ja jo joutuneiden työttömyysjaksojen pitkittyminen.

Haastavan taloudellisen tilanteen ohessa vuoden alussa useat hallituksen esitykset ovat myös herättäneet laajaa keskustelua, kuten yliopistolaki, ”Lex Nokia”, ulkomaalaislaki ja työnantajien Kela-maksun poisto. Viimeisimpänä otsikoita ja keskustelua on hallinnut hallituksen politiikkariihestä helmikuussa annettu poliittinen kannanotto. Hallitusohjelman puolivälitarkistuksen myötä opiskelijat saivat odottamiaan positiivisia uutisia, sillä politiikkariihi päätti, että opintotukea tullaan tulevaisuudessa uudistamaan siten, että se kannustaa opiskelijoita päätoimiseen opiskeluun. Tätä uudistustyötä toteuttamaan on asetettu johtoryhmä, jonka tarkoituksena on tehdä uudistusesityksiä jo vuoden 2009 loppuun mennessä.

Edellisestä huolimatta päivän polttavin puheenaihe on kuitenkin ollut ja on yhä edelleen hallituksen aikomus korottaa eläkeikää 63:sta 65 ikävuoteen. Tarkoituksena olisi nostaa eläkeikää portaittain kaksi kuukautta vuosittain 12 vuoden siirtymäajan kuluessa, jolloin vanhuuseläkkeen ikäraja olisi 65 vuotta vasta vuonna 2022.

Tämän hetkinen kärhämä eläkeiästä on mielestäni kaikin puolin hämmästyttävä yleislakkopuheineen, välikysymyksineen ja nettiadresseineen. Nimittäin uskon, että loppujen lopuksi lähes jokaiselle suomalaiselle tästä eräänlaisesta hysteriastakin huolimatta, on varmasti melko selvää, että eläkeiän nostaminen on välttämätön ratkaisu, johon olisimme päätyneet todennäköisesti ennen pitkää myös ilman taantuman aiheuttamaa valtion velkaantumista ja sen takaisinmaksun pohdintaa. Eläkeiän korottamisessa on kyse huoltosuhteen turvaamisesta, väestörakenteen muutoksesta johtuvasta lähitulevaisuuden työvoimapulasta ja myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Runsaassa sadassa vuodessa elinikä on lähes kaksinkertaistunut, keskimääräiseen eliniän odotteeseen on tullut noin kaksi vuotta lisää joka kymmenes vuosi vuodesta 1970 lähtien, erityisesti toiminnalliset vuodet ovat lisääntyneet. Suomalaiset elävät siis paljon pitempään tänä päivänä kuin silloin, kun eläkejärjestelmää on luotu ja nykyinenkin vanhuuseläkeikä päätetty. Muissa Pohjoismaissa tehdään töitä 2-3 vuotta Suomea pidempään. Tanskassa on jo päätetty nostaa vanhuuseläkeikää asteittain 65 vuodesta 67 vuoteen, näin tehdään myös Saksassa. Tähän samaan on varmasti Suomessakin tarkoitus pyrkiä, kansanterveydellistä estettä eläkeiän nostolle ei ole! Mikä meidän työelämässä on sitten pielessä? Tuoreen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ei usko edes jaksavansa työelämässä 65-vuotiaaksi asti. Tämän hetkisestä keskustelusta voisi tehdä jopa sen oletuksen, että työuraa verrataan eräänlaiseen vankilatuomioon. Ja nyt siis taistellaan sitä vastaan, että tämä ”kakku” ei vaan tulevaisuudessa kasvaisi.

Työelämä ja -tahti ovat kiristyneet; töitä paiskotaan nyt yhä enemmän ja tehokkaammin. Työuupumisesta johtuvien sairauspäivien jatkuva lisääntyminen ja työntekijöiden ennenaikainen eläköityminen kertovat, ettei suomalaisilla työpaikoilla voida hyvin. Itse eläkeiän korottamisen ohella suuri kysymys ja keskeinen haaste onkin se, miten ihmiset saataisiin jatkossa jaksamaan paremmin työelämässä. Tosiasia on, että työurien pidentämisestä on turha unelmoida, jos ihmisiä ei saada jaksamaan ja viihtymään työelämässä. Hallituksen tarkoituksena onkin edistää työssä jaksamista panostamalla osaamisen uudistamiseen työuran aikana, työkyvyn ylläpitoon ja sosiaaliturvan kehittämiseen. Työurien pidentämisen edellytysten parantamiseksi erityisesti osatyökykyisten ja vaikeasti työllistyvien työelämään osallistumista hallitus edistää muun muassa lisäämällä panostusta työntekijöiden terveyttä ja työkykyä sekä työelämän laatua parantaviin toimiin. Sata-komitea valmistelee asiaa koskevat ehdotukset kesään 2009 mennessä. Tämä edellyttää etenkin Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työ- ja elinkeinoministeriön aktiivista toimintaa työkyvyn ja työolojen kehittämiseksi ja hyvien käytäntöjen levittämiseksi.

Näitä hallituksen toimia ja yhteystyötä tarvitaan, sillä hallituksen tavoitteena on pidentää työuria myös uran alkupäästä eli saada opiskelijat nopeammin valmistumaan ja siten myös aikaisemmin työelämän syrjään kiinni. Tämä edellyttää työelämän laajaa ja moninaista kehittämistä; mahdollisuutta tarvittaessa työuran aikana työn jaksottamiseen ja ns. huokoisiin hetkiin, jolloin henkilön olisi mahdollisuus hengähtää ja kerätä voimia, kouluttautua tai kehittää muutoin itseään. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että eläkeiän nostolla hallitus ei ole kuitenkaan poistamassa työkyvyttömyyseläkkeitä, vaan muun muassa tämä turva olisi ihmisillä saatavilla jatkossakin, henkilön sairastuessa ja ollessa kykenemätön enää työskentelemään tai jaksamaan töissä vanhuuseläkeikään saakka. Työelämän kehittäminen vaatii myös erityistä sitoutumista työnantajilta!

Nyt on ennen kaikkea huolehdittava ihmisten hyvinvoinnista; opinnoissa ja työssä jaksamisesta ja siitä, että kaikki suomalaiset selviävät yli taantuman ja sittenkin kun talous taas kääntyy nousuun!