Talouskriisi ottaa selvää puolueiden eroista

Tätä vuotta hallinnut finanssi- ja talouskriisi on tuonut väriä myös poliittiseen elämään. Tulevana syksynä ja tulevina vuosina tullaan vääntämään kovasti kättä veroratkaisuista, työuran pidentämisestä sekä valtion ja kuntien menoista. Tämä tulee tekemään pesäeroa puolueiden välille, joita on syytetty samankaltaisuudesta. Se tulee eteen tulevaisuudessa, mutta kun pintaa raaputellaan, nähdään jo vuoden alkupuolelta tapahtuma, joista erot selkeästi saadaan esille. Tulevaa silmällä pitäen ja ennakoiden, lähdetään siis tarinassa liikkeelle...

Nousukaudella kaikilla on kivaa. Talous kasvaa, on millä mällätä ja mitä jakaa yhteisesti kaikille. Euro tuonne, euro tänne, euro jokaiselle. Puoleet voivat huokaista helpotuksesta, kun omilla kannattajilla menee kohtuullisen hyvin. Kaikilla menee kohtuullisen hyvin. Eipä siinä tartte lähteä höyrypäissään riehumaan, että nyt tarvitaan meidän porukoille lisää!

Samalla kun antaa jotain hyvää omille, voi heittää lantin myös muille. Nekin pysyvät sitten tyytyväisen hiljaisena, eikä soraääniä kuulu. Kun näin asiat menevät, jokainen puolue antaa vähän kaikille, niin jopas niitä on hankala erottaa toisistaan!

Laskukaudella ei ole yhtä kivaa. Talous supistuu ja yhteinen kakku pienenee. Täytyy priorisoida. Tämä on myös edessä, jos tulevaisuudessa häämöttää joku rakeenteellinen ongelma. Esimerkistä käy vinoutunut ikäpyramidi eli suurten ikäluokkien eläkepommi.

Kun ikävät asiat tulevat eteen, ratkaisujen erot tulevat selkeämmin näkyviin. Kukin puolue puolustaa enemmän omien aatteidensa mukaisia arvoja. Tai ne puolueet, jotka eivät rakennu aatteiden pohjalle, omien kannattajiensa etuja.

Kuluvan vuoden kevät oli tämän suhteen esimerkillistä aikaa. Jos joku ei ole onnistunut erottamaan Suomen kolmen suurimman puolueen eroja, tulee siitä tässä nyt lyhyt oppitunti. Pienien puolueiden erot on varmaankin helpompi erottaa.

Suomessa on nykyisen hallituksen aikana toiminut niin sanottu Sata-komitea. Sen tarkoitus on ollut uudistaa suomalaista sosiaaliturvaa. Keväällä työ oli jumissa ja solmun aukaisijaksi tai asian sotkijaksi syntyi työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ns. sosiaalitupo. Tämän yhdistelmän tarkastelu valottaa puolueiden sisältöä erinomaisesti.

Keskusta halusi aatteensa ja arvojensa mukaisesti parantaa kaikkein köyhimmässä asemassa olevien elämää. Santeri Alkion ja Urho Kekkosen "köyhän asia" on tässä juurena.
On ymmärrettävää, että jos halutaan saada jotain muutosta aikaan, pitää euroja kohdistaa sinne missä niitä kipeimmin tarvitaan. Jos rahoja lähdetään antamaan toiseksi köyhimmille, kolmanneksi köyhimmille, neljänneksi köyhimmille ja niin edelleen, loppuvat ne kesken ennen alkujaan. Kukin saa köykäisen euron tai kaksi.

Kaikista köyhimpien aseman parantaminen tapahtuu kohentamalla perusturvaa. Se kohdistuu niin opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin, kuin myös tiettyihin perhe-etuuksiin. Apua saisi esimerkiksi yksinhuoltaja. Jotta näihin ehdottomasti tarpeellisiin korjauksiin olisi varaa, pitäisi hieman paremman meneviltä ehkä hieman leikata jotain etuutta.
Työssäkäyvät ovat saaneet menneinä vuosina valtiolta miljardien eurojen veronkevennykset, samalla kun perusturvan varassa elävät hädin tuskin indeksikorjaukset. Ehkä siis olisi heikompi osaisten vuoro? Ehkä siis ansiosidonnaisesta turvasta voisi jotain ottaa?

Tämä ei kelpaa ammattiyhdistysliikkeelle, koska ansiosidonnainen koskettaa heidän jäsenistöään. Vaikka SDP:tä jostain syystä pidetään usein heikkojen puolustajaksi, tässä kohtaa totuus paljastuu.
SDP on SAK:n talutusnuorassa tai joskus toisin päin. Kuitenkin, kuin paita ja peppu. SDP:lle tärkeää on työssäkäyvä (vanha miespuolinen) väestö. Ja uskallan väittää, että ne jotka ovat töissä, siis ne, jotka ovat saaneet menneinä vuosina miljardien eurojen veronkevennykset ja palkankorotukset, tulevat Suomessa toimeen varsin hyvin.

SDP/SAK pisti tämän takia sosiaalitupon ehdoksi, että jos perusturvaa parannetaan, tulee ansiosidonnaista turvaa parantaa samassa suhteessa. Käytännössä perusturvan parantaminen tehtiin tällä niin kalliiksi, että siitä tuli mahdottomuus. Melkoista köyhän puolustamista, SDP! Todellisuudessa siis SAK/SDP on keski-ikäisten tai vanhempien töissä käyvien miesten liike, tosin näidenkin asioiden hoito monesti epäonnistuu (ajetaan harvoille palkankorotukset, lopuille hommataan lopputili).

Elinkeinoelämän keskusliitto EK taas näki, että nyt on ammattiyhdistysliikkellä paha paikka ansiosidonnaisten kanssa. Siis hyvä paikka tehdä lehmän kauppa! EK on jo pitkään halunnut työntekijöiden Kela-maksun poistoa. Se on noin yhden miljardin euron suuruinen kansaneläkkeiden rahoituspohja.

1+1= annetaan ammattiyhdistyksille mitä he haluavat, eli ansiosidonnaisen koskemattomuuden ja me saamme diilissä poistettua Kela-maksun. Naps ja paikalle ratsastaa Elinkeinoelämän keskusliittoon läheisissä väleissä olevan kokoomuksen Katainen urhoollisesti siunaamaan diilin paljon muilta hallituskumppaneilta kyselemättä. Syntyy "sosiaalitupo", josta sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kaukana, mutta omien etujen härski ajaminen kutkuttavan lähellä.

Katainen lähti perustelemaan Kela-maksun poistoa elvytyksellä. Pian moni talousasiantuntija kritisoi tämän kaltaisen elvytyksen tehokkuutta. Niinpä Katainen vaihtoi selitystä, kyse on rakenteellisesta uudistuksesta. Tämän jälkeen selitykset vaihtuivat ja sinkoilivat niin, ettei ihan mukana pysynyt. Jokatapauksessa kokoomuskin sai mitä halusi; lähes miljardin euron tulonsiirron lähinnä suuryrityksille (niitä Kela-maksu eniten koskettaa) ja heidän omistajilleen.

Myöhemmin lähes miljardin euron rahoitusaukon paikkaajiksi palkattiin muun muassa kaikki suomalaiset kotitaloudet. Esimerkiksi omakotiasujat noin 250 eurolla per vuosi.

Tiukka paikka siis erotti puolueet toisistaan. Hieman karrikoiden voisin tähän vetää vielä lyhyen johtopäätöksen, jos puhutaan puolueiden eri ihmisryhmien etujen ajamisesta:

Kokoomukselle tärkeitä ovat suuret yritykset ja suurituloiset. Heille kelpaa antaa miljardien verohelpotukset. Kokoomus ei pidä perusturvasta, koska se ei "kannusta", vähät ihmisarvosta.

SDP:lle tärkeitä ovat ne työntekijät, jotka eivät kokoomuksen kastiin yllä. Eli se isompi (mies)työntekijöiden joukko, joka ansaitsee työstään vähemmän. Tämä joukko käy kuitenkin töissä, ovat siis pohjimmiltaan hyväosaisia, toimeentulevia ja he ovat saaneet hurjat verohelpotukset menneinä vuosina.

Keskustalaiset pitävät edellä mainittuja joukkoja tärkeinä ja pitää heidän menestymistään oleellisena osana yhteiskunnan hyvinvoinnissa. Mutta jos vähäisistä yhteisistä varoista pitää suunta valita, se menee heikoimmissa asemissa oleville, perusturvaan. Se on köyhän asiaa, jokaisen, myös epäonnisen ihmisen, ihmisarvon kunnioittamista. Se on pieni apu hyväosaisilta työttömälle, opiskelijalle, eläkeläiselle, yksinhuoltajalle, perheellisille ja muille hyvin niukasti taloudellisesti eläville. Se on inhimillisyyttä.