perjantai 14. toukokuuta 2010

29 päivää äänestyksiin

Voiko päivä ihanammin alkaa, kun keskustalainen saa herätä äänestämään puolueelle uutta johtoa? Tähän aamuun ei ole kuulkaa enää kuin 29 päivää.

Mistä sitten tullaan äänestämään? Lauantaina puoluejohdosta, ykkösnyrkistä. Sunnuntaina puolestaan uudella johdolla politiikan sisällöstä seuraaville vuosille. Sinne on tähtäys. Toivon, että me puoluekokousedustajat yllämme Keskustan pitkän historian arvoiseen arvokeskusteluun. On uskallettava puhua vaikeistakin asioista. On sovittava yhteisistä linjoista, joilla puoluetta kehitetään ja varustaudutaan kevään 2011 eduskuntavaaleihin. On perin harmillista, että esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamista ei nähty tarpeeksi tärkeäksi asiaksi nostaa puolueväen punnittavaksi. Tätä voisi nimittää jopa demokratiavajeeksi, niin isosta asiasta todellisuudessa on kyse. Puoluekokousta on kunnioitettava puoluejohdonkin.

Keskusta on ollut historiansa aikana rakentavan yhteistyön puolue. Nykyisessä mielenosoitusten aikana Keskustan tulee edelleen pyrkiä rakentavaan keskusteluun koko Suomen kehittämiseksi jokaisen kansalaisen parhaaksi. Populismilla on lyhyet jäljet, niin kuin SDP on viime päivien Kreikka-keskustelussa saanut kokea. Politiikka on vastuun kantamista eikä vastuun väistämistä tai siirtämistä seuraavalle vaalikaudelle. Mitä tulee eduskunnan keskusteluun tästä asiasta, kansanedustaja on jalossa toimessa ja tulisi puheenparrellaan sen myös osoittaa.

Kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa äänestämme mm. Keskustan tavoiteohjelman sisällöstä. Tärkein tavoite, jonka jokaisen puoluekokousedustajan tulee itselleen asettaa, on halu nostaa raikkaille ajatuksille vihreää JAAta. Keskusta on aina onnistunut uudistumaan kun vastustajat ovat käyneet päälle kuin yleinen syyttäjä. Emme ole auringonlaskun, vaan auringon nousun puolue!

Kalle Peltokangas
KOL:n liittohallituksen jäsen

Ps. Päivän kysymys: "Mitä tekee Jarmo Korhonen?" Toivottavasti puoluesihteerikisaan tulee lisää kandidaatteja. Koska on vain 29 päivää äänestyksiin..:)

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */