Pari sanaa akateemisesta vastuusta

Haluaisin kuulla, mitä akateemisen vapauden käsite tuo sinun mieleesi. Perinteisesti sen on nähty olevan vapauden ja vastuun antamista opiskelijoille, jotka voisivat omaksua näin itsenäisen vakaumuksen. Oma mielikuvani vapaudesta sisältää positiivisessa mielessä vallankäytön ja riippumattomuuden käsitteet. Vastuullisesti käytettynä vapaus voi kantaa hyvän hedelmän, kun taas väärin ymmärrettynä se voi koitua ehkä jopa kiroukseksi. Osaatko sanoa, mitä akateeminen vapaus merkitsee sinulle henkilökohtaisesti?

Yliopisto-opiskelijoina meidän akateeminen vapautemme on karrikoiden siinä, mitä haluamme opiskella ja kuinka pitkään. Mitä vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin, mitä sinun mielestäsi on mielekäs, tarkoituksenmukainen opiskelu? Itselleni se on ollut parhaimmillaan henkistä ravintoa, tavoitteellisuutta ja itsekasvamista. Tahdon jakaa oppimaani myös ympäröivän yhteiskunnan palvelukseen. Jaksamisen kannalta opinnoissa on keskeistä myös suhteellisuuden taju ja makuelämykset valmiista suorituksista.

Nyky-Suomessa yliopistoille on sälyttynyt laaja-alainen koulutusvastuu. Tehtävien lisääntymisen ja vaihtuvien vuosien välillä ilmenee selvä positiivinen korrelaatio. Opiskelijat saavatkin yhä enenevässä määrin avartavaa tiedekasvatusta, jonka näen luku- ja kirjoitustaitoon verrattavissa olevana välttämättömyytenä 2000-luvun Suomessa. Parhaimmillaan tiede voi luoda kokemuksia elämänhallinnasta, sillä tutkimustieto säätelee oikeastaan yhteiskuntamme kaikkia elämänaloja. Koska tiede on saanut tällaisen monopoliaseman yhteiskuntamme monitahoisena kehittäjänä, on ilmeistä, että opiskelijat tarttuvat opiskelun vapauteen yhä intohimoisemmin. Ja hyvä niin!

Niin, mutta miten sinä käytät akateemista vapauttasi? Miksi tulit yliopistoon? Eräs ystäväni kertoi opiskelevansa pelkästä oppimisen ilosta tietämättä lainkaan, mikä hänestä tulisi isona. Jäin pohtimaan silloin kysymystä, kuuluuko akateemiseen vapauteen todella myös tällaisen orientaation mahdollisuus. Ystäväni perusteli tätä elämäntapaopiskeluaan tutkimuksellisen tiedon itseisarvolla. Tämä poiki tietysti kysymyksen siitä, millaisia odotuksia itse yliopisto asettaa opiskelijoilleen. Tiivistyykö sen tavoite yleiseen sivistysihanteeseen?
Vastaisin, että kyllä ja ei.

Yliopiston nykyisen strategian mukaan tämä instituutio vaalii herkeämättä sivistystä sivistysvaltiossa. Helsingin yliopiston avajaistilaisuudessa rehtori Ilkka Niiniluoto teroittikin yliopiston perustehtävää yhteiskunnan henkisenä uudistajana. Toisaalta yhteiskunnan tulee tukea sen toimintaa, ja vastaavasti tieteen tehtävänä on vastata yhteiskunnan ja ihmiskunnan odotuksiin. Millaista tehtävää tämä merkitsee sitten meille ahkerille opiskelijoille?

Käytännöllisesti katsoen me opiskelijat haemme opinnoiltamme varmasti henkivakuutusta tulevaisuuteen. Tarvitsemme yksinkertaisesti ammatin saadaksemme työtä ja ollaksemme näin tuotteliaita. Ja yhteiskunta tarvitsee meitä jokaista. Ratkaisevaa on lopulta eri alojen kysyntä työmarkkinoilla. Kannattaa pitää huolta, ettei elämäntapaopiskelusta tulisi kansakunnan voimavarojen tuhlaamista. Yliopiston julistama sivistys palvelee siis kaikkea elämää, ja työssä käyvän ihmisen elämää kaikkein parhaimmillaan.

Suomalaisopiskelijoina saamme iloita aidosti tasavertaisesta koulutusjärjestelmästämme. Saamme iloita aidosti myös siitä, että keskustalaisella aluepolitiikalla on ollut merkittävä vaikutuksensa nykyiseen kehitykseen. Parannusehdotukset eivät kuitenkaan lopu, eikä niiden pidäkään. Paljon keskustelua on herättänyt viime aikoina mm. yliopiston perusrahoitukseen ja autonomiaan liittyvät kysymykset. Muistuttaisin kuitenkin, että Suomessa tutkimukseen suunnataan julkisia varoja aika merkittävästi. Tutkimus- ja kehittämisvarat ovat tällä hetkellä OECD-maiden huippua, jollemme huomioi Ruotsin tilannetta. Ja mitä tulee yliopiston autonomiaan, yliopistolakimme on harvinaisen lyhyt ja selvä suhteessa muihin vastaaviin Euroopassa. Tietääkseni tämä suomalainen versio sallii yliopistoillemme enemmän autonomisia ratkaisuja kuin millekään toiselle yliopistolle Euroopassa.

Korkeakoulupolitiikan muuttuvat haasteet edellyttävät kuitenkin jatkuvaa uudelleen arviointia. Akateeminen vapautemme sallii ja suosittelee sitä meille. Jotta voimme arvioida rehellisesti tiedekuntiemme opetuksessa käytettäviä tiloja, varoja, resursseja ja opetustarjontaa, se edellyttää itsenäistä ajattelua eli oman näkemyksen luomista. Tämä on juuri sitä akateemista vapautta. Vastuullista sellaista.

Laura Kallio
Hallituksen jäsen,
Helsingin Keskustaopiskelijat ry