torstai 27. syyskuuta 2007

Helsingin yliopiston opiskelijat ovat varsin tyytyväisiä sähköisen viestinnän tarjoamiin palveluihin

Avajaiskarnevaalit olivat suorastaan menestys. Tunnelma oli korkealla ja myös kyselyyn vastattiin varsin aktiivisesti. Tiedustelimme kyselyssämme opiskelijoiden mielipiteitä sähköisestä viestinnästä yliopistolla, ja kokemuksia opinto-ohjauksen riittävyydestä.

Yli puolet kyselyyn vastanneista koki yliopisto tarjoaman sähköisen opetuksen, tiedotuksen ja neuvonnan myönteisesti. Loput suhtautuivat lähinnä neutraalisti (eivät osanneet sanoa) ja vain noin 17 % suhtautui sähköisiin palveluihin kielteisesti. Kielteisenä koettiin lähinnä sähköisten järjestelmien sekavuus ja niiden opettelemisen vaikeus.

Tiedustelimme kyselyssämme myös opiskelijoiden kokemusta opintojen ohjauksesta yliopistolla, ja noin kaksi kolmasosaa vastanneista ilmoitti saaneensa riittävästi ohjausta opiskelunsa tueksi. Kokemukset siis olivat ylipäätään varsin positiivisia. Kyselyä tulkitessa tulee kuitenkin ottaa huomioon suhteellisen suuri fuksien osuus vastanneista. Heidän kokemuksensa kun perustuvat lähinnä orientoivan viikon pohjalle. Jokseenkin tämän perusteella voidaan päätellä, että yliopistomme opiskeluorientointi on onnistunut kiitettävästi ainakin tämän syksyn osalta.

Mielenkiintoista olisi tutkintouudistuksen kannalta selvittää, kuinka opinnoissaan pidemmälle ehtineet opiskelijat kokivat aikanaan orientoivan jaksonsa. Käsitykseni mukaan uudistuksessa painotetaan erityisesti opintojaan aloittavien opiskelijoiden perehdyttämiseen yliopistomaailmaan. Avajaiskarnevaalikyselyn perusteella asiasta ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä tutkintouudistuksen tuottamiin tuloksiin. Voidaan kuitenkin todeta, että sähköiset palvelut eivät ole tuottaneet juurikaan ongelmia, vaan lähinnä helpottaneet yliopisto-opiskelijoiden arkea.


Suvi Pääkkönen

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */