maanantai 26. marraskuuta 2007

Helsingin Keskustaopiskelijoiden uusi hallitus ja liittohallitusehdokkaat valittu

Helsingin Keskustaopiskelijoiden syyskokous valitsi uudet suunnannäyttäjät ensi vuodelle. Kokous alkoi kuitekin jättiyllätyksellä, kun kokoukseen vierailulle tullut Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Juha Iso-Aho ilmoitti, että pyrkii jatkokaudelle. Iso-Ahon lähteminen mukaan puheenjohtajakisaan tekee siitä todella mielenkiintoisen ja todellisen. Mukaan puheenjohtajakilpailuun on ilmoittautunut myös Liisa Ansala, joka toimii tällä hetkellä SYL:n liittohallituksessa. Tänä viikonloppuna pidettävästä liittokokouksessa ratkeaa, kenestä tulee uusi puheenjohtaja.

Kokouksessa päätettiin asettaa Helsingin keskustaopiskelijoiden ehdokkaat Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen. Ehdokkaaksi liiton varapuheenjohtajaksi valittiin Asko Autelo ja ehdokkaaksi liittohallituksen jäseneksi Riitta-Liisa Kemppainen.

Hallituksen valinta meni äänestyksiin. Puheenjohtajaksi valittiin tiukkojen äänestyksien jälkeen teol.yo Kalle Peltokangas. Varapuheenjohtajaksi myös tiukan äänestyksen jälkeen teol. yo Laura Kallio. Helsingin Keskustaopiskelijoiden uudessa hallituksessa istuvat tulevana vuonna oik.tiet. yo Jouko Hämäläinen, mm. yo Jaakko Huhtanen, fil. yo Sini Luokkanen, valtiot. kand. Asko Autelo ja oik. yo Riitta-Liisa Kemppainen.

Kokouksessa keskusteltiin ensi vuoden toiminnasta, jota tulee olemaan runsaasti. Uutena asiana tullaan aloittamaan mm. keskustelutilaisuuksien järjestäminen yhdessä Otaniemen keskustaopiskelijoiden kanssa. Ensi vuosi tulee vaikutustyössä painottumaan paljolti koulutuspolitiikkaan yliopistolain muutoksen vuoksi. Sosiaalipolitiikassa asumisasiat tulevat olemaan tärkeinpiä edunvalvonnan suhteen.

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */