torstai 8. marraskuuta 2007

Suuri kiitos kaikille äänestäjille!

Vaalit ovat nyt takana. Keskustan Opiskelijaliitto saavutti muutaman lisäpaikan valtakunnallisesti. Helsingissä emme kuitenkaan saavuttaneet toista paikkaa tälläkään kertaa. Tulos ei ole ihan tyydyttävä ottaen huomioon, kuinka paljon teimme työtä. Vaalitulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö aktiivinen vaikuttamistyö jatkuisi HYY:ssa. Se tulee varmasti jatkumaan entistä väkevämpänä.

Lämpimät onnittelut Kalle Peltokankaalle edustajistoon pääsystä! 42 ääntä on hieno äänisaalis. Loistava vaalityö toi tulosta. Keskustaopiskelijat voi olla ylpeä edaattoristaan!

Ainejärjestöt menivät suorastaan huikeaan voittoon saavuttaessaan 17 paikkaa HYYn kuudestakymmenestä edustajistopaikasta. Ainejärjestöt olivat tehneet hienoa vaalityötä. Siitä ei pääse mihinkään. Poliittisista ryhmistä vain vihreät kasvattivat paikkalukuaan yhdellä. Muuten poliittisilla ryhmillä oli vaikeaa. Hieman samanlainen trendi vallitsi muissakin ylioppilaskunnissa.

Nyt on aika vetää hieman henkeä, mutta vuosi ei ole politiikan saralla vielä lähelläkään ohi. Edessä on vielä Syln liittokokous sekä KOLn 70-vuotisjuhlaliittokokous 1-2.12., jonka olemme saaneet järjestettäväksi. Loppuvuodestakin tulee siten todella mielenkiintoinen.

Vaaleja tulee ja menee. Seuraaviin edustajistovaaleihin ei ole loppujen lopuksi kuin kaksi vuotta. Sitä ennen ovat vielä kuntavaalitkin ensi vuonna. Politiikka ei ole kuitenkaan vain vaaleja, vaan se on vaikuttamista ihmisten arkipäiväisiin asioihin. Hoitamalla ne hyvin ansaitaan ihmisten luottamus. Sen näimme eduskuntavaaleissakin, vaikkakin edustajistovaaleja ei voi siinä mielessä eduskuntavaaleihin verratakaan, koska edustajistovaaleissa politiikka jää sivuosaan ehdokasmäärien ratkaistessa suurimman osan äänimääristä.

Valtavan suuri kiitos vielä kaikille, jotka annoitte tukenne keskustaopiskelijoille. Voin vakuuttaa, että äänenne ei mennyt hukkaan. Jatkamme työtämme opiskelijoiden ja koko yhteiskuntamme paremman tulevaisuuden puolesta!

Lisätietoja vaaleista: http://www.syl.fi/asiakirjat/edarivaalitulokset_2007/view?cf=news <http://www.syl.fi/asiakirjat/edarivaalitulokset_2007/view?cf=news>.

HYYn vaaleista: www.hyy.fi/vaalit

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */