torstai 17. huhtikuuta 2008

Informaatioähky (Oli: Kainuun järvien happitilanne)

Kainuun ympäristökeskus tiedotti 14.4.2008 Kainuun järvien happitilanteesta. Tiedotteen mukaan järvet jäätyivät Kainuussa tänä talvena keskimääräiseen aikaan, mutta koska jäätyminen tapahtui nopeasti, jäi järvien pohjalle normaalia lämpimämpää vettä. Biologinen toiminta on ollut aktiivisempaa jään alla ja se on kuluttanut happea keskimääräistä enemmän, jolloin järvien happitilanne on mennyt keskimääräistä huonommaksi ja alusvesi on useassa järvessä lähes hapetonta.

Sähköpostini täyttyy päivittäin mitä ihmeellisimmillä tiedotteilla milloin mistäkin. Välillä mietin, mitä mieltä on roikkua erilaisten viranomaisten tiedotelistoilla ja saada informaatiota Vuokkijärven vesitilanteesta tai torjunta-aineiden ympäristövaikutuksista. Kainuun ympäristökeskuksen lisäksi saan tiedotteita sähköpostiini myös Uudenmaan ympäristökeskukselta ja valtakunnallisia tiedotteita Ympäristöministeriöstä sekä Suomen ympäristökeskuksesta. Lisäksi Työ- ja elinkeinoministeriö muistaa minua miltei päivittäin tiedotteilla, eikä Eduskuntakaan jää paljoa jälkeen. Lisäksi erilaiset järjestöt tiedottavat jatkuvasti tapahtumistaan ja lähettävät kannanottojaan julkisuuteen, jotka päätyvät sähköpostilokeroihin. Tämän lisäksi on mahdollista tilata lisää luettavaa RSS-syöitteinä tai vastaavina – mikäli siis on riittävän näppärä tietokoneensa kanssa. Surfaaminen netissä ei riitä, kun pitäisi lukea lehtiä ja seurata ajankohtaisohjelmia televisiotakin. Lisäksi olisi syytä sivistää itseään lukemalla myös kirjallisuutta ja katsomalla elokuvia tai ainakin jotain saippuasarjaa, jotta kykenisi osallistumaan pikkukeskusteluihin cocktail-tilaisuudessa.

Hyvällä tahdollakaan kaiken mahdollisen seuraamiseen ei jää aikaa tai energiaa. Oppimateriaalin kasaaminen ja sen päähän takominen vie jo tolkuttomasti aikaa. Vähäisestä vapaa-ajasta pitäisi nipistää aikaa unelle ja liikkumiselle tai edes ystävien tapaamiseen. Unohtamatta tietysti sellaisia velvoitteita kuin työ tai järjestötoiminta. Kysymys ei liene vielä ihan informaatioähkystä (sen tieteellisen näkemyksen mukaan), mutta melkoisesta informaatiotulvasta. Joka tapauksessa saatavilla olevaa tietoa, jopa äärimmäisen mielenkiintoista materiaalia, on maailma pullollaan. Kanssaihmisten silmissä pitäisi näyttää aikaansa ja yhteiskuntaansa seuraavalta, mutta myös omaa alaa seuraavalta ja tietysti globaaleja kysymyksiä seuraavalta. Onhan se nyt perin outoa, jos yhteiskunnalliset asiat kiinnosta. Kaikkeen pitäisi olla aina kanta ja näkemys. Jotenkin alan ymmärtää ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti ehdi seurata politiikkaa tai muutakaan ympärillään tapahtuvaa. Kysymys ei välttämättä ole kiinnostuksen puutteesta, vaan siitä informaatiomäärästä ja informaation laaja-alaisuudesta. Asioiden hallinta jo omassa työssä tai opiskelun osalta voi vaatia paljon pohdiskelua, jolloin aikaa ja energiaa ei kerta kaikkiaan ole enempää.

Onneksi tulossa on kesä ja mahdollisuus lomailuun. Saa muuttaa maalle syljeksimään kattoon ja raapimaan mahaansa, jolloin aikaa pitäisi riittää myös riippumatossa loikoiluun ja muuhun laiskotteluun.

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */