Imperialismin uudet kasvot

Palasin juuri viime viikonloppuna Keskustan Opiskelijaliiton järjestämältä Brysseliin suuntautuneelta opintomatkalta, jota voisi kuvailla onnistuneeksi: reissulta jäi käteen muutakin kuin käsintehtyä suklaata ja aimo annos väsymystä – olihan matkan kohteena sentään Euroopan Unionin pääkaupunki. Tapasimme europarlamentaarikot Anneli Jäätteenmäen ja Samuli Pohjamon, tutustuimme Euroopan parlamentin ja komission toimintaan sekä katsastimme tärkeimmät nähtävyydet, pikkuruista Manneken Pisiä unohtamatta. Sukelsimme muutaman päivän aikana hieman pintaa syvemmälle eurooppalaisen päätöksenteon maailmaan, ja opimme niitä lainalaisuuksia ja syy-seuraus-suhteita, jotka ovat varsin merkityksellisiä meidän suomalaistenkin kannalta.

Brysselin matka herätti monenlaisia ajatuksia; Belgian kansainvälinen pääkaupunki ei upeasta julkisivustaan huolimatta edusta niin puhtoisia aatteita, kuin voisi erehtyä luulemaan. Belgian historia kertoo nimittäin kaikkea muuta kuin puhtoista tarinaa: Belgian vauraus on aikanaan saavutettu pitkälti siirtomaan Kongon luonnonkumilla, kadut on kivetty kongolaisten verellä ja siirtomaavallan hallinnon harjoittaman terrorin katsotaan täyttävän jopa kansanmurhan mittasuhteet. Mutta onko tämäntapainen imperialismi vain historiaa? Mistä talouskasvumme nykyään kumpuaa?

Kuten taannoisella Kirkon Ulkomaanavun vierailulla saimme järkyttyneinä kuulla, ja välillä saamme lehtiartikkeleistakin lukea, on esimerkiksi Kongon asema luonnonvaroineen käytännössä edelleen siirtomaa-ajankaltainen. Köyhimpien maiden riisto ei ole siis vieläkään valitettavasti jäänyt historiaan; imperialismi on nyt vain saanut uudet kasvot ja uuden nimen. Itse asiassa nykypäivän imperialismi on kasvotonta ja se luetaan vain globalisaation välttämättömiin ”lieveilmiöihin”, jotka toimivat nimettömästi ja salakavalasti vailla vastuunottajia. Ylikansalliset yhtiöt, monet johtavat suomalaisyritykset mukaan luettuina, toimivat kylmästi markkinatalouden ehdoin, ajattelevat vain parempaa tulosta jokaisen vuosineljänneksen jälkeen keinoja kaihtamatta ja näin aiheuttavat suuria sisäisiä ongelmia ja mittavaa inhimillistä kärsimystä monissa kolmannen maailman valtioissa.

Globaali oikeudenmukaisuus ei saa olla vain kaunis aikomus vaan sen tulee olla vähintäänkin yhtä itsestään selvä asia, kuten globaalit markkinat jo on. Tässä riittääkin työsarkaa niin YK:lle ja EU:lle kuin avustusjärjestöille ja tavallisille kansalaisille. Onneksi me voimme kuitenkin vaikuttaa yllättävänkin paljon kuluttajina. Ensin on vain tunnistettava – ja tunnustettava – maailmanlaajuiset epäkohdat, joihin moni meistä on syyllinen aivan tietämättään. Mistähän sinunkin tietokoneesi ja kännykkäsi komponenttien materiaalit ovat peräisin? Entä kenenhän taskuihin myyntivoitot ovatkaan päätyneet? Ihmisoikeuskysymyksistä ja ympäristövaikutuksista on varmasti turha tässä yhteydessä puhuakaan.

Sini Luokkanen
Filosofian ylioppilas
Helsingin Keskustaopiskelijat ry:n hallituksen jäsen
Järjestö- ja kv-vastaava