maanantai 16. kesäkuuta 2008

Puoluekokouksen hyvä henki kantaa vielä kauas!

Keskustan puoluekokous, jota on tituleerattu Euroopan puoluekokouksista osallistujamäärältään suurimmaksikin, oli taas todella mielenkiintoinen ja loi varmasti puolueen aktiiveihin hyvää henkeä.  Jännitystä kokouksessa riitti etenkin varapuheenjohtajavaalissa. Kokouksessa oli hyvää poliittista keskustelua, jota siivittivät puolueen järjestöjen tekemät reilut 290 aloitetta. Kokouksen todella monissa puheenvuoroissa korostettiin puolueen yhtenäisyyttä:  vaalirahakohusta ja keskinäisestä syyttelystä haluttiin siirtyä jo katsomaan kohti tulevia vaaleja ja tulevaa syksyä. 

Puoluekokous valitsi yksimielisesti Matti Vanhasen jatkamaan puolueen johdossa. Vanhanen sai raikuvat suosionosoitukset eikä suotta.  Vanhanen ansaitsi  selvän puoluekokouksen luottamuksen kaikista vaalirahakohuista ja muista hänen yksityiselämäänsä liittyvistä asioista huolimatta.  

Puoluekokouksessa varapuheenjohtajavaali oli erittäin jännittävä etenkin siksi, että jo ennen kokousta Tuomo Puumalan tiedettiin olevan todella lähellä varapuheenjohtajan paikkaa. Nuorten raivokkaan kampanjan jälkeinen lopputulos olikin, mitä parhain sillä Puumalan saama 970 ääntä oli toiseksi eniten! Tulos oli todella mainio ja antoi selvän tunnustuksen Puumalan tekemälle työlle ja nuorten aktiivisuudelle.  Ylivoimaisesti eniten ääniä vaalissa sai Paula Lehtomäki, joka ei ollut varmasti kenelläkään yllätys. Sen verran vakuuttavasti Lehtomäki esiintyi puoluekokouksessakin. Kolmanneksi varapuheenjohtaksi valittiin Antti Rantakangas. Vanhasta puheenjohtajistosta putosi Mari Kiviniemi. Kiviniemi on tehnyt ministerinä ja varapuheenjohtajana todella hyvää, mutta vaaleissa kukaan ei voi ikinä olla varma paikastaan. Vaalin jälkeen  Vanhanen kiitti Kiviniemeä varapuheenjohtajana toimimisesta ja hänen antamastaan tuesta hallituksessa. Toivon myös Kiviniemelle voimia tuleviin kuntavaaleihin ja ministerin toimeen!

Puoluesihteerivaalissa Jarmo Korhosen voitto oli todella selkeä. Jopa yllättävänkin selkeä.  Korhonen sai puoluekokouksessa kiitosta hyvin tehdystä työstään ja siten vaalituloksen myötä selkeän luottamuksen puoluekokousväeltä. Voitto oli Korhoselle ansaittu, sillä hän oli puoluekokouksessa vakuuttava ja osoitti kantavansa vastuun hankalissakin tilanteissa.  Korhonen ja koko puoluejohto ansaitsevatkin saada nyt työrauhan, jotta vaaleihin päästään menemään täydellä vauhdilla! 

Puoluekokouksessa opiskelijoiden ja nuorten asiat saivat hyvin julkisuutta. Allekirjoittanut käytti puheenvuoron KOL:n kuntavaaliteemoista. Puheenvuorossa korostin mm. joukkoliikenteen tärkeyttä, perheellisten opiskelijoiden oikeutta kuntakohtaiseen kotihoidontuen kuntalisään, opiskelija-alennusten merkitystä kulttuuri ja liikuntapalveluissa sekä laadukkaasta opiskelia-asumisesta kunnissa. SYL:n hallituksen jäsen Tuomas Vanhanen kertoi KOL:n perusturvatyöryhmän tuottamasta raportista, joka luovutettiin illalla KOL:n illanvietossa Matti Vanhaselle. (kuntavaaliteemoja ja perusturvatyöryhmän raporttia esiteltiin myös KOL:n osastollakin). Puheenjohtaja Iso-Aho kertoi yleiskatsauksen KOL:n toiminnasta yleispuheenvuoroissa. Lisäksi Joensuun ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja KOL:n liittohallituksen jäsen Jussi Sallinen toimi yhtenä puolueen neljästä puheenjohtajasta! Valiokunnissa opiskelijoilla ja nuorilla oli omat edustajansa. Voidaankin sanoa, että olimme  opiskelijoina  ja nuorina varsin hyvin esillä. 

KOL:n ja KOL:n osastojen tekemistä puoluekokousaloitteista suurin osa sai myönteisen vastaanoton. Näistä voisi mainita esimerkiksi sen opinto-ohjaukseen liittyvän aloitteen. Aloitteessa vaaditaan, että päteviä ja täysipäiväisiä opinto-ohjaajia tulee tulee olla ainakin yksi per 200 opiskelijaa. Muista aloitteista voisi mainita mm  opintorahaan liittyvän huoltajakorotuksen, joka meni myös läpi, ja jota tullaan puolueessa viemään siten eteen päin. Helsingin Keskustaopiskelijoiden laatimista aloitteista meni läpi kaksi:  aloite opettajien pedagogisten valmiuksien paranmisesta sekä  yliopiston pätkätöiden vähentämiseksi ja henkilöstöpolitiikan parantamiseksi. Kolmas aloite, joka oli ylivoimaisesti radikaalein, koski julkisen liikenteen alv:n poistamista. Se ei  mennyt läpi, mikä oli toisaalta odotettuakin, sillä sen todettiin olevan todella hankala jo EU-lainsäädäntöönkin liittyvien  verotuksellisten seikkojen vuoksi.  Alla vielä linkki puoluekokouksen sivuille, josta löytyvät kaikki aloitteet puoluekokousasikirjasta: www.europansuurin.com

 Lisää kokouksesta mm. Suomen Keskustan nettisivuilta www.keskusta.fi  Alla myös Helsingin Keskustanuorten ja Uudenmaan Keskustanuorten puheenjohtajien yhdessä tekemä  kannanotto, joka tiivistää todella hyvin tunnelmia puoluekokouksesta:

http://linkedinn.wordpress.com/   

Lisäksi alla on myös puheenjohtaja Iso-Ahon kirjoitus puoluekokouksesta:

www.keskustaopiskelijat.blogspot.com

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */