sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

KOL: Juha Iso-Aho ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) esittää puheenjohtajaansa Juha Iso-Ahoa (27) ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin. Puolueessa kansainvälisen politiikan osaajaksi tunnustettu Iso-Aho opiskelee Aleksanteri-instituutin Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisteriohjelmassa.

Suomi ja Euroopan unioni tarvitsevat uutta virtaa ja positiivista otetta asioiden hoitoon. Europarlamentissa Iso-Ahon kaltaiset asiantuntijat ja hyvät verkostoitujat ovat omimmillaan, kun ratkotaan rajat ylittäviä suuria kysymyksiä kuten tulevaisuuden energiantuotantoa tai Itämeren rehevöitymistä.

Iso-Aho korostaa läheisyysperiaatteen toteutumista unionin toiminnassa. Hän uskoo, että juuri Euroopan unionin kautta Suomi saa äänensä parhaiten kuuluviin voimakkaasti muuttuvassa maailmassa. Samalla unionin tulee sisäisessä päätöksenteossa keskittyä vain kaikkia jäsenmaita koskeviin asioihin.

- Juha on luotettava ja jämäkkä asioiden eteenpäinviejä, kuvailee KOL:n varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Rinkinen ja jatkaa, että Iso-Aholla on paljon kokemusta kansainvälisestä toiminnasta muun muassa Pohjoismaiden Keskustanuorissa ja Euroopan liberaalinuorissa. - Juuri näitä käytännön taitoja tarvitaan sekä europarlamentin istuntosalissa että käytävillä, muistuttaa Rinkinen.

Keskustan puoluevaltuuskunta päättää puolueen ehdokaslistasta Euroopan parlamenttivaaleihin syyskokouksessaan. Euroopan parlamentin vaalit järjestetään kaikissa unionin jäsenmaissa kesäkuussa 2009. Vaaleissa valitaan yhteensä 732 Euroopan parlamentin jäsentä. Suomesta jäseniä valitaan 13.

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */