maanantai 1. helmikuuta 2010

Työttömyys on osa arkea jo joka viidennen alle 25-vuotiaan kohdalla - Tänä keväänä on suuntaan saatava muutos

Nuorisotyöttömyys kasvaa huolestuttavan nopeasti ja uusimpien tilastojen mukaan jo yli 33000 alle 25-vuotiasta on jo työttömänä. Luku on valtava, sille melkein joka viides alle 25-vuotias joutuu olemaan vailla työtä. Kuluneella viikolla myös mediassa nousi keskustelua aihepiiristä. Suomen Keskustanuoret teki viime viikolla aloitteen niin sanotusta nuorisotuposta ja kutsui kaikki poliittiset nuorisojärjestöt keskustelemaan, miten nuorisotyöttömyyteen saadaan löydettyä ratkaisuja. On ensiarvoisen tärkeää, että nuorisotyöttömyyden ongelmien ratkaisemiseen käytetään nyt aikaa ja vaivaa, mutta ennen kaikkea sen hoitoon pitää löytyä myös taloudellisia panostuksia. Vanhasen hallitus onkin lupaillut panostuksia lisäbudjettiin, mutta poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen tulee tässä kysymyksessä olla ”piikkeinä hallituspuolueiden lihassa" ja pitää huolta, että panostukset nuorisotyöttömyyden hoitoon ovat riittäviä.

Nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen ja sen aiheuttamien haittojen minimoiminen liittyy osaltaan käynnissä olevaan SATA-komitean työhön, jossa on etsitty sosiaaliturvan kannustavuuteen ja tuloloukkuihin ratkaisuja. Haaste on valtava ja komitea on kohdannut myös paljon kritiikkiä. Tästä yhtenä esimerkkinä on viime keskiviikkona köyhyystutkija Heikki Hiilamo luonnehti Kauppalehdessä komitean perusturvajaoston toimintaa vain hyvätuloisia ja ansiosidonnaiseen tukeen oikeutettujen työelämäasioiden edistämisestä. Hänen mielestään jaosto on unohtanut tärkeimmän eli köyhyys- ja tuloloukkujen poistamisen sekä köyhimpien kansanosien elintason parantamisen. Artikkelissa oli mielestäni hyvä näkökulma sosiaaliturvan uudistamiseen, koska varsin usein etenkin nuorilla ansiosidonnaista ei ole ehtinyt kertymään niin paljon kuin pitkään työelämässä olleilla. Lisäksi tuloloukkujen vuoksi pahimmillaan toimeentulotukea saavan perheen nuoren ei kannata ottaa edes työtä vastaan, koska se laskee koko perheen yhteenlaskettuja tuloja.


Nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi ollaan ehdottamassa myös tiukennuksia alle 25-vuotiaiden elämän ja työllistymisen valvontaan. Ehdotetussa nuorisolain muutoksessa kuntien halutaan seurata entistä aktiivisemmin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mielestäni valvonta ei ole sinänsä itsessään hyvä asia, mutta toisaalta kuntien tukiverkostojen yhteistyön parantaminen voisi tuoda toivottuja tuloksia. Nuoren ei kuitenkaan pidä kokea tulevansa holhotuksi: työllistämiseen, koulutukseen sekä elämänhallintaan annetun tuen lisäksi tuki- ja yhteistyöverkoston tulisi olla niin kannustava, että se kannustaisi nuorta myös oma-aloitteisuuteen. (Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty). Toisen asteen kouluissa tämä tarkoittaisi mielestäni parannuksia mm. opinto ja työelämäohjaukseen, ja erilaisten oppimistapojen huomioimista. Lisäksi esimerkiksi myös oppisopimuskoulutusjärjestelmän kehittäminen varmasti palvelisi näiden tavoitteiden saavuttamista.

Tämä viikko tulee jatkumaan työmarkkinoihin liittyvillä uutisilla, koska mm. kunta-alalla neuvotellaan sopimuksesta ja työmarkkinajärjestöt neuvottelevat puolestaan eläkeiän nostamisen keinoista. Myös Keskusta kutsuu kaikki mukaan keskustelemaan suomalaisesta työstä ja työelämästä. Tänään järjestetään Suomitori-keskustelutilaisuus  Helsingissä klo 17 alkaen Sokos Hotel Presidentissä.  Tervetuloa keskustelemaan! Lisätietoja alla olevasta linkistä:
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Keskusta_viestii/Keskusta_viestii_.iw3?showmodul=149&newsID=8c7681a1-c558-4110-9c07-ae0c132e97ed

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */