Opiskelija mukana yliopiston muutoksessa

Koulutuspolitiikka puhututtaa, ei ainoastaan opiskelijoita, vaan myös valtiomme johtajia. Yliopistolain uudistus ja uusi innovaatioyliopisto ovat tällä hetkellä erittäin paljon erilaisia mielipiteitä herättäviä asioita. Viime torstaina 13.3. eduskunnan kyselytunnilla uusi innovaatioyliopisto aiheutti kiivaan keskustelun eduskunnan ja hallituksen välillä. Kysymyksiä nousi erityisesti opposition taholta runsaasti. Ne käsittelivät mm. Yliopistoilla tehtävän tutkimustyön säilymistä riippumattomana, lakiuudistuksen vaikutusta yliopistojen taloudelliseen asemaan, sekä eri yliopistojen joutumista epätasa- arvoiseen asemaan kilpaitaessa elinkeinoelämältä tulevista panostuksista. Paljon keskusteltiin yliopistojen rahoituksen järjestämisestä. Takaako valtio yliopistoille perusrahoituksen? Jäävätkö muut yliopistot uuden innovaatioyliopiston jalkoihin?

Näkökulma, jota hallitsee vain raha, herättää minussa vahvoja tunteita meidän opiskelijoiden asemasta. Onko raha ainoa keino, jolle voidaan antaa mitään merkitystä? Kaikkea mitataan rahassa ja tuottavuus pitää olla korkea. Opiskelijoista pitäisi tulla pikavauhtia työvoimaa elinkeinoelämälle, jotta opiskelu olisi tehokasta. Elinkeinoelämältä toivotaan rahaa yliopistoille, jotta näin tapahtuisi. Jo yliopistoissa keskityttäisiin tutkimaan ja siitä seuraten luultavasti myös opettamaan niitä asioita, jotka ovat tuottavat runsasta taloudellista hyötyä. Tämä ei voi olla meidän, opiskelijoiden, etu. Miten arvotetaan sellaista yliopistotutkimusta, joka taloudellisesti ei ehkä olekaan kovin tuottavaa? Ihmistutkimus ja sen tulokset näkyvät ihmisten hyvinvoinnissa, mutta niitä ei voi mitata suoraan millään taloudellisilla mittareilla. Entä onko niin, että halutessani opiskella vaikkapa meriargeologiaa, se ei olekaan mahdollista vaan tärkeämpää on valmistua nopeasti jollekin taloudellisesti arvokkaalle alalle työvoimaksi tuottamaan takaisin niitä rahoja, jotka elinkeinoelämä on suunnannut yliopistolle. Eikö yliopistojen yksi tärkeä tehtävä olekin kansansivistysksen ylläpito? Tämä ajatus kansansivistyksestä sisältää paljon enemmän kuin rahalla pystytään määrittelemään.

Keskustelua tulee varmasti myös herättämään tulevat korkeakoulu- uudistukset. Yksikkökoon kasvattaminen ja pieten yksiköiden lakkauttaminen ovat toisaalta hyvin ymmärrettäviä. Rahaa ei kannata heittää hukkaan. Jos opettaminen ja tutkiminen tulee halvemmaksi ja tehokkaammaksi suuremmissa yksiköissä, niin se kuulostaa aivan järkevältä. Entä opiskelijoiden asuminen, terveydenhuolto, oppiminen sekä oppimisympäristö? Onko järkevää rakentaa uusia opiskelija- asuntoja? onko järkevää keskittää opiskelijoita suurempiin keskuksiin? Tuleeko suurista yksiköistä ulos entistä viisaampia insinöörejä tai maistereita? Tehokkuus ei aina tarkoita sitä, että opiskelijoilla ja opettajilla asiat olisivat paremmin. Pienissä yksiköissä ilmapiiri ja opiskelijoiden olot voivat olla jopa paremmat kuin suuremmissa. Toiset tykkäävät, että ympärillä on paljon tekemistä ja ihmisiä, mutta monet viihtyvät myös rauhallisessa ympäristössä, eivätkä kaipaa aktiviteettivyöryä. Monesti erilaiset toiminnot, kuten terveydenhuolto toimivat selvästi paremmin pienissä yksiköissä. Ja joskus pieni yksikkö saattaa olla jopa taloudellisesti tehokkaampi.

Tärkeää olisi muutosten myllyjen pyöriessä, että opiskelijoiden mielipide kuuluisi. Vaikka on tärkeää olla tehokas, on myös pidettävä mielessä opiskelijoiden halu toteuttaa ja sivistää itseään eri tavoin. Näennäinen taloudellinen tehokkuus ei aina välttämättä olekaan tehokas. Opiskelijoiden ja tutkijoiden tulee myös jaksaa istua työpaikallaan ilman loppuunpalamisen oireita. Mielestäni tehokkuus on sitä, että oppilaitoksissa kasvaa älykkäitä, omaan itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun kykeneviä yksilöitä, joita ei ole ajettu tehotuotannon muottiin. Näin monipuolinen sivistys säilyy yhteiskunnassamme.

Jouko Hämäläinen
Oik. YO