keskiviikko 8. lokakuuta 2008

"EI" syrjinnälle

Viime viikolla tapahtunut Lapin kansan tulevan päätoimittajan erottaminen jo ennen tehtävien alkamista herättää kysymyksen siitä, kuinka hyvin tasa- arvo sekä syrjintäkiellot Suomessa todella toteutuvat. Jo pitkään on puhuttu palkkatasa- arvosta miesten ja naisten välillä, mutta myös muunlainen tasa- arvon ja syrjimättömyyden huomioiminen lienee paikallaan.

Syrjintä työelämässä ja työnsaannissa voi näkyä ihmisten työn tekemiseen vaikuttamattomien seikkojen kuten sukupuolen, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai muun vastaavan seikan perusteella tapahtuvana henkilöiden eriarvoistamisena. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan minkään tällaisen ominaisuuden takia. Tätä periaatetta noudattaen työntekijää ei missään tapauksessa saa irtisanoa tapauksessa, jossa hänen seksuaalinen suuntautumisensa on valtaväestöstä poikkeava. Tällaisen, henkilön yksityiselämään liittyvän asian tuominen työnteon esteeksi ei saa olla perusteena työsuhteen irtisanomiseen.

Yhdenvertaisuuden toteutuminen tai toteutumattomuutta on monesti vaikea todeta yritysmaailmassa. Esimerkiksi työntekijöitä valitessa on vaikea näyttää toteen, että työnantaja olisi käyttänyt syrjiviä perusteita työntekijöitä valitessa. Tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa ei voida kuitenkaan suvaita minkäänlaista yhdenvertaisuuden vastaista toimintaa. Siksi olisikin tärkeää puuttua jo pienempiinkin syrjintään viittaaviin toimiin. Mm. ulkomaalaistaustaisten henkilöiden vaikeudet saada töitä saattavat osittain johtua siitä, että suomalaiset juuret omaavat ovat muka parempia ja siten etusijalla, vaikka näennäisesti minkäänlaista syrjintää ja epäyhdenvertaisuutta ei olisikaan tapahtunut.

Johanna Korhosen tapauksessa tarkat faktatiedot eivät ole selvinneet, koska molemmat osapuolet väittävät irtisanomisen johtuvan eri perusteista. Kuitenkin tuntuu siltä, että Korhosen sukupuolisen suuntautumisen tullessa ilmi työnantajapuoli on päättänyt irtisanoa hänen työsuhteensa. Jos näin on tapahtunut, tapauksessa on rikottu selkeästi yhdenvertaisuusperiaatetta ja tällainen toiminta ei ole hyväksyttävää. Siksi olisikin tärkeää, että asia selvitettäisiin ja yhdenvertaisuuden toteutuminen taattaisiin.

Jouko Hämäläinen

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */