Loppuvuosi mennään velaksi- mitattiin sitten miten päin vaan.

Eilen torstaina oli tutkimuslaitos Global Footprint Networkin laskelmien mukaan päivä (overshoot day), jolloin kaikki luonnon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on tämän vuoden osalta kulutettu. Loppuvuoden ihmiset elävät siten velaksi suhteessa uusiutuviin luonnonvaroihin. Suomen osalta tilastot ovat vielä karummat, sillä keskimääräisen suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman 16. suurin. (Suomen ympäristökeskus 2008).

On valitettava tosiasia, että pidemmän päälle velka käy kalliiksi. Siksi ei liene liioiteltua sanoa, että panostukset energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja ylipäänsä uudenlaisiin tuotantomenetelmiin taloudessa tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä, joilla tämä velanotto voitaisiin pysäyttää.

Yhtenä ratkaisevana tekijänä tulevat olemaan yritysten toimintatavat, jossa kestävä kehitys tulisi huomioida nykyistä paremmin. Mutta mitä tämä sitten voisi tarkoittaa käytännössä? Olin maanantaina keskustelutilaisuudessa Yhdysvaltojen suurlähetystössä, jossa paikalla oli tutkija ja businesskonsultti Paul Scheldon . Scheldon on tutkinut paljon kestävän kehityksen liiketoimintaa. Mielestäni hänen vetämässä keskustelussa tuli esille mielenkiintoisia argumentteja kestävän kehityksen liiketoiminnan puolesta. Lisäksi keskusteluissa tuli esille myös se, että ympäristöystävällisemmät tuotantomenetelmät voivat olla myös hyvä mahdollisuus liiketoiminnalle ja oikeastaan toimivien kannustien luominen yrityksille on ympäristön kannalta yksi avaintekijöitä, joilla saasteita ja ympäristön kuormitusta voidaan vähentää.

Yksi esimerkki uudenlaisesta ajattelusta oli käsite yritysten voitosta. Voitolla käsitetään yleensä aina vain yrityksen tuottaman voitto. (profit) On kuitenkin hyvä esittää kysymys, onko tämä tapa enää ainoa oikea tapa miettiä liiketoimintaa ja voisiko yrityksillä olla myös muita kannustimia? En tarkoita tällä, että yritysten kannustinta tuottaa voittoa pitäisi vähentää ja että siinä olisi itsessään mitään pahaa, mutta mielestäni olemme jo voineet yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella ja siihen liittyneellä arvokeskustelulla nähdä muutosta tähän suuntaan. Scheldonin mielestä yritysten tulisikin ennemmin määritellä yritysten voitto ns. triple bottom line (people, planet,profit) mukaisesti. Tällöin pelkän taloudellisen voiton sijasta tarkasteltaisiin voittoa myös ekologisten ja sosiaalisten arvojen kautta. Mielestäni tämä on voisi olla hyvä lähestymistapa pohdittaessa yritysten kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Tämäkään lähestymistapa ei silti ole aukoton, mutta silti ajattelutapana pelkkää taloudellista voittoa monipuolisempi. Lähestymistapa saattaa kuullostaa myös tutulta siinäkin mielessä, että Ranskan presidentti Nicholas Sargozy esitti samanlaista krittiikkiä bruttokansantuotteen suhteen Vaikka Sarkozyn motiivina voidaan nähdä puheessaan myös se fakta, että hän haluaa saada Ranskan talouden näyttämään esimerkiksi Yhdysvaltojen talouden suhteen paremmalta kuin vain BKT:n per capita suhteutettuna (Ranskassa on pidemmät lomat jne), on ehkä asenneilmapiirissä taloudellisten mittareiden käytön suhteen havaittavissa ihan oikeitakin muutoksia.

Keskustelussa nousi esiin myös ajatus siitä, mihin asioihin tieteellisessä tutkimuksessa pitäisi panostaa. Scheldon korosti teknologian kehityksen merkitystä eikä syyttä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että tutkimusresursseja ei valtioilla tai yrityksillä ole loputtomiin. Ei ole siksi sama asia mitä tutkitaan. Aina on olemassa vaihtoehtoiskustannus, jonka vuoksi kaikkiin tutkimusprojekteihin ei rahoitus voi riittää. Voidaankin kysyä, kuinka paljon mahdollisuuksia innovaatioilla oikeasti on kestävän yritystoiminnan, energiatekniikan ja uusiutuvan energian suhteen? Mielestäni niitä on paljon, mutta poliittisten päätösten tekijöiden harmiksi niiden ennustettavuus on todella hankalaa. Ehkä juuri siksi (ja osin päästökaupan vuoksi) ydinvoima pysyy energiakeskusteluiden kestosuosikkina. Tämä ei ole toisaalta ihme, mutta en silti usko, että esimerkiksi Suomen ensisijainen keino olisi energiaongelmien ja päästötavoitteiden suhteen rakentaa montaa uutta ydinvoimalaa, kuten jotkin tahot ovat ehdottaneet. Vaikka ydinvoimasta ei voida vielä pitkään aikaan luopua jo Suomen heikon energiaomavaisuudenkaan vuoksi, en silti näe sitä ensisijaisena tulevaisuuden energia-alana, johon käytettäisiin suuria tutkimuspanostuksia (fuusiovoima on oma lukunsa, mutta en viittaa siihen). Mielestäni uusiutuvan energian kehittämisestä voidaan nähdä paljon suurempia mahdollisuuksia kestävämmän kehityksen ja innovaatioiden ja työllisyydenkin suhteen. Toisin sanoen, mikä on ydinvoimaan panostamisen vaihtoehtoiskustannus suhteessa näihin? Onko se kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna todella kannattavin pidemmän päälle? Suomen kaltaisella pienellä maalla ei "pelimerkkejä" ole liikaa: mitattiin niitä millä mittarilla tahansa. Suomi ei toisaalta ole myöskään ollenkaan huonoimmassa asemassa maailman muihin maihin verrattuna, mutta silti velaksi elämisellekin tulee todennäköisesti jossain vaiheessa seinä vastaan.

Asko Autelo