torstai 6. joulukuuta 2007

Kohti uusia haasteita

Marraskuun loppu ja Joulukuun alku on perinteisesti järjestötasolla muutoksen aikaa kun seuraavan vuoden vastuunkantajia valitaan. Osittain vanhat jatkavat mutta aina on myös uusia kasvoja uusine toimintatapoineen. Näin on ollut myös Helsingin Keskustaopiskelijoiden kohdalla kuten koko keskustalaisessa opiskelijaliikkeessä.

Helsingin Keskustaopiskelijat saivat uudistuneen johdon kun itse jäin varapuheenjohtajan pestistä ja samalla koko hallituksen ulkopuolelle. Samalla kaksi vuotta menestyksellisesti Helsingin osastoa johtanut Asko Autelo jäi hallituksen rivijäseneksi. Hänen tieto- ja taitopohjansa on siis edelleen uuden hallituksen täysimääräisessä käytössä. Tämä luo jatkuvuutta toimintaan ja edesauttaa uusia välttämään vanhojen virheet. Uskon, että Helsingin Keskustaopiskelijoiden toiminnan aktivoiminen jatkuu ja luo pohjaa tulevaisuuden menestymiselle myös ylioppilaskunnassa. Tulevaisuus näyttää valoisalta Kalle Peltokankaan ja Laura Kallion ottaessa johdon yhdistyksessä.

Keskustaopiskelijoiden liittokokous pidettiin Helsingissä viime viikonloppuna. Täytyy myöntää, että liike on hyvässä vauhdissa. Kokous keräsi osallistujia Suomen kaikista kolkista, niin idästä kuin lännestä, pohjoisesta, etelästä, keskeltä, rannikolta kuin sisämaasta. Ennalta mielenkiintoisin kisa oli jälleen taistelu puheenjohtajuudesta. Tämän vuoden liikettä johtanut Iso-Aho oli viime metreillä ilmoittanut pyrkivänsä uudelle kaudelle. Näin ennakkoveikkailuissa vahva, SYL:n tämän vuoden jälkeen jättävä, Liisa Ansala sai kovan vastuksen. Iso-Ahon viime hetken mukaan lähtö kuohutti monien liittokokousedustajien tunteita, sillä se koettiin epäreiluksi tavaksi toimia. Iso-Aho tunnisti kentän tunteet ja pyysi puheenvuorossaan anteeksi toimintaansa. Iso-Ahon vuosi on ollut Keskustaopiskelijoille menestyksekäs ja puheenjohtaja on ollut kentän tukena joka käänteessä. Siten voitto tuli Iso-Aholle ansaitusti selvin numeroin.

Helsingin Keskustaopiskelijoiden kannalta riemua tuotti väistyvän puheenjohtajan Asko Autelon valinta Keskustan opiskelija liiton varapuheenjohtajaksi. Menestystä täydensi Riitta-Liisa Kemppaisen varajäsenyys liittohallituksessa. Itse jatkan Maaseudun Sivistysliiton edustajistossa, jossa haasteena ensi vuonna on liiton sääntöjen uudistustyö.

Ensi vuosi tuo mukanaan uudet haasteet niin paikallisella kuin liittotasolla. Keskeisiä teemoja tulevat olemaan yliopistolain uudistus ja kuntavaalit. Keskustaopiskelijat pyrkivät aktivoimaan jäseniään niin ottamaan osaa vaaleihin ehdokkuuden muodossa kuin myös tekemään vaalityötä ehdokkaiden eteen.

Keskustaopiskelijaliike voi hyvin! Ensi vuonna edessä on jälleen työntäyteinen vuosi. Menestys ei tule itsestään. Pystymme vielä parempaan. Helsingin Keskustaopiskelijoiden puolesta haluan toivottaa kaikille oikein hyvää Joulun aikaa.

Kimmo Kamppari

Ei kommentteja:

 
/* Google analytics koodi */ /* Google analytics koodi */