Syksy hurahti huomaamatta taakseen ja alkaa olla pienen breikin paikka. Tentit on tentitty ahmimishäiriöineen, ja opiskelijoilta voisikin kysyä, onko kaikki nyt hyvin. Mikäli poloiset ovat toenneet lukutransseistaan. Voisi kysyä myös, mitä luentosaliin kuuluu. Tai miten opettajan kanssa synkkaa?
Istutin itseäni kuluneen syksyn aikana yhden kurssin verran 450 opiskelijan massaluennolla. Voisin sanoa, ettei siitä istutuksesta ikävä kyllä paljon versonnut. Hajanainen sapluuna juoksutettiin läpi monologilla yksitoikkoisine opetusmenetelmineen. Myös opiskelijoiden kommentit leikkasivat kurssin runkoa lyhyemmäksi, vaikka ne synnyttivät myös vireää ja tarpeellista opetuskeskustelua. Onni onnettomuudessa kuitenkin, ettei se kurssi kestänyt koko syksyä.
On irvikuvallista, että toisaalta yliopiston oma opetusperinne on vaalinut yksipuolisesti totuttuja perinteisiä opetusmenetelmiä, mutta samanaikaisesti se peräänkuuluttaa omassa opettajankoulutuksessaan sitä, miten nämä vanhat totutut tulisi korvata nykyaikaisilla opetusmuodoilla mitä pikemmin. Yliopisto-opettajat työskentelevät nykyisin sekä hyvin monentyyppisissä työ- ja vastuutehtävissä että äärimmäisten tehokkuuspaineiden alla. Opetukseen heillä kuluu muikeat 43 % työajasta, tutkimukseen 39 % ja muihin tehtäviin 18 %. (Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen lukuvuonna 2004-2005 tekemään ajankäytön seurantatutkimukseen.) Tällä monitahoisella työkentällä toimiessaan opettaja saisi laajentaa tutkivan otteensa koskemaan paremmin myös omaa opetustyötään. Nykyisin opettajuudessa painottuvat entistä vahvemmin opettajan vuorovaikutussuhteet opiskelijoihin ja muuhun tiedeyhteisöön. Halu jakaa ajatus suurelle yleisölle onkin toimivan opetuksen kulmakivi.
Mitä luentosarjoilla käytettyihin opetusmenetelmiin tulee, niitä tulisi soveltaa näkyvämmin suhteessa luennon ryhmäkokoon. Erityisesti massaopetuksen metodisiin haasteisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Didaktinen ja sosiaalinen suoriutuminen nostetaan uuteen puntariin, kun niitä arvostelee samanaikaisesti puolisen tuhatta ylioppilasta. Opetusmiljöössä ei ole ainakaan minun puoleltani valittamisen varaa. Koen pikemminkin, että olisi aika kiinnittää huomiota psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön restaurointiin. Heittäisin pallon nimenomaan opettajille.
Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö järjestää kyllä tälläkin hetkellä henkilöstökoulutusta sitä tarvitseville. Yliopistopedagogiikka I – III on kokonaislaajuudeltaan huikeat 60 opintopistettä. Mutta nämä kasvatustieteen laitoksen tarjoamat kurssit eivät ole pakollisia edes yliopiston opetusvelvolliselle henkilöstölle. Sivutoimisista tuntiopettajista puhumattakaan.
Mikäli opiskelijapolot ovat tosiaan heränneet jo lukutransseistaan, heiltä voisi kysyä, mitä luentosaliin kuuluu. Miten synkkaa opettajan kanssa?
Laura Kallio
2 kommenttia:
Nykyisellään yliopistopedagoginen koulutus on Helsingin yliopistossa lähinnä vapaaehtoista itsensä kehittämistä niille, jotka muutenkin suhtautuvat myönteisesti opetuksen kehittämiseen. Mihinkään tämän enempään nykyiset resurssit eivät riitä.
Yliopistopedagogiikka I kestää yhden lukukauden, ja se on tarjolla tänä lukuvuonna kuuteen kertaan. Yhdelle kurssille mahtuu parikymmentä ihmistä. Kakkoskurssi kestää koko lukuvuoden, ja tarjonta rajoittuu kahteen kurssiin vuodessa. Kolmoskurssi viekin jo sitten kaksi vuotta, ja uusi kurssi alkaa joka lukuvuosi. Aika selvää siis on, ettei näillä volyymeilla pystytä tarjoamaan pedagogista koulutusta kovin suurelle osalle opetushenkilöstöstä - siihen tarvittaisiin kymmeniä uusia yliopistopedagogiikan opettajia. Löytyisiköhän moisiin virkoihin edes päteviä ihmisiä, jos virat päätettäisiin perustaa?
Paljon ratkaisemattomia kysymyksiä on tässäkin asiassa. Se on totta. Resurssit ovat rajalliset. Sille ei voi mitään, mutta ehkä kehitystä voitaisiin ohjata siihen suuntaan, että yliopistopedagogiikan opettajia olisi enemmän ja opetusta tarjottaisiin siten enemmän. Kysymys on pitkälti myös rahoituskysymys, sillä virkojen perustaminen luonnollisesti maksaa. Se löytyisikö siihen riittävästi päteviä opettajia, on myös hyvä kysymys. Ehkä pidemmällä aikavälillä, mutta kovin nopeasti määrää ei voitaisi varmastikaan kasvattaa.
Lähetä kommentti